Elämyksestä vaikuttavuuteen: näin varmistamme tuloksellisen lopputuloksen vaikuttajatapahtumissamme

06.11.2026 | Arvioitu lukuaika: 6min

Mikä saa vaikuttajan innostumaan tapahtumasta ja välittämään kokemuksen myös omalle yleisölleen? PING Helsingin tuottamissa vaikuttajatapahtumissa tulokset rakentuvat monen tekijän summana: terävästä konseptoinnista, merkityksellisistä kohtaamisista ja elämyksistä, jotka tekevät brändin viestistä henkilökohtaisen.

Onnistunut lopputulos ei tule sattumalta, vaan alkaa asiakkaan kanssa yhdessä läpikäydyistä kysymyksistä: mitä haluamme saada aikaan, kenet haluamme tavoittaa ja miksi tämä kokemus kiinnostaisi osallistujan lisäksi hänen seuraajiaan?

Vastaukset ohjaavat koko tapahtuman suunnittelua vaikuttajavalinnoista ohjelmaan, kumppanuuksiin ja sisällöntuotannon mahdollisuuksiin. Kun kokonaisuudella on selkeä ydinajatus, jokainen kohtaaminen tukee samaa tavoitetta. Vaikuttajalle syntyy kokemus, josta hänellä on omakohtaista kerrottavaa. Ja omakohtaisesta jakamisesta jää parhaimmillaan jälki myös kohdeyleisöön.

Asiakkaamme MIELI ry:n Mielinauha-brunssi, Kauppakeskus AINOAn metsä-teemainen vaikuttajailta ja STTK:n naistenpäivän etkobrunssi havainnollistavat, miten erilaiset tavoitteet voivat muuttua elämyksiksi ja mitattaviksi tuloksiksi.

Mielinauha-brunssi teki tärkeästä teemasta henkilökohtaisen

Miten mielenterveyden kaltaisesta laajasta aiheesta syntyy henkilökohtaista ja yleisöä puhuttelevaa sisältöä? Mieli ry:n Mielinauha-brunssilla lähtökohtana oli luoda tilaa kohtaamiselle, keskustelulle ja omille oivalluksille. Tapahtuma järjestettiin Mielinauha-kampanjan lanseerauspäivänä 1.4.2026.

Allas Poolissa järjestetty tapahtuma kokosi yhteen 48 vaikuttajaa kuulemaan asiantuntijapuheenvuoroja ja kokemaan Mielinauha-kampanjan ydinviestin paikan päällä. Merkityksellinen aihe ja yhteinen keskustelu antoivat osallistujille mahdollisuuden löytää teemaan oman näkökulmansa.

Tämä näkyi myös vaikuttajien tuottamissa sisällöissä. Vaikuttajat käsittelivät mielenterveyttä omista lähtökohdistaan, henkilökohtaisesti ja samaistuttavasti. Kampanjan viesti sai erilaisia ääniä ja kosketuspintoja vaikuttajien omissa yhteisöissä.

Brunssista syntyi yhteensä 70 somesisältöä, joiden raportoitu tavoittavuus oli 215 400 ja sitoutumisten määrä 6 700. Ansaitun median laskennallinen arvo oli 76 600 euroa. Tapahtuma herätti vaikuttajissa myös kiinnostusta jatkaa yhteistyötä MIELI ry:n kanssa.

”PING Helsinki rakensi vaikuttavan tapahtuman, joka ylitti kirkkaasti kaikki tavoitteemme”, kuvailee MIELI ry kampanjapäällikkö Katri Korpinen.

Mielinauha-brunssin onnistumisen ytimessä oli aiheen ja osallistujien välinen yhteys. Konsepti tarjosi asiantuntijatiedon rinnalle tilaa henkilökohtaiselle merkitykselle ja omaääniselle sisällölle.

Katso tapahtuman tunnelmia myös somesta. 

AINOAssa brändilupaus muuttui yhteiseksi kokemukseksi

Asiakkaamme kauppakeskus AINOAn PR-tapahtumassa tavoitteena oli vahvistaa brändilupausta, tuoda esiin sosiaalista vastuullisuutta ja inhimillisyyttä sekä tavoittaa uusia, nuorempia kohderyhmiä.

Näistä lähtökohdista syntyi Sydämeltään suuri Metsäretki: ystävänpäiväviikolla 2026 järjestetty tapahtuma, joka kutsui pysähtymään ystävyyden äärelle keskellä kauppakeskusta.

Tapahtuman kasvona ja hostina toimi somevaikuttaja Linda Jakobsson. Hän kutsui seuraajansa osallistumaan arvontaan, jonka palkintona oli pääsy mukaan ainutlaatuiseen iltaan. Näin vaikuttajan yleisö pääsi itse osaksi tapahtumaa ja AINOAn brändikokemusta.

Kauppakeskuksen sisälle rakennetussa Metsä Skogenin moniaistisessa tilassa nautittiin metsän inspiroimista tarjoiluista, askarreltiin ystävärannekkeita, kuunneltiin live-musiikkia ja osallistuttiin metsämeditaatioon. Tapahtuma toimi samalla tilan lanseerauksena.

Konseptin vahvuus oli sen johdonmukaisuudessa: tila, ohjelma ja yhdessäolo tekivät AINOAn arvoista koettavia. Ystävänpäivän ympärille rakentui lämmin, osallistava hetki, jolla oli merkitystä kävijöiden omassa arjessa.

”Aivan ihana hetki rauhoittumiselle hektisen arjen keskellä. Upea tila ja tervetullut ja turvallinen olo koko tapahtuman ajan”, kuvaili yksi osallistujista.

Arvopohjaisesta elämyksestä raportointiin innostavia tuloksia: vaikuttajasisältöjen yhteistavoittavuus oli 188 400, ja ansaitun median laskennallinen arvo 45 300 euroa. Näkyvyyden lisäksi tapahtuma tarjosi AINOAlle markkinointimateriaaleja ja mahdollisuuden kohdata kuluttajia ihan uudella tavalla.

STTK:n naistenpäivän etkobrunssi antoi tietoa naisten palkkatasa-arvosta ja innosti osallistumaan

Asiakkaamme STTK:n tavoitteena oli lisätä tietoisuutta työelämän tasa-arvosta ja konkreettisista keinoista sen edistämiseksi. Samalla haluttiin rakentaa suhteita aiheesta kiinnostuneisiin vaikuttajiin ja vahvistaa STTK:n roolia aktiivisena, ratkaisukeskeisenä toimijana.

PING Helsingin toteuttama naistenpäivän marssin etkobrunssi yhdisti ajankohtaisen keskustelun, yhdessä tekemisen ja luontevan jatkon tapahtumalle. 

Ohjelmassa työelämän tasa-arvosta keskustelivat STTK:n, Ammattiliitto Pro:n ja SuPerin puheenjohtajat. Brunssitarjoilu ja livemusiikki loivat puitteet kohtaamisille, ja kylttityöpajassa osallistujat muotoilivat itselleen tärkeitä viestejä marssia varten. Pöydille sijoitetut tietokortit tarjosivat helposti jaettavia tietoiskuja.

Tapahtumakonseptissa tieto ja toiminta tukivat toisiaan. Asiantuntijakeskustelu tarjosi taustaa, ja yhteinen tekeminen auttoi osallistujia sanoittamaan omia ajatuksiaan. Kytkentä naistenpäivään ja marssiin antoi tapahtumalle selkeän paikan osallistujien päivässä sekä syyn tarttua aiheeseen juuri silloin.

Tilaisuuteen osallistui 16 vaikuttajaa ja heidän kahdeksan seuralaistaan. Tapahtumasta tuotettiin 60 somejulkaisua, joiden yhteenlaskettu tavoittavuus oli n. 63 600 ja sitoutumisten määrä n. 1 200. Ansaitun median laskennallinen arvo oli 25 900 euroa.

Sisällöissä korostuivat vaikuttajien henkilökohtaiset näkökulmat ja halu osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vaikuttajia haastateltiin myös STTK:n omalle somevideolle, joten tapahtuma toimi lisäarvona myös omaan sisällöntuotantoon.

STTK:n case osoittaa, miten ajankohtainen teema ja osallistava ohjelma voivat tehdä asiantuntijatiedosta helposti lähestyttävää ja antaa vaikuttajille aineksia viedä keskustelua eteenpäin – ja tässä tapauksessa marssia lisäksi tärkeän teeman puolesta.

Tutustu Naistenpäivän marssin etkobrunssiin myös somessa.

Oppeja timanttisesta tapahtumatuotannosta: terävä tapahtumakonseptointi yhdistää tavoitteen, tunteen ja toteutuksen

Kolmea järjestämäämme tapahtumaa yhdistää selkeä punainen lanka siitä, miksi kokemus on merkityksellinen juuri valituille osallistujille ja heidän yleisöilleen.

Mielinauha-brunssilla rakennettiin tilaa henkilökohtaiselle suhteelle mielenterveys-aiheeseen. AINOAssa brändin arvot välittyivät yhteisen tekemisen ja rauhoittumisen kautta ja STTK:n etkobrunssilla ajankohtainen asiantuntijatieto yhdistyi osallistumiseen ja vaikuttajien omiin kannanottoihin.

Onnistuneen tapahtumatuotannon edellytyksiä rakennamme jo konseptointivaiheessa:

  • Tavoite ohjaa kokonaisuutta. Ydinviesti määrittää ohjelman, tunnelman ja tavoitellun kokemuksen.
  • Oikeat mittarit, jotka valitaan tavoitteiden mukaan. Näkyvyyden rinnalla tarkastellaan sisältöjä, osallistujakokemusta ja yhteistyön jatkomahdollisuuksia.
  • Vaikuttajavalinnat perustuvat arvopohjaisuuteen. Tapahtuman aiheella on luonteva yhteys vaikuttajaan ja hänen yleisöönsä.
  • Ohjelma tarjoaa koettavaa ja kerrottavaa. Osallistujat saavat elämyksiä, tietoa ja oivalluksia, joista syntyy omaäänistä sisältöä.
  • Ajankohta tukee ideaa. Teemapäivä tai muu yleisölle merkityksellinen hetki voi vahvistaa tapahtuman kiinnostavuutta.
  • Tuotanto tukee läsnäoloa. Huolelliset järjestelyt antavat asiakkaalle ja osallistujille tilaa keskittyä kohtaamiseen ja vaikuttajasuhteiden rakentamiseen.

Onnistuneen vaikuttajatapahtuman vaikutus voi jatkua pitkään viimeisen ohjelmanumeron jälkeen: kohdeyleisön keskusteluissa, brändimielikuvassa ja uusissa yhteistyösuhteissa. Siksi tapahtuman suunnittelu alkaa siitä, millaista vaikuttavuutta haluamme tapahtumakokemuksen saavan aikaan.

Millaisen jäljen sinun brändisi voisi tarjota? Rakennetaan yhdessä vaikuttajatapahtuma, joka tuntuu, puhuttelee ja tukee tavoitteissanne onnistumista.

Kirjoittaja
Loviisa Palokangas
Loviisa Palokangas
Senior Producer, some ja tapahtumamarkkinoinnin asiantuntija

Loviisa (ent. Anna) toimii PING Helsingillä tuottajana ja some- ja tapahtumamarkkinoinnin asiantuntijana. Hän ratkoo asiakkaiden haasteita luovasti ja tavoitteellisesti. Start up -tausta on tehnyt hänestä idearikkaan kasvuhakkerin, joka syttyy pyöräilystä, arjen seikkailuista, tapahtumista ja elektronisesta musiikista.

Sisällysluettelo