Sinustako osa timanttista tiimiämme? Etsimme uutta somekoordinaattoria! Lue lisää ja hae nyt! →

Matkailumarkkinoinnin kiinnostavimmat uutuudet

Matkailumarkkinoinnin uudet tuulet esiteltiin Berliinissä

Matkailumarkkinointi ja vaikuttajat ovat kulkeneet käsi kädessä aina blogien syntyvaiheesta lähtien. Matkustus on ollut jo useiden vuosien ajan suosituimpien aiheiden joukossa ja esimerkiksi vuonna 2018 se oli kolmanneksi suosituin aihealue blogien lukijoiden mielestä.

Maaliskuun alussa vierailimme Berliinissä maailman suurimmilla matkailualan ITB-messuilla sekä milleniaaleille suunnatussa Berlin Travel Festival -tapahtumassa. Tapahtumat olivat oiva paikka kerätä inspiraatiota ja tietoa siitä, mikä matkailumarkkinoinnin ja vaikuttajayhteistyön ajankohtaisimmista kuulumisista. Nämä viisi teemaa haluamme jakaa kanssasi.

 

Elämyksellisyys, autenttisuus ja personointi kaikissa palveluissa  


Useamman vuoden ajan on ollut nähtävissä, että kuluttajat kaipaavat
omannäköisiään reissuja – oli se sitten salsamatka Kuubaan tai vaellus Lapissa. Matkoilta kaivataan elämyksiä: jotain sellaista, mitä kotona ei voi kokea. Elämyksiin ollaan myös valmiita satsaamaan iso osa matkabudjetista. AirBnB elämykset ovat jo valloittaneet omatoimimatkailijat, nyt elämyksellisyyttä tuodaan entistä enemmän myös suurten valmismatkajärjestäjien tarjontaan.

Matkailijalle on merkityksellistä, että matka ja sen aikana koetut aktiviteetit ovat autenttisia. He haluavat nähdä sen, mistä asiat ovat lähteneet liikkeelle – kokea syntypaikan ja aidon tunnelman. Niinpä esimerkiksi Visit Finlandin Rent a Finn -kampanja tarjoaa juuri tätä: Suomeen tutustutaan paikallisen silmin, aidoista elämyksistä nauttien. Samaan tarpeeseen vastaa autenttisia kotivierailuja tarjoava kotimainen start-up Duara travels.

 

YouTuben hakukoneominaisuuksien hyödyntäminen


Tiesitkö, että kaikki YouTube-videot on mahdollista hakukoneoptimoida – aivan kuten artikkelit ja verkkosivut? Tämän ominaisuuden hyödyntäminen tulee yleistymään kovaa vauhtia vielä vuoden 2019 aikana ja tulevaisuudessa hakukoneet tarjoavat meille yhä paremmin hakusanojamme vastaavia videoita.

Mitä tämä tarkoittaa markkinoinnille? Koska Googlen algoritmit suosivat sen omistaman YouTuben videosisältöjä, kannattaa videon julkaisun kanssa nähdä hieman enemmän vaivaa ja hoitaa optimointi kuntoon. Toisaalta myös kuluttajat haluavat tutustua sisältöihin videomuodossa, joten Seinäjoen kaupungin Taivastelija-kampanjan kaltaiset, pääosin videomuodossa toteutetut kampanjat saavat näkyvyyttä helposti myös Googlessa.

 

Teknologian tuomat mahdollisuudet matkailun lisämyyntiin


Mitä jos yövyt hotellihuonessa, jossa on aivan täydellinen yöpöytä tai seinällä taulu, jonka haluaisit myös omaan kotiisi? Huonekaluvalmistajat ja taidealan toimijat ovat nähneet tässä mahdollisuuden tarjota ihmisille inspiraatiota – ja nykyään, kiitos teknologian, myös tilaisuuden hankkia tuotteet kotiin parilla klikkauksella tarjoamalla esimerkiksi tuotekoodeja hotellihuoneen huonekaluista sekä nopean pääsyn niitä tarjoavaan verkkokauppaan. Taidetta, ja koriste-esineitä voi myös ostaa suoraan mukaan asiakkaan lähtiessä hotellista.

Myös mobiiliteknologian tarjoamat mahdollisuudet on otettu huomioon matkailualalla. Hotelliin saapuva vieras voi esimerkiksi vastaanottaa puhelimeensa push-ilmoituksia erilaisista tarjouksista sekä hotellin ja tämän yhteistyökumppanin palveluista. WhatsAppin kautta viestittely huonepalveluun tai drinkkien tilaaminen twitter-viesteillä on monissa kansaivälisissä kohteissa jo arkipäivää.

 

Pitkät yhteistyöt ja ainutlaatuiset konseptit


Ennakkoluulottomuus, pitkäjänteisyys ja monipuolisen vaikuttajajoukon huomioiminen korostuvat matkailualan markkinointiyhteistöissä kansainvälisesti.
Alkuvuoden aikana on myös Suomessa on julkistettu uudenlaisia vaikuttajayhteistyömalleja ja konsepteja. Pitkäkestoinen yhteistyö on avainsana niin Suomen Clarion Hotellien #YearInClarion -kampanjassa, jossa somevaikuttaja @pesojoonas asuu kokonaisen vuoden hotellissa kuin myös Valion Jäätelöfabriikin Sweet Suite – projektissa, jossa Klaus K:n hotellihuone on sisustettu jäätelöfanin taivaaksi. Lisäksi huhtikuun alussa julkaistu #VaihtovuosiSodankylässä -kampanja yhdistää Äidin puheenvuoron YouTube-kanavan ja Sodankylän kunnan kokonaisen vuoden ajaksi, kun helsinkiläinen tubettajaperhe muuttaa asumaan vuodeksi keskelle Lappia. Nämä ovat loistavia esimerkkejä ennakkoluulottomasta tekemisestä.

Lyhyet, kertaluontoiset kampanjat voivat edelleen toimia osana vaikuttajamarkkinoinnin tekemistä edellyttäen, että ne on toteutettu vaikuttajan ehdoilla, yrityksen liiketoiminnan tavoitteen mukaisesti ja yleisölle aitoa lisäarvoa tuottaen mutta suurimman hyödyn yhteistyöstä saa luovalla, pitkäkestoisella toteutuksella. PING Helsinki kehottaakin vaikuttajamarkkinointia tekeviä yrityksiä miettimään erilaisia, toisiaan tukevia toimintatapoja. Perinteisemmän sisällöntuotannon lisäksi palvelumuotoilu avaa mahdollisuuksia osallistaa vaikuttaja ja tämän seuraajat täysin uudella tavalla.

 

Influencerinflaatio ja keskustelu ammattimaisen sisällöntuotannon merkityksestä


Menestyvien vaikuttajien saamat yhteistyötarjoukset ovat houkutelleet alalle monenlaista yrittäjää ja kaikki eivät ole valmiita tekemään pitkäjänteistä työtä päästäkseen suosioon. Seuraajien ostaminen ja erilaiset valevaikuttajat ovat aiheuttaneet keskustelua siitä, kuinka varmistua, että mukaan on valittu oikeat vaikuttajat ja  että heidän avullaan saa tuloksia.

Ammattimainen sisällöntuotanto on laatutakuu myös vaikuttajan kanssa yhteistyötä tekevälle yritykselle. Kaiken a ja o on antaa vaikuttajalle tarvittava luottamus ja uskoa siihen, että hän on ammattilainen, joka tuntee oman seuraajakuntansa ja tietää, millainen sisältö toimii parhaiten. Tämä on myös yhteistyöyritykselle mahdollisuus tavoittaa uusi kohderyhmä tai vahvistaa asemaansa jo olemassa olevassa kohderyhmässä laadukkaan ja toimivan sisällön avulla.

 

Jos haluat pohtia omaa vaikuttajamarkkinointiasi tai luoda toimivia konsepteja, ole yhteydessä meihin! PING Helsingillä on vuosien kokemus vaikuttajamarkkinoinnista matkailun parissa, ja laajaan verkostoomme kuuluu lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia matkailuvaikuttajia. PING Helsinki on nyt myös aloittanut yhteistyön digitaaliseen matkailumarkkinointiin erikoistuneen FlowHousen kanssa palvellaksemme asiakkaiden tarpeita entistäkin paremmin. 

Kuva: Inna-Pirjetta Lahti

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: