Sinustako osa timanttista tiimiämme? Etsimme uutta somekoordinaattoria! Lue lisää ja hae nyt! →

Yrittäminen on helppoa – Onnistumiseen uskominen on paljon vaikeampaa

“Onneksi olkoon! Olet toiminut yrittäjänä menestyksekkäästi 10 vuotta.” Heinäkuussa postiluukustani kolahti Suomen Yrittäjien lähettämä kunniakirja. Ja totta tosiaan aika on kulunut kuin siivillä oman yrityksen, ensin Kohtaamistoimisto Innastuksen ja vuodesta 2016 alkaen PING Helsingin puikoissa.

10 vuotta sitten lähetin tiedotteen, jossa kerroin ryhtyneeni Onnistujaksi – tiedote meni läpi Kauppalehdessä ja M&M:ssä, jo se kertoo paljon ajasta, jossa silloin elimme. Uskoa itseen ja omaan tekemiseen on tarvittu monta kertaa sen jälkeenkin ja mieluisia mediaosumia on tullut monista upeista tiimimme ja asiakkaidemme kanssa toteuttamista hankkeista, viimeksi tänä aamuna yhteiskunnallisesti erittäin ajankohtaisen #muutostöissä -kampanjan tiimoilta.

Olen usein miettinyt ja saanut perustella sanavalintaani – välillä myös itselleni. Sanoin jo 10 vuotta sitten, etten usko pelkkään yrittämiseen, uskon haluun onnistua ja siihen, että onnistumista ei mitata voittojen vaan kaatumisten ja mokien jälkeen tehdyillä uusilla nousuilla. Tähän uskon edelleen: yrittäminen on helppoa, mutta onnistumisiin pitää jaksaa uskoa yhä uudelleen.

Mitkä ovat sitten oppini siihen, miten pitää uskoa onnistumiseen yllä ja vahvistaa kykyä nousta yhä uudestaan?

  1. Rehellisyys luo pohjan luottamukselle

Yrittäjän ja johtajan tärkein työkalu on raaka rehellisyys. Rehellisyys kohdata vaikeatkin tilanteet, rehellinen puhe rahasta ja kyky hinnoitella järkevästi niin sinun kuin asiakkaan kannalta, rehellinen avoimuus suhteessa itseen, asiakkaisiin, tiimiin ja yhteistyökumppaneihin sekä rehellisyys omien rajojen, osaamisen ja oppimisen paikkojen tunnistamisessa.

  1. Ihmiset & yhteisö kannattelevat
    Onnistuja tarvitsee ympärilleen samaan unelmaan uskovia ihmisiä ja luotettavan yhteisön, jonka kanssa jakaa huolet ja juhlia ilot. Jaettu murhe on aina pienempi ja ihmiset ympärillasi tekevät pienestäkin onnistumisesta juhlan. Yhteinen huumori, yrityskulttuuri ja yhteisön voima vie eteenpäin, synnyttää uutta, kannattelee ja vahvistaa kukoistusta.
  1. Tekeminen ratkaisee
    Ensimmäinen asiakkaani oli löytöretkeilijä, seikkailija Pata Degerman, joka sanoi “Jos et kerro kenellekään mitään, kukaan ei tiedä mitään. Jos et kysy keneltäkään mitään, et saa mitään. Jos et tee mitään, niin mitään ei tapahdu.” Onnistujan on siis haluttava ja jaksettava tehdä asioita. Kyky visioida ja suunnitella on tärkeää, mutta aikaansaamisen taito ratkaisee. Toistaiseksi ei ole tekeminen loppunut ja ilokseni myös PING Helsingin Sydäntiimiin on tarttunut iloinen tekemisen meininki.
  1. Varianssi varmistaa kukoistuksen
    Varianssi on edellytys sille, että voit olla paras versio itsestäsi eli kukoistaa onnistujana. Palautumista ei voi jättää lomille, viikonloppuihin tai edes iltoihin, vaan se pitää suunnitella jokaiseen päivään palaverien, tapaamisten, esiintymisten ja vaativien työtehtävien sekä muun elämän kuormituksen väliin. Varianssi varmistaa, että arjen rutiinit mahdollistavat parhaan mahdollisen suorituksen ja onnistumisen joka ikinen päivä ja sinä voit hyvin. Tämän sanan olen oppinut kantapään kautta ja suosittelen samannimisen kirjan lukemista jokaiselle kuormituksen kanssa toisinaan painivalle. 
  • Kyky juhlia pieniäkin onnistumisia ja tekee arjesta juhlaa!

Tärkeää on myös osata juhlia niin pieniä kuin isompiakin onnistumisia ja ymmärtää, että elämä onnistujana ei ole sprintti vaan maratoni ja “elämä ilman juhlia on kuin pitkä maraton ilman juottopisteitä”.

Nostakaamme siis tänään malja meille kaikille onnistujille, sillä onnistumiseen uskominen vaatii paljon meiltä jokaiselta!

Hyvää Yrittäjän päivää!

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: