Sinustako osa timanttista tiimiämme? Etsimme uutta somekoordinaattoria! Lue lisää ja hae nyt! →

Enemmän fyysistä etäisyyttä, lisää henkistä läheisyyttä – kuinka voimme tukea toisiamme vaikeassa tilanteessa

Pandemiaksi yltynyt koronavirus-tilanne koskettaa meitä kaikkia, niin arjessa kuin työelämässä. Yhä useammat pysyttelevät kotioloissa neljän seinän sisällä mahdollisuuksiensa mukaan. Myös me PING Helsingillä olemme siirtyneet etätöihin fyysisten kontaktien välttämiseksi.

Vaikka monella yksinäisyys ja huoli omasta terveydestä ja toimeentulosta saattaa kalvaa, on tärkeää pysyä toiveikkaana ja keskittyä positiivisiin asioihin. Sen sijaan, että taistellaan siitä, kuka saa napattua kaupan viimeiset vessapaperit, meidän pitäisi miettiä, miten voisimme auttaa toinen toisiamme tässä hetkessä. 

Kuten tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö sanoi, samalla kun otamme fyysistä etäisyyttä, meidän tulisi lisätä henkistä läheisyyttä.

On ilahduttavaa huomata, kuinka tämänkaltainen kriisitilanne on tuonut ihmisiä yhteen. Myös monet somevaikuttajat ovat käyttäneet omaa alustaansa esimerkiksi pienyrittäjien tukemiseen nostamalla esiin vaikeassa tilanteessa olevia yrittäjiä.

Esimerksi Mungolife -blogista tuttu Anna Pastak, Äidin Puheenvuoro -tubettaja Inari Fernandez sekä mediapersoona Jekku Berglund ovat nostaneet kanavissaan esille pienyrittäjiä, joiden liiketoimintaan koronaviruksella on ollut dramaattisia vaikutuksia.

 

 

 

Tukemalla suomalaisia pienyrittäjiä esimerkiksi tilaamalla tuotteita heidän verkkokaupoistaan, ostamalla lahjakortteja ja siirtämällä jo sovittuja palveluita myöhemmälle perumisen sijaan, pystymme edesauttamaan niiden toimintaa vaikeina aikoina.

Myös somevaikuttajien livelähetykset tuovat iloa ja yhteisöllisyyttä myös kotisohville koronakaranteeniin. Hanna Gullichsenin järjestämä kokkaushetki IG-livessä keräsi linjoille satoja kotikokkeja ympäri Suomen, Viena K jakaa musiikin iloa koronakonserteissaan ja Tiedenaiset -someyhteisöstä tuttu Anni Saukkola pitää Korona IG Liveä, jossa jutellaan faktoista, tunteista ja siitä, millä tästä päästään yhdessä eteenpäin.

Annin seuraava Korona IG Live kuullaan jo tänä iltana klo 20.00, ota siis seurantaan @laakari.anni.

Seuraavan kerran Hannan kanssa kokkaillaan huomenna 18.3. klo 14.00. Muistilista valmistautumista varten löytyy Hannan Instagramista @hannagullichsen

Myös toimittaja ja somevaikuttaja Emmi Nuorgamin sekä Lääkäri-Annin yhteinen IG-livesessio nähdään huomenna 18.3. klo 20.00 @emminuorgam Instatilillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koronavirus puhuttaa, hämmentää ja pelottaakin monia. Siksi tärkeintä on, että kaikille on saatavilla luotettavaa ja ajankohtaista tietoa, sekä mahdollisuus puhua omista fiiliksistään ja ajatuksistaan. 

Myös somevaikuttajilla on merkittävä rooli niin luotettavan tiedon levittäjinä kuin virheellisen tiedon leviämisen estäjinä. Tärkeää on, että myös tällaisessa tilanteessa somevaikuttajat tunnistavat oman vastuunsa, uskaltavat vastata seuraajiensa kysymyksiin ja ennen kaikkea ohjaavat oikean tiedon ja toimintaohjeiden pariin, kuten THL:n sivuille. Hallituksen viimeisimmät linjaukset löytyvät Valtioneuvoston verkkosivuilta.

Lue 9 vinkkiä koronaviruksesta viestimiseen somessa täällä.

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: