Ilmoittaudu mukaan PING Academyyn 30.8.22: Vaikuttajamarkkinoinnin Master Class! Varaa paikkasi! →

Vaikuttajamarkkinoinnin trendit vuonna 2022 – Miltä tulevaisuus näyttää?

Tämän vuoden aikana vaikuttajamarkkinointi ja somekanavat ovat edelleen vahvistaneet asemaansa yritysten markkinoinnin ja viestinnän kokonaisuudessa. Voiko kasvu vain jatkua? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Olemme jutelleet sekä vaikuttajien että markkinointipäättäjien kanssa ja tutkineet kiivaasti kansainvälisiä tutkimuksia ja ennusteita. Siltä pohjalta listasimme kuusi selkeästi erottuvaa trendiä, jotka ohjaavat voimakkaasti sisällöntuotantoa, vaikuttajayhteistöitä ja markkinointia sosiaalisessa mediassa vuonna 2022. Miltä vaikuttajamarkkinoinnin trendit näyttävät tulevaisuudessa vuonna 2022? Sukella artikkeliimme ja vinkkaa trendeistä myös omalle verkostollesi.

#1 Vaikuttajat vahvoina myynnin lisääjinä – Sosiaalinen kaupankäynti tehostuu

Organisaatiot näkevät vaikuttajamarkkinoinnin tehon vuosi vuodelta toimivampana osana kokonaisvaltaista viestinnän strategiaansa. 

Vuonna 2020 vaikuttajamarkkinointiin satsattiin Suomessa lähes 30 miljoonaa euroa ja noin 60% mainostajista käytti vaikuttajamarkkinointia osana viestintäänsä. Myös kuluttajien luottamus vaikuttajiin on vakuuttavalla tasolla, noin puolet kuluttajista luottaa sosiaalisen median vaikuttajan suositukseen enemmän kuin brändin omaan viestintään, 60% on ostanut jotain vaikuttajan suosittelun perusteella ja 48% kokee vaikuttajamarkkinoinnin aidommaksi kuin muut viestinnän toimenpiteet (Lähde: Kantar ja IAB Finland).

Viimeiset ajat ovat olleet meille kaikille rankkoja ja etäilyaika on tullut suurelle osalle hyvinkin tutuksi. Sosiaalisen median kannalta vuosi 2021 oli kuitenkin erittäin kasvujohteinen ja vallitseva maailmantilanne on avannut sosiaalisen median voimaa ja avointa keskustelukulttuuria entisestään. Myös sosiaalisen median vaikuttajien voima kasvoi merkittävästi ja somessa nähtiin tavallista enemmän pr-lähetysten avaamisia, mainoksia ja erilaisia vinkkauksia tuotteista, palveluista ja verkkokaupoista. Ensi vuonna 2022 vaikuttajamarkkinointi tulee entistä näkyvämmäksi osaksi jokapäiväistä somea ja se tulee pohjautumaan entistä vahvemmin aitoon, elämänmakuiseen ja avoimeen tarinankerrontaan.

Vuonna 2022 vaikuttajat tulevat myös olemaan entistä vahvemmassa roolissa organisaatioiden kaupankäynnin mahdollistajina ja välineinä. Vaikuttajien kautta voidaan viestiä uskottavasti halutulle kohderyhmälle, lisätä tehokkaasti tunnettuutta, aikaansaada myyntiä sekä tukea monipuolisesti erilaisia teemoja, joista organisaatio haluaa viestiä.

Yksi konkreettinen muutos, joka antaa myös erityisesti lisää mahdollisuuksia mainostajan näkökulmasta on se, että esimerkiksi Instagramissa linkkien jakaminen story-videoiden puolella vapautui vuoden 2021 lopulla avoimeksi kaikkien, myös alle 10 000 seuraajan omaavien mikrovaikuttajien käyttöön. Linkkien jakaminen mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi ohjata sisällöillään suoraan halutulle verkkosivulle tai verkkokauppaan. Vuonna 2022 vaikuttajat otetaan lisäksi entistä tiiviimmin osaksi organisaatioiden tuote- ja palvelukehitystä.

Lue täältä asiakkaamme Storytelin ja Lapin puheenvuoro by Inari Fernández -podcastin välisestä pitkäjänteisestä yhteistyöstä, joka on tuonut loistavaa tulosta sekä kehittynyt tuote- ja palvelumuotoiluun vaikuttajan ja asiakkaamme välillä.

#2 Vaikuttavuusviestintä ja yhteiskunnalliset teemat vahvasti mukana

Sosiaalisen median mukanaan tuomat viestinnän virtaukset liikuttavat maailmaa ja muuttavat yhteiskuntia ennen näkemättömällä vauhdilla. Hybridiin malliin siirtyminen on tapahtunut vauhdilla ja niin perinteinen media, some- ja digialustat, vaikuttajayhteistyöt kuin viihde ja uutisetkin vaikuttavat sisällöllisesti nyt aiempaa vahvemmin rinnakkain, limittäin ja entistä tiiviimmässä yhteistyössä keskenään. 

Ilmassa leijailee samaan aikaan monia kysymyksiä: Miten voimme käyttää vaikutusvaltaamme inhimillisen hyvinvoinnin lisäämiseen? Voimmeko tehdä yhdessä maailmasta paremman paikan? Miten oman työn merkityksellisyys, yhteiskuntavastuu ja halu muuttaa maailmaa voivat lisätä hyvinvointia ja samalla vahvistaa henkilöbrändiä, yrityksen ajatusjohtajuutta ja tuoda lisää bisnestä?

Uskomme, että vuonna 2022 vaikuttavuusviestintä eli yhteiskunnallinen ja sosiaalinen vaikuttaminen (social impact influencing) tulevat lisääntymään sekä organisaatioiden, kuluttajien että vaikuttajien keskuudessa. Loistavia esimerkkejä vaikuttavista vastuullisuushankkeista sosiaalisessa mediassa on nähty jo tänäkin vuonna. Sukella Year In Clarion -caseemme tästä.

Somen käyttöä seuratessamme näemme selvästi, että yhteiskunnalliset keskustelut lisääntyvät entisestään, kantaa otetaan entistä rohkeammin ja avointa keskustelua käydään hyvinkin julkisesti. Sosiaalisen median monipuoliset kanavat toimivat vaikuttavuusviestinnän kasvulle erinomaisena pelikenttänä.

Vaikuttavuusviestintä pähkinänkuoressa:

Vaikuttavuusviestintä on yrityksen, vaikuttajan tai organisaation kokonaisvaltainen strategia, joka liittyy niihin yhteiskunnallisiin teemoihin, joiden puolesta he ovat valmiita toimimaan. Nämä teemat voivat liittyä esimerkiksi ilmastoon, ympäristöön, työoloihin, palkkoihin, koulutukseen, terveydenhuoltoon, vapauteen, sukupuolten tasa-arvoon, hyvinvointiin tai mihin tahansa muuhun yhteiskunnalliseen teemaan. Varsinainen vaikutus syntyy siitä, miten tästä strategiasta ja sen mukaisista aidosta teoista osataan viestiä halutulle kohderyhmälle.

Tästä teemasta kirjoittavat parhaillaan kirjaa PING Helsingin perustaja Inna-Pirjetta Lahti sekä kasvujohtaja Tuomo Meretniemi. Voit tutustua kirjaan ja tilata sen ennakkoon Alma Talentin verkkokaupasta. Haluamme tarjota sinulle -20% alennuskoodin kirjan ostoon, joten hyödynnä alekoodi: MUUTAMAA.

#3 TikTok – räjähdysmäisesti kasvanut kanava tarjoilee viihdettä yhä vanhemmille

Vuonna 2021 olemme saaneet seurata TikTokin räjähdysmäistä kasvua ja kehitystä niin maailmalla kuin myös Suomessa. TikTok toimii viihdyttävänä lyhytvideoiden tarjoajana ja vuonna 2022 sen kaavaillaan olevan yksi markkinoinnin tärkeimmistä sosiaalisista verkostoista. Lisäksi TikTok tulee toimimaan vaikuttajien keskuudessa voimakkaana taloudellisten neuvojen alustana; yhä useammat vaikuttajat perustavat talouteen ja säästöhaasteisiin pohjautuvia tilejä.

TikTok nousi maailman ladatuimmaksi sovellukseksi jo vuonna 2020 ja tähän mennessä sitä on ladattu maailmalla yli 2 miljardia kertaa. Suomessa TikTokilla on reilu 1,1 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää ja toisin kuin esimerkiksi Instagramissa, kanava tavoittaa hyvin myös miehet, joita seuraajista on 44%. 

Suomessa käyttäjistä yli puolet on tällä hetkellä 18-24-vuotiaita ja neljännes yli 25-vuotiaita, mutta kanavaan virtaa kuitenkin jatkuvasti myös vanhempaa väestöä ja 30-vuotiaiden kohderyhmä kasvaa kanavassa kohisten. TikTok käyttäjien keski-ikä tulee nousemaan todennäköisesti vuoden 2022 aikana hyvinkin merkittävästi.

TikTokin mainostajadatan perusteella Suomessa voidaan tavoittaa tällä hetkellä melko sopusuhtaisella budjetilla noin 1,2 miljoonaa käyttäjää tarvittaessa hyvinkin nopealla aikavälillä. Mainostus lisääntyy TikTokissa tasaiseen tahtiin ja se toimii loistavana vaikuttajamarkkinoinnin kanavana joko yksinään tai muiden kanavien rinnalla, riippuen tietenkin täysin kampanjatavoitteista.

Tiesitkö, muuten että PING Helsingillä on myös TikTokin mainosoikeudet ja meidän kauttamme voi tehdä tuloksellista vaikuttajayhteistyötä sekä buustata sisältöjä mainosrahalla kustannustehokkaasti myös TikTokin puolelle. Ota meihin rohkeasti yhteyttä.

#4 Videosisältöjen teho ja somekanavien monipuolistuminen

Sosiaalinen media kehittyy kovaa vauhtia ja uudet kanavat hakevat voimakkaasti omaa paikkaansa kanavien kirjossa. Kanavien kehittyminen avaa entistä enemmän uusia mahdollisuuksia niin vaikuttajien kuin organisaatioiden näkökulmasta ja videosisältöjen määrä ja suosio ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

Vuotta 2022 ajatellen viimeistään nyt on korkea aika suunnata katse voimakkaasti videosisältöjen pariin. Varsinkin Instagramin ja TikTokin algoritmit suosivat tällä hetkellä lyhytvideoita, kuten reels- ja story-sisältöjä ja niihin tuodaan vauhdilla myös kaupallisia ja myyntiin ohjaavia elementtejä.

Vaikuttajayhteistöiden ja organisaatioiden kannalta videosisällöissä on erityisen hyvää se, että yhteistöiden pystymallisia lyhytvideoita voidaan usein hyödyntää suunnitellusti sellaisenaan sekä TikTokissa että Instagram Reelsinä. Parhaimmillaan näistä videosisällöistä voidaan tehdä myös digitaalisia mainoksia, joiden avulla tunteita herättävä ja aito vaikuttajasisältö tavoittaa vielä laajemmat kohderyhmät ja moninkertaistaa kampanjan tehon.

PING Helsinki ja Ruokaboksi ovat tehneet vuoden 2021 aikana tuloksellista vaikuttajayhteistyötä, jossa on hyödynnetty monikanavaisesti kaikkia somekanavia ja tehokkaimpina sisältöinä ovat toimineet nimenomaisesti videosisällöt niin Instagramin, TikTokin kuin natiivimainosten osalta. Sukella caseen ja tutustu tarkempiin tuloksiin.

#5 Monimuotoisuudenja inklusiivisuuden vahvistaminen

Yhteiskunnat kehittyvät hurjaa vauhtia ja niin myös me ihmisetkin ajatusmaailmamme ja toimintatapojemme kanssa. Meitä kaikkia ympäröivä monimuotoisuuden kenttä on hyvin valtava ja sitä luovat muun muassa kansallisuus, sukupuoli, etnisyys, taustat, koulutus, sukupolvet, ikä, uskonto, työskentely- ja ajattelutavat, seksuaalinen suuntautuminen, kyvyt, taidot ja kokemukset. Kukaan meistä ei ole samanlainen toisensa kanssa ja menestyvät organisaatiot tiedostavat asian aidosti kaikessa toiminnassaan aina arvomaailmasta ja rekrytoinneista markkinointiin ja viestintään saakka.

Monimuotoisuuden ymmärtäminen ja toimintatapojen muutokset eivät kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan organisaatioiden tulee kehittää ja saattaa toimintamallejaan aktiivisesti ajantasaiseksi ja vasta sitten miettiä, kuinka diversiteetti voisi näkyä luonnollisesti omassa viestinnässä. Myös vaikuttajamarkkinoinnin kentällä tullaan näkemään tulevaisuudessa entistä monimuotoisempaa toimintaa ja tabuja tullaan rikkomaan rohkeammin.

Toivommekin, että vaikuttajamarkkinoinnin ja erilaisten vaikuttajien hyödyntäminen kampanjoissa tulisi olemaan jokaisen alalla toimivan organisaation arkipäivää ja että monimuotoisuus otettaisiin vahvasti osaksi organisaatioiden omaa dna:ta.

#6 Pitkäjänteisyys on kaiken a ja o

Pitkäaikaisten yhteistöiden painopiste säilyy ja vahvistuu vuonna 2022, kun yhä useampi yritys ja organisaatio lähestyy vaikuttajia. Pitkäjänteisellä yhteistyöllä voidaan saavuttaa mittavaa ja erittäin arvokasta tunnettuuden kasvua ja lisätä myyntiä. 

Pitkäjänteisten yhteistöiden kautta vaikuttajat saadaan aidosti osaksi suunnitteluprosessia ja yhteistyö voi kehittyä vahvassa vuorovaikutuksessa vaikuttajien ja heidän seuraajiensa kanssa. Usein silloin syntyy uusia ideoita ja kokemustemme mukaan myös konversiopohjaiset yhteistyöt vahvistuvat ja asiakaspito parantuu, kun yleisö näkee vaikuttajan käyttävän tuotetta tai palvelua aidosti omassa elämässään pitkäjänteisesti. Suosituimpien vaikuttajien brand ambassador sopimukset solmitaan hyvissä ajoin, joten kannattaa varmistaa oman suunnittelun oikea-aikaisuus.

Mitä hyötyä on pitkäjänteisyydestä?

Pitkäjänteinen yhteistyö on hyvin suunniteltua ja se tukee organisaation toiminnan tavoitteita ja kokonaisvaltaista viestinnän toteutusta. Yhteistyö on tuloksellisinta silloin kun sen suunnittelu lähtee liikkeelle strategisesti organisaation tavoitteista ja oikeiden mittareiden valitsemisesta. Lisäksi uskottavasti omaa yleisöään puhuttelevien, brändin arvot jakavien, vaikuttajien löytäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Erityisesti pitkäjänteisissä yhteistöissä vaikuttajien valintaan tulisikin suhtautua kuten rekrytointiin ja käyttää aikaa vaikuttajakartoitukseen ja valintaprosessiin. Näin voi varmistua, että vaikuttajan kertoma inhimillinen viesti on paitsi tunteita herättävä, myös uskottava.

Pitkäjänteisessä yhteistyössä vaikuttajat on myös helppo ottaa mukaan organisaation tuotteen, palvelun tai viestinnän kehittämiseen. Sitoutumista voi lisätä yleisöä osallistavilla kyselyillä ja aktivoinneilla ja ilmiöiden syntyä voi vahvistaa yhdessä vaikuttajien kanssa tehtävällä mediatyöllä. Pitkäjänteisissä yhteistöissä on myös se etu, että sen aikana saadaan kerättyä runsaasti erilaista dataa, joka hyödyttää erityisesti tulevaisuuden tekemistä ja suuntaviivojen hahmottelua. Voit sukeltaa tästä asiakkaamme Clarion Hotellin ja vaikuttaja Joonas Pesosen pitkäjänteisen yhteistyön tuloksiin.

Vuodesta 2022 on tulossa kaikin puolin mielenkiintoinen ja erittäin toiveikas. Saitko artikkelistamme käsityksen, miltä näyttävät vaikuttajamarkkinoinnin trendit vuonna 2022? Entä saammeko auttaa sinua suunnitelmien teossa ja niiden toteuttamisessa? Vai kaipaatko ehkäpä lisätietoa vaikuttajamarkkinoinnin mahdollisuuksista? Kerro meille, niin autamme sinua!

Ps. Tervetuloa vuoden 2022 ensimmäiseen PING Webinaariin, jossa saat kattavan katsauksen alkavan vuoden trendeihin ja virtauksiin. Aamupäivän aikana syvennytään teemaan inspiroivien puheenvuorojen, mielenkiintoisten casejen sekä ajatuksia herättävän paneelikeskustelun muodossa, jotka avaavat konkreettisesti tuloksellisen vaikuttajamarkkinoinnin monipuolisia mahdollisuuksia.

Lähteitä:

https://klear.com/2022-state-of-influencer-marketing.pdf?mc_cid=b661abbbb5&mc_eid=bf69b41548

https://www.kantar.fi/sites/default/files/mediamainonnan_maara_q1_2021.pdf

https://influencermarketinghub.com/influencer-marketing-benchmark-report-2021/

https://www.innowise.fi/fi/sosiaalisen-median-kaytto-suomessa-somekatsaus-04-2021/

https://tilastokeskus.fi/til/sutivi/2020/sutivi_2020_2020-11-10_tie_001_fi.html

https://www.blog.hootsuite/social-media-trends/

PING Helsinki

Teemme markkinointia ihmisiltä ihmisille. Olemme strategisen vaikuttajayhteistyön kumppani. Yhdistämme tuloksellisesti vaikuttajamarkkinoinnin, PR:n ja sosiaalisen median. Autamme vastuullisia asiakkaitamme menestymään ja tekemään hyviä asioita rohkeasti.

    Minua kiinnostaa: