Somevaikuttajalla on ihana vapaus, mutta myös raskas vastuu – vai onko?

17.10.2018

Moni somevaikuttaja on päätynyt vaikuttajaksi sattumalta. Hyvin harva on ensimmäistä blogikirjoitusta tai videota tehdessään miettinyt, että tulevaisuudessa teen tästä itselleni ammatin. En minä ainakaan. Somevaikuttajaksi päädytään usein sattuman kautta ja vähän huomaamattakin. Ensin videoita katsoo äiti, sitten luokkakaverit ja pian sisältöjen äärellä viihtyy keskikokoisen maakuntalehden lukijoiden verran yleisöä

Onko siis kohtuutonta vaatia, että sattumalta vaikuttajaksi päätynyt henkilö alkaa yhtäkkiä tuntea vastuuta tuottamistaan sisällöistä? On ja ei.

PING Helsinki ja Mediapooli käynnistivät alkusyksystä projektin, jonka tarkoituksena on selvittää somevaikuttajien käsityksiä vastuusta ja vallasta ja luoda tapoja, joilla somevaikuttajat ovat osa luotettavaa tiedonvälitystä. Kuulostaa ehkä kapulakieliseltä, mutta aihe on tärkeä. Mediapooli ja siihen kuuluvat mediat pyrkivät turvaamaan sananvapauden toteutumisen ja luotettavan tiedon saannin myös kriisitilanteissa. Tähän saakka tuohon rinkiin on kuulunut vain ns. perinteisiä, isoja mediataloja ja on jo korkea aika kutsua somevaikuttajat samaan pöytään.

Tarvitsimmeko yhteiset pelisäännöt faktantarkistukseen?

Meidän tehtävämme on siis selvittää, millaiseksi somevaikuttajat nyt kokevat oman vastuunsa, miten heihin yritetään vaikuttaa ja millaisten haasteiden kanssa he painivat. Syksyn aikana käydyissä keskusteluissa ovat toistuneet samat teemat: tiedon luotettavuuden arviointi on haastavaa, eikä yhtenäisiä pelisääntöjä esimerkiksi faktantarkistukseen ole.

Osa vaikuttajista on esimerkiksi kokenut kaupallisen yhteistyön tekemisen haastavaksi, jos yhteistyöyrityksen antamat tiedot ovat olleet puutteellisia tai harhaanjohtavia.

Erityisesti itsenäiset sisällöntuottajat kokevat joskus jäävänsä asian kanssa yksin, kun oma elinkeino riippuu yhteistyöstä, eikä keskusteluyhteys asiakkaan kanssa toimi.

Kaikkihan olemme joskus jakaneet toisten kirjoittamia twiittejä – kuka niiden sisällöstä on vastuussa?

Faktantarkistuksen lisäksi toiseksi pääteemaksi on noussut toisten tekemien sisältöjen jakaminen ja niihin liittyvä vastuu. Moni haastatelluista on kertonut jakaneensa joskus ystävän tai tutun kirjoittamia juttuja lukematta niitä kokonaan. Se on inhimillistä, kaikkihan meistä joskus uudelleenjakavat twiittejä paneutumatta aiheeseen seikkaperäisesti. Harva kuitenkaan on ajatellut, että vastuu tiedon paikkansapitävyydestä on aina tiedon jakajalla. Olemme saaneet tästä välillä kipakoitakin sananvaihtoja aikaiseksi: mistä se vastuu alkaa ja mihin se päättyy? Voiko vaikuttaja koskaan olla yksityishenkilö? Voiko mitään enää sanoa tai jakaa, ilman että joutuu siitä vastuuseen?

Someen, vaikuttamiseen ja somevaikuttamiseen liittyvä vastuukeskustelu on vasta alussa. Toivonkin todella paljon, että osallistut keskusteluun! Meillä on nyt tuhannen taalan paikka toimia luotettavamman ja vastuullisemman verkon hyväksi. Olethan mukana?

Emmi Nuorgam

Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen

Emmi Nuorgam on ex-bloggaaja, toimittaja ja viestinnän asiantuntija, joka suhtautuu vastuuseen enemmän kuin intohimoisesti.

 

Lue täältä Mediapoolin valmiuspäällikkö Tero Koskisen kirjoittama juttu aiheesta.

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: