Merkityksellä menestykseen - vaikuttavuusviestintä somessa 22.1.2025 Ilmoittaudu webinaariin nyt! →

Onnistuneen live-tapahtuman anatomiasta voi ammentaa myös someen

Yhteistyössä: Business Festival (lippu saatu)

Käsi pystyyn, jos olet joskus ollut verkostoitumistapahtumassa, jonka ilmapiiri on niin jäykkä, että se saa muunnettua rennonletkeät vitsinikkaritkin persoonattomiksi tittelin kannakkeiksi. Jep. Onneksi on sitten niitä muunkinlaisia tapahtumia.

Elokuun lopulla Helsingissä ensimmäistä kertaa järjestetty Business Festival kokosi yhteen myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia verkostoitumaan, oppimaan ja inspiroitumaan. Sisältö oli ajan hermolla ja kiinnostavaa, puitteet kohdillaan – kelikin, vielä bonuksena. Tapahtuman ehdottomasti suurin anti oli kuitenkin kohtaamiset ja verkostoitumista tukeva ilmapiiri. Se sellainen, joka purkaa tittelipidikkeet ja kaivaa esiin ihmisen nimikkeen ja asiantuntijayhteyden takaa. Siinä on taikaa, joka nostaa ilmaan ja kantaa pitkään.

Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että tapahtumaan onnistutaan saamaan aikaan verkostoitumista tukeva ilmapiiri. Sellainen, että tuntuu luontevalta ja helpolta istahtaa kenen tahansa viereen. Viivähtää hetki tai pysähtyä pidemmäksikin aikaa. Pysähtyä uudestaan vaihtamaan muutama sana lennossa vaikka vessajonossa. Kohdata. Syventyä keskusteluihin, heittäytyä tai huikata ohimennen rennosti moikat. Ja kalenteroida tapaaminen tapahtuman jälkeiseen elämään. – Koska kohtaaminen tapahtumassa on tuntunut merkitykselliseltä ja siinä on saatu aikaan yhteys.

Millainen vuorovaikutusalusta yrityksesi some on?

Vaikka some on muuttanut monia asioita, ihmisen luontaista tarvetta aitoon kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen se ei ole muuttanut. Päinvastoin. Uskon, että somen yhä voimistuva vaade aitouteen ja helppoon lähestyttävyyteen vaikuttaa myös tapoihin, joilla olla läsnä fyysisissäkin kohtaamisissa.

Jäykistely ja tittelien kalistelu on aika lailla menneen talven lumia. Hyvä niin. On tärkeämpää osata olla oma itsensä. olla läsnä, kohdata aidosti. Osoittaa olevansa kiinnostunut paitsi asiantuntijana, myös ihmisenä. Keskusteluareenan tarjoajan vastuulle jää pohtia, kuinka luoda vuorovaikutusta tukeva ilmapiiri ja puitteet.

Viime viikolla julkistamastamme Somevaikuttajat mediamaisemaa muokkaamassa -tutkimuksesta käy ilmi, että erityisesti nuoret odottavat eri tahojen käyvän sosiaalisessa mediassa keskustelua seuraajiensa kanssa. Vuorovaikutusta odotetaan asiantuntijoilta, poliitikoilta, yrittäjiltä ja julkisyhteisöiltä. Se live-tapaamisissa parhaimmillaan saavutettava vuorovaikutukselle suopea ilmapiiri tulisi siis saada aikaan myös somessa.

Kannustankin jokaista miettimään, millainen vuorovaikutusympäristö yrityksesi oma some ja somessa läsnäolotapasi on: Kannustaako se aitoihin kohtaamisiin? Ollaanko siellä kiinnostuneita seuraajista vai pitäydyttekö mieluummin turvallisessa monologissa? Entä uskallatteko käydä keskustelukierroksilla myös muissa “huoneissa” eli erilaisten vaikuttajien ja yrityksien kanavissa?

Seuraava Business Festival verkostoiduttaa Turussa

Some opettaa liveä ja livekohtaamisten onnistumisen edellytyksistä voi ammentaa someen. Seuraava Business Festival -tapahtuma järjestetään 27.10. Turun Logomossa. Tapahtuman pääsisältökulmina ovat markkinointi, myynti, johtajuus ja taidot. Luvassa on huippukattaus todella kiinnostavia puhujia teemoinaan mm. Social Sellingin, ajatusjohtajuus, moderni myynti, tekoäly, lyhytvideot sekä ajankohtaiset markkinointi-caset. Menkää ihmiset ja kohdatkaa toisenne – ja ammentakaa oivalluksistanne myös someenne!

Kaipaatko apuja vuorovaikutteisen somen tekemiseen? Kurkkaa, miten me voimme sinua auttaa ja ota rohkeasti yhteyttä.

Kirjoittaja: Sanna Suonpää on PING Helsingin sisältö- ja markkinointijohtaja ja senior strategi

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: