Arvopohjaisen markkinoinnin ammattitapahtuma IMPACT Helsinki 24.5. Katso ohjelma! →

Vuonna 2019 vaikuttajayhteistyö monipuolistunut ja PING Helsingin tiimi kasvanut

PING Helsinki kevät 2019

Vaikea uskoa, että eletään jo sydänkesää ja vuoden ensimmäiset kuusi kuukautta ovat melkein takana. Kevät 2019 on ollut PING Helsingille monin tavoin ainutlaatuinen: kasvua ja uusia mahdollisuuksia on tullut monesta suunnasta ja olemme päässeet toteuttamaan upeita juttuja – Kiitos siitä huikeille asiakkaillemme sekä ammattitaitoiselle Matchmaker -tiimillemme!

 

Strategista suunnittelua ja vaikuttajakartoituksia

Upeaa on ollut päästä rakentamaan yhä useammalle yritykselle ja brändille kokonaisvaltaista vaikuttajastrategiaa, jossa vaikuttajayhteistyö laitetaan koko markkinointiviestinnän keskiöön ja lähdetään yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelemaan, miten vaikuttajayhteistyöstä saadaan paras, liiketoiminnan tavoitteita palveleva, lopputulos.

Vaikuttajastrategian ja -kartoituksen tekee aina kohderyhmään perehtynyt Matchmaker, joka on siis vaikuttaja itsekin. Näin varmistetaan vaikuttajan näkökulman ja ideoiden saaminen mukaan heti suunnittelun alkumetreille. Strategiaa ja vaikuttajakartoitusta olemme tänä keväänä rakentaneet mm. Meiralle, Kulta Katriinalle, Reimalle, SOS Lapsikylälle, Creditealle, Allas Sea Poolille sekä Kuusamon Juustolle.

Tavoitteena on tietysti hyvin käynnistyneen yhteistyön jatkuminen pitkäjänteisellä vaikuttajasuhteiden hoitamisella, jossa PING Helsinki toimii asiakkaan silminä ja korvina vaikuttajakentässä sovituista toimenpiteistä sekä niiden mittaroinnista huolehtien, mutta myös proaktiivisesti keskusteluja ja ilmiöiden syntyä seuraten ja hiljaisia signaaleja asiakkaalle välittäen.

 

Ainutlaatuiset yhteistyöt

Kevään aikana olemme päässeet toteuttamaan toinen toistaan kiehtovimpia projekteja sekä kehittämään asiakkaidemme vaikuttajasuhteita pitkäjänteisesti. Kaikissa vaikuttajayhteistyöprojekteissa toimimme sekä itsenäisten vaikuttajien että tarvittaessa eri vaikuttajatoimistojen kanssa, parhaan vaikuttajamixin varmistamiseksi.

Heti tammikuussa käynnistyi ainutlaatuinen vaikuttajayhteistyö, kun Joonas Pesonen (@pesojoonas) muutti vuodeksi asumaan Clarion-hotelliin. Ennennäkemättömän #YearInClarion -yhteistyön tavoitteena on paitsi tuottaa kiinnostavaa sisältöä, myös tuoda uusia ideoita ja kehitysehdotuksia hotellien päivittäiseen toimintaan sekä luonnollisesti löytää mediaa kiinnostavia näkökulmia hotellielämästä.

Toinen pitkä yhteistyö, jonka konseptoinnissa ja kumppanuuksissa saamme olla mukana, on Äidin Puheenvuoron #VaihtovuosiSodankylässä, jossa tubettaja Inari Fernández muuttaa perheineen vuodeksi Lappiin! Tämä yhteistyö käynnistyy 1.8.2019 ja mukaan mahtuu vielä muutamia uusiakin kumppaneita.

Tulevaisuudessa PING Helsinki haluaa tarjota konseptointiapuaan pitkien kumppanuuksien suunnitteluun paitsi asiakasyrityksille, myös vaikuttajille, jotka haluavat lähteä rohkeasti toteuttamaan uudenlaista yhteistyötä ja kaipaavat ideansa kaupallistamiseen lisäresursseja.

Toki kevääseen on mahtunut monta muutakin vaikuttajayhteistyöprojektia esimerkiksi Nokian renkaiden, SOL-oluen, Oppi ja Ilon sekä Evankelisluterilaisen kirkon #Ekopaaston kanssa. Ruotsista Suomeen rantautunut Personal Planner tekee laajaa yhteistyötä erityisesti mikrovaikuttajien kanssa, ja vaikuttajayhteistöiden mittaroinnissa sekä vaikuttajakartoituksissa meille tärkeä työkalu on Meltwaterin Social Influencers, jonka avulla myös asiakkaamme pääsevät seuraamaan vaikuttajatoimenpiteitä erityisesti Instagramissa.

 

Uusia kanavia ja kokeiluja

Veikkauksen kanssa vuoden vaihteessa toteutettu Mahdollisuuksia-podcastin ympärille rakennettu vaikuttajakampanja osoittautui menestykseksi. Joustava yhteistyö asiakkaan, Bassoradion ja Dagmarin kanssa toi kokonaisuudelle loistavia tuloksia, kymmeniätuhansia kuulijoita sekä palkintoja useissa markkinoinnin gaaloissa. Oppia saimme siitä, että vaikuttajasisältöjen oikea-aikainen mainonta on ratkaisevassa roolissa, kun halutaan tavoittaa aivan uusia yleisöjä.

Podcastien kuuntelijaluvut ovat kovassa kasvussa ja olemme tosi iloisia ja ylpeitä viime viikolla lanseeratusta Kulta Katriinan Kahvihetkiä Vallilan Paahtimolla -podcastista, jonka isäntänä toimii Mikko Toiviainen (@Kalenterikarju) ja vieraina vaihtelevat vaikuttajat.

Myös palvelumuotoiluprojektien kanssa olemme päässeet jälleen vauhtiin. Nyt olemme konseptoineet vaikuttajakeskeisen palvelumuotoilun yhdessä kumppanimme Embassy Of Designin kanssa. Kerromme mielellämme lisää siitä, miten kahdessa tunnissa voidaan saada 200 uutta ideaa juuri oikealta kohderyhmältä.

 

Tapahtumia ja elämyksiä

Kevään aikana olemme paitsi järjestäneet omia PING Studioita ajankohtaisten aihepiirien ympärille, järjestäneet lanseerauksia, PR-tapahtumia, juhlia ja seminaareja asiakkaillemme. Parhaillaan rakennamme huikeaa kokonaisuutta Canonin Tubecon-kumppanuuden ympärille.

Kohtaamisia me rakastamme ja uskomme, että hyvässä tapahtumassa osallistuja saa aina itselleen enemmän kuin on osannut odottaa: elämyksiä, oppimista, verkostoitumista sekä inspiraatiota. Myös PING Festival -konsepti elää ja voi hyvin – sen seuraava toteutus odottaa vain oikeaa taustatahoa.

Tapahtumia olemme tänä keväänä tuottaneet mm. Clarion Hotelleille, Reimalle, Teos-kustantamolle, Folkhälsanille, Filmkompagnietille ja Mediapoolille.

 

Valmennusta ja tutkimustietoa

Erilaiset vaikuttajamarkkinoinnin valmennukset ovat lähes jokaviikkoisia. Valmennuksiin ammennamme tietoa ja näkemyksiä nyt keväällä jo kolmannen kerran toteuttamastamme vaikuttajamarkkinoinnin tutkimuksesta. On innostavaa jakaa tietoa ja omaa osaamista. Tänä keväänä olemme valmentaneet paitsi räätälöidyissä valmennuksissa, myös oman PING Academy -sarjamme osallistujia myös vahvassa yhteistyössä B2B-vaikuttajamarkkinointiin erikoistuneen Bonfire Agencyn kanssa.

 

 

PING Ethics ja Mediapooli-yhteistyö

Pitkäjänteinen työmme toimialan kehittämiseksi on huomattu ja alkuvuodesta meidät kutsuttiin edustamaan suomalaisia somevaikuttajia Huoltovarmuusorganisaation alaiseen Sisältöryhmään. Yhteistyö Mediapoolin kanssa on meille todella merkityksellistä ja kuka ties vie meidät vielä myös kansainvälisille kentille jakamaan tietoisuutta somevaikuttajien vallasta ja vastuusta esimerkiksi disinformaation leviämisen ehkäisijöinä.

Myös eettinen koodistomme on saanut päivitetyt esimerkit, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkisti vihdoin ohjeistuksen kaupallisten yhteistöiden merkitsemiseen. Tilanne ei edelleenkään ole kaikilta osin selvä ja eri kanavien välinen epätasa-arvo on ilmeinen, mutta nyt alalla on ainakin yksi yhteinen ohjeistus, johon työtä ja päätöksiä voidaan pohjata. Tällä viikolla keräännyimme yli 100 vaikuttajan voimin keskustelemaan merkintätavoista ja kuulemaan Mainonnan Eettisen Neuvoston uusimmista päätöksistä PING Helsingin vaikuttajailtaan.

 

PING Helsingin tiimi kasvaa

Kesäkuun puolivälissä Matchmaker Daymme keräsi yhdeksän itsenäisinä yrittäjinä toimivaa Matchmakeria nauttimaan kesäpäivästä ja ideoimaan tulevia kokonaisuuksia. Se tuntui mahtavalta, kun vajaa vuosi sitten elokuussa aloitin uuden liiketoiminnan rakentamisen käytännössä yksin. Syksyn aikana on tarkoitus vahvistaa myös Sydäntiimiä ainakin yhdellä Matchmakerilla sekä uudella markkinoinnin ja tapahtumatuotannon harjoittelijalla. Tavoitteena on palkata myös vaikuttajamarkkinoinnin strategi kehittämään asiakkuuksia ja myyntiä.

Keväällä 2019 PING Helsingin Influencer Matchmakereina ovat toimineet itsenäiset yrittäjät Kathrin Deter, Inari Fernández, Maria Kangaskortet, Emmi Nuorgam, Veera Papinoja, Varpu Pöyry, Tiia Rantanen ja Laura Satamo. PING Helsingin Sydäntiimissä on kanssani työskennellyt Elina Mikkonen ja kotipesämme sijaitsee kaupunkikulttuurikeskus Sofia Future Farmissa – tervetuloa työskentelemään kanssamme!

– Inna-Pirjetta

 

Inna-Pirjetta Lahti

 

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: