Somevaikuttaja älä sulje suutasi, mutta muista tarkistaa faktat – 9 vinkkiä koronaviruksesta viestimiseen sosiaalisessa mediassa

Koronavirus on tämän hetken polttava puheenaihe, johon ei voi olla törmäämättä myöskään somevaikuttajien kanavissa. Viimeisimpien sairastapausten ja karanteenitilanteiden päivitykset ovat vallanneet niin kahvitaukojen keskustelut kuin lehtien lööppiotsikot. Ymmärrettävästi se herättää keskusteluja myös somevaikuttajien keskuudessa, hämmentää ja jopa pelottaa monia. Tähän tarpeeseen PING Helsinki ja Mediapooli ovat koonneet selkeät ohjeet koronaviruksesta viestimiseen somen käyttäjille.

Somevaikuttajilla on merkittävä rooli niin disinformaation leviämisen estämisessä kuin oikean tiedon levittämisessä. Suomen suosituimpien somevaikuttajien seuraajamäärät vetävät jo vertoja perinteisen median lukijamäärille ja tutkimusten mukaan erityisesti nuoret yleisöt luottavat somevaikuttajan sanaan enemmän kuin muihin viestintäkanaviin, siksi myös vaikuttajan vastuu on suuri.  

Tärkeää on, että myös tällaisessa tilanteessa somevaikuttajat tunnistavat oman vastuunsa, uskaltavat vastata seuraajiensa kysymyksiin ja ennen kaikkea ohjaavat oikean tiedon ja toimintaohjeiden pariin, esimerkiksi THL:n sivuille. Turhan paniikin lietsomisen sijaan on somevaikuttajillakin yhteiskunnallisesti merkittävä rooli olla kertomassa, että aiheesta on tarjolla luotettavaa tietoa ja ajantasaisia toimintatapoja.

Niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa liikkuu paljon tietoa ja erilaisia uutisia tilanteesta. Siksi on hyvä muistaa Mediapoolin julkaiseman Luotettavan somevaikuttajan käsikirjan opit, kuinka vastaantuleviin väitteisiin tulisi suhtautua, mistä tarkistaa faktat ja miten tunnistaa virheelliset uutiset.

Kannustamme somevaikuttajia ja myös kaikkia muita somessa toimivia tutustumaan näihin vinkkeihin:

Vinkit koronaviruksesta viestimiseen

  1. Mieti kolme sekuntia ennen kuin jaat mitään. Älä jaa linkkiä pelkän otsikon perusteella, vaan katso aina koko sisältö.
  2. Tarkastele sisältöjä kriittisesti. Kuka sisällön on julkaissut ja missä? Miksi se on julkaistu? Mitä tavoitetta se palvelee? Viitataanko sisällössä lähteisiin ja ovatko ne löydettävissä muualta verkosta? Googlaa löytyykö väite jostain toisesta lähteestä.
  3. Tunnista, mikä on fakta ja mikä mielipide. Väitetäänkö jutussa jotain? Kuka väitti ja mitä? Väitteitä eivät ole esimerkiksi mielipiteet, arvaukset, toiveet tai kehotukset.
  4. Jos esität tai jaat väitteen, tarkista, että se on totta. Käytä luotettavia lähteitä, joita ovat esimerkiksi riippumattomat tiedotusvälineet, virastot ja tutkimuslaitokset. Luotettava, ajankohtainen koronavirustilanne ja ajantasaiset ohjeet löytyvät esimerkiksi THL:n sivuilta. Hallituksen viimeisimmät suositukset löytyvät täältä.
  5. Kerro seuraajillesi aina, mistä lähteestä tieto on peräisin ja linkitä alkuperäiseen lähteeseen jos mahdollista.
  6. Arvioi kriittisesti, ovatko jutun kuvat tai videot oikeassa asiayhteydessä ja onko sisältöjä muokattu totuutta muunnellen.
  7. Älä jaa juttua, joka sisältää virheellistä tietoa. Älä edes silloin, kun haluat osoittaa tunnistavasi valeuutisen tai olevasi pöyristynyt virheellisestä väitteestä. Tällöin tulet vahingossa edistäneeksi virheellisen tiedon leviämistä, vaikka tarkoituksesi olisikin ollut päinvastainen.
  8. Jos julkaiset vahingossa virheellistä tietoa, oikaise virheesi ja tee seuraajillesi selväksi, mikä oli virheellinen tieto ja mikä oikea.
  9. Tunnista omat ennakkokäsityksesi. Ihminen omaksuu herkemmin sellaista tietoa, joka vahvistaa hänen ennakkokäsityksiään ja maailmankuvaansa.

Feikkiä vai faktaa – Luotettavan somevaikuttajan käsikirjan sekä Feikkiä vai faktaa? -podcast sarjan on Mediapoolille tuottanut Suomen johtava vaikuttajasuhdetoimisto PING Helsinki. Aiheeseen liittyvä webinaari somevaikuttajille ja muille somesisällöntuottajille järjestettiin tiistaina 24.3., tallenteen voi katsoa täällä.

Digitaalinen käsikirja ja podcast löytyvät osoitteesta somekäsikirja.fi. Oppaasta on saatavilla myös painettu versio, jota voi tiedustella Tero Koskiselta. 

Lisätiedot:

Inna-Pirjetta Lahti, PING Helsinki + 358 50 376 08 24 inna@pinghelsinki.fi  

Tero Koskinen, Mediapooli + 358 40 722 0703 tero.koskinen@medialiitto.fi 


Mediapooli kehittää media-alan jatkuvuuden- ja riskienhallintaa sekä valmiustoimintaa.

PING Helsinki on riippumaton vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntija, joka toimii yhteistyössä sekä itsenäisten vaikuttajien että vaikuttajatoimistojen kanssa.

 

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: