Arvopohjaisen markkinoinnin ammattitapahtuma IMPACT Helsinki 24.5. Katso ohjelma! →

Miksi vaikuttajamarkkinointi koronaviruksen aikana on kannattavaa?

Tuloksellinen vaikuttajamarkkinointi

Koronavirus ja siihen liittyvät rajoitukset ovat iskeneet monessa yrityksessä kovaa, ja poikkeuksellisen tilanteen myötä strategiat ja suunnitelmat ovat menneet täysin uusiksi. Vaikka tilanne on rauhoittunut viime keväästä, sen vaikutukset tuntuu monessa yrityksessä edelleen.

Näinä aikoina yritysten turnauskestävyyttä testataan toden teolla, mutta lamaantumisen sijaan tilanne vaatii uusia ideoita ja luovia konsepteja sekä sopeutumista uusiin olosuhteisiin ja uuteen normaaliin. 

Tässä artikkelissa kerromme, miksi vaikuttajamarkkinointi koronaviruksen aikana on kannattavaa. 

Tavoita yleisösi siellä missä he viettävät aikaa – somessa

Koronatilanteella on ollut merkittävä vaikutus kuluttajakäyttäytymiseen. Ihmiset viettävät entistä enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa, ajankuluksi ja itseään viihdyttääkseen, pysyäkseen perillä viimeisimmistä uutisista sekä pitääkseen yhteyttä ystäviin.

GlobalWebIndexin tutkimuksen mukaan somen käyttö on kasvanut korona-aikana merkittävästi. Z sukupolven edustajista lähes 60% kertoo viettäneensä enemmän aikaa somessa koronan takia. Milleniaaleista vastaava osuus on 44%.

Ihmiset tavoitetaan parhaiten sieltä, missä he viettävät muutenkin aikaa. Siksi nyt jos koskaan markkinoinnissa kannattaa panostaa sosiaaliseen mediaan ja vaikuttajayhteistöihin.

Lisääntyneet somen käytön myötä tänä vuonna myös monien somevaikuttajien seuraajamäärät ovat lähteneet merkittävään kasvuun. Sen seurauksena he myös tavoittavat entistä suurempia yleisöjä, jotka ovat kiinnostuneita heidän ajatuksistaan, tekemisistään ja tuottamistaan sisällöistä.

Somevaikuttaja inhimillistää viestisi

Erilaisten rajoitusten ja suositusten myötä myös sosiaalisen median kuvasto ja sisältötyypit ovat olleet murroksessa, kun markkinoijat ja sisällöntuottajat ovat joutuneet miettimään uusia keinoja luoda kiinnostavaa sisältöä. 

Hyvänä esimerkkinä toimii Hartwallin uutuustuotteen Jaffa Juicyn lanseeraus. Koronatilanteen vuoksi ennalta suunnitellut studiokuvaukset jouduttiin perumaan, ja yhteistyöhön valitut somevaikuttajat tuottivat mainosmateriaalinsa itse. Kotikutoiset sisällöt osoittautuivat jopa vaikuttavimmiksi ja tehokkaammiksi kuin perinteiset mainokset. Kuuntele koko tarina täällä!

Matkojen, tapahtumien ja muiden suunnitelmien peruunnuttua myös somevaikuttajat tuottavat sisältöä yhä enemmän arkisista hetkistä. Täydellisyyden tavoittelusta ja siloitelluista Instafeedeistä ollaan siirtymässä aidompaan ja inhimillisempään sisältöön. 

Vaikuttajamarkkinointi onkin erinomainen keino inhimillistää yrityksen viestintää ja tuoda tutut kasvot osaksi markkinointia. Aidot tarinat ja suositukset tekevät markkinointiviestinnästä helposti lähestyttävämmän. 

Tutkimuksemme mukaan erityisesti nuoret luottavat somevaikuttajiin enemmän kuin perinteiseen mainontaan. Erityisesti stressaavina aikoina kuluttajat suosivat mainosviestejä ihmisiltä, joita he seuraavat ja joihin he luottavat. 

Vaikuttajat mahdollistavat vuoropuhelun kohdeyleisösi kanssa

Monet somevaikuttajat ovat onnistuneet luomaan läheisen, vuorovaikutuksellisen ja jopa kaverillisenkin suhteen seuraajiinsa. Koronatilanteen myötä tämä suhde on tiivistynyt entisestään.

Keväällä pahimpaan korona-aikaan moni vaikuttaja alkoi pitämään livelähetyksiä, joiden kautta he tarjosivat viihdykettä ja yhteisöllisyyttä seuraajilleen ja samalla lisäsivät vuoropuhelua heidän kanssaan. Haastavina aikoina yhä useampi on avannut elämäänsä entistä enemmän ja keskustellut omasta tilanteestaan avoimesti ja rehellisesti seuraajiensa kanssa.

Somevaikuttajilla on läheinen suhde ja yhteys seuraajiinsa ja he tuntevat oman kohdeyleisönsä parhaiten: Minkälainen sisältö toimii juuri heille, ja millaiset teemat heitä kiinnostavat. Yritysten näkökulmasta somevaikuttajat voivat tarjota mittaamattoman arvokasta asiakasymmärrystä ja suoran keskusteluyhteyden potentiaalisten asiakkaiden kanssa.

Somevaikuttajien kautta pystytään helposti ja ketterästi keräämään tietoa, mielipiteitä ja ehdotuksia suoraan kuluttajilta. Yhdistämällä vaikuttajamarkkinoinnin ja palvelumuotoilun osallistat kohderyhmäsi liiketoiminnan kehittämiseen. Lue lisää palvelumuotoilusta vaikuttajamarkkinoinnin keinoin.

Vaikuttajamarkkinointi koronaviruksen aikana on kustannustehokasta

Näinä vaikeina aikoina moni yritys on joutunut nipistämään kustannuksistaan, ja monella leikkaukset iskevät nimenomaan markkinointibudjettiin. Strategisesti ja pitkäjänteisesti toteutettuna vaikuttajamarkkinointi on erittäin kustannustehokas tapa tuottaa vaikuttavaa sisältöä, jonka tulokset näkyvät pitkään. 

Huolella valitun somevaikuttajan kautta yritys tavoittaa haluamansa kohderyhmän sisällöillä, jotka puhuttelevat juuri heitä. Hyvin hakukoneoptimoitu, ikivihreä sisältö nousee hakutuloksissa korkealle ja houkuttelee silmäpareja vielä vuosienkin päästä.

Vaikuttajamarkkinoinnin ROI:n voi maksimoida hyödyntämällä vaikuttajien tuottamaa sisältöä monipuolisesti myös yrityksen omissa kanavissa ja materiaaleissa sekä maksetussa mainonnassa.

Kaipaatko apua vaikuttajamarkkinoinnin suunnitteluun? Lataa oma vaikuttajamarkkinoinnin työkalupakkisi tai ole yhteydessä – autamme mielellämme!

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: