Vaikuttajamarkkinointitoimisto PING Helsinki

Kun mikään ei ole varmaa – on kaikki mahdollista

Vuosi 2020 on ollut meille kaikille todella poikkeuksellinen. Olo on ollut kuin loppumattomassa vuoristoradassa, jossa on tosi paljon tunneleita. Onneksi tykkään Linnanmäen laitteista juuri eniten vuoristoradasta ja olen kaiken kiireen ja epävarmuuden keskellä ehtinyt myös nauttimaan jatkuvien muutosten mukanaan tuomista uusista mahdollisuuksista.

 

PING Helsinki on vuoden 2020 aikana muuttunut yksinyrittäjän unelmasta aidoksi kasvuyritykseksi, joka on toteuttanut vuoden aikana yli 100 erilaista projektia. Asiakkaamme ovat vastuullisia yrityksiä, jotka haluavat ennakkoluulottomasti tehdä rohkeita asioita. Ja yhdessä haluamme tehdä tästä maailmasta paremman paikan meille kaikille. 

 

Teemme markkinointia ihmisiltä ihmisille inhimillistämällä viestintää, osallistamalla vaikuttajia ja yleisöjä sekä luomalla monikanavaisia ilmiöitä.

 

Yhdessä vahvistuneen Sydäntiimimme kanssa uskallan luottaa siihen, että isoista – lähes mahdottomistakin – unelmista voi tulla tekemällä totta!

 

Myös PING Helsingin vuosi on ollut täynnä unelmia ja niiden täyttymistä. Olemme saaneet olla mukana luomassa upeita ilmiöitä yhdessä asiakkaidemme kanssa. #faktaakoronasta ja #virtuaalivappu todistivat, että vaikuttajilla on merkittävä rooli myös yhteiskunnallisessa viestinnässä. Ilmiöiksi voi kutsua myös Grand One palkittua #yearinclarion -hanketta sekä valtakunnallisen median valloittanutta #vaihtovuosisodankylässä projektia.

 

Vaikka fyysisiä kohtaamisia ei ole päästy järjestämään tammikuun jälkeen, ovat PING Helsingin virtuaalitapahtumat tavoittaneet ennätysyleisöt kuukaudesta toiseen. Toivottavasti kohtaamme tapahtumissamme myös ensi vuonna. Kevään ensimmäinen PING Webinaari järjestetään 14.1. ja vaikuttajawebinaari 21.1. Tästä pääset mukaan vaikuttajamarkkinoinnin kattavaan PING Academy -valmennussarjaan. 

 

Yksi unelmamme toteutui juuri ennen joulua, kun avasimme Sofiankadulle uuden toimistomme ja kohtaamispaikan PING Gallerian. Yhdessä Torikortteleiden kanssa haluamme kehittää kaupunkikulttuuria ja tarjota verkostollemme mahdollisuuden jatkuvaan PING Festival -tunnelman kokemiseen. Tarjolla on elämyksiä, inspiraatiota, verkostoitumista ja oppimista. Haluaisitko sinäkin toteuttaa unelmasi osana kokonaisuutta, lue lisää ja hae mukaan! 

 

Kaikkiaan olemme saaneet toteuttaa huikeita projekteja ja vaikka välillä on tuntunut siltä, ettei mikään ole varmaa, on kaikki kuitenkin ollut jatkuvasti mahdollista!

 

Vuosi 2020 päättyy kiitollisissa tunnelmissa ja toivotamme koko verkostollemme piparintuoksua ja kynttilän valoa Jouluun sekä riemullista ja rohkeaa Uutta Vuotta!

 

Innolla tulevia seikkailuita odottaen, Inna-Pirjetta 

About the author

PING Helsinki on vaikuttajamediatoimisto, joka tuo yhteen vaikuttajat eri kanavista ja kaikilta toimialoilta. PING Helsingin kautta vaikuttajayhteistyön suunnittelu on helppoa ja tuloksellista olipa kysymys H2H Strategiasta, vaikuttaja-analyysista, kampanjasta, konseptoinnista, kilpailusta tai elämyksistä. PING Helsinki pitää yllä kaikille avointa somevaikuttajien eettistä koodistoa ja tekee jatkuvaa vaikuttajamarkkinoinnin tutkimusta.

Related Posts