Arvopohjaisen markkinoinnin ammattitapahtuma IMPACT Helsinki 24.5. Katso ohjelma! →

Yrittäjän päivän tarina: Matka hoitajasta menestyväksi somevaikuttajaksi

Yrittäjän päivän (5.9.) kunniaksi haastattelimme menestyvää yrittäjää ja somevaikuttajaa, Hanna Angelvuota, joka jakaa nyt oman tarinansa siitä, miten hän päätyi valitsemaan uran yrittäjänä sekä miten hänestä tuli somevaikuttaja aivan sattumalta. Miten Hanna löysi oman tiensä yrittäjyyden maailmaan ja muuttui samalla menestyneeksi somevaikuttajaksi? Lue Hannan inspiroiva tarina.

Mikä sai sinut astumaan yrittäjyyden polulle? Miten ja milloin päätit ryhtyä yrittäjäksi? 

Olin ollut hoitajana kahdeksan vuotta, kun mietin, mitä haluan elämältäni. Tykkäsin työstäni, mutta se ei ruokkinut luovaa puoltani. Samaan aikaan näyttelin mainoksissa, ja kun olin siellä meikattavana, huomasin olevani yhä enemmän kiinnostunut maskeeraamisesta ja kameran takana olemisesta. Olin nuoresta saakka ollut se kaveriporukan tyyppi, joka aina meikkasi ja kampasi kaverit ennen juhlia. Niinpä päädyin meikkikouluun vuonna 2015 ja valmistuin meikkaaja-maskeeraajaksi. Siitä alkoi urani yrittäjänä. 

Tuntui hyvältä lähteä polulle joka olisi ihan mun oma, vaikka samaan aikaan opeteltavaa oli paljon, niin ammatillisesti kuin yrittäjänäkin. Siitä kahden vuoden päästä lopetin kokonaan hoitajan työt ja päädyin täysiaikaiseksi yrittäjäksi. Tein silloin paljon mainos- ja tv-kuvauksia sekä työhuoneellani microbladingkulmia ja hääseurueita.

Miten päädyit somevaikuttajaksi? 

Tulin raskaaksi 2019 vuoden alussa ja silloin aloin kirjoittaa vaikeasta raskausajastani Instagramiin. Äitiys ja vanhemmuus herätti paljon tunteita ja ajatuksia. Olen aina rakastanut kirjoittaa, ja Instagram toimi ikään kuin päiväkirjana. Siihen aikaan seuraajia oli noin 1500, ystäviä, tuttuja, tutun tuttuja ja vähän tuntemattomiakin. Luulen, että rehelliset tekstini antoivat vertaistukea monelle ja samalla sain sitä itse. Pikku hiljaa seuraajia alkoi tulla lisää. En osannut yhtään valmistautua sellaiseen, en edes tiennyt kauheasti mitään vaikuttajana olemisesta. Yhtäkkiä töitä alkoi tulla ja minä aloin opetella.

Millainen matkasi on ollut somevaikuttajana ja yrittäjänä? Millaisia kokemuksia olet saanut matkan varrella? 

Oon saanut tehdä yhteistöitä mulle tärkeiden brändien kanssa. Sellaisten, joita en olisi voinut edes kuvitella kuten Marimekko ja Kalevala. Tuntui, että mähän osaan tämän homman ja siitä sain boostia jatkaa ja panostaa sisältöihin. Kun saan tuoda sisältööni myös mulle tärkeitä asioita kuten perhe-elämää kaikilla väreillä, muotia, ihonhoitoa, meikkaamista, on sisällön luominen tuntunut luontevalta. 

Oon opetellut paljon ja oppinut paljon. Mut on otettu ihanasti vastaan kollegoiden parissa. Oon ylpeä itsestäni, että vaikuttajana oon tässä pisteessä ja työn tekeminen tuntuu tosi kivalta. Mulla on ihania seuraajia, ja vuosien saatossa monien kanssa keskustellut pitkät pätkät elämästä. Tämä työ vaatii paljon aikaa. On ihanaa saada omilta seuraajiltaan hyvää palautetta ja sitä vertaistukea takaisin.

Mikä on mielestäsi parasta yrittäjyydessä? 

Se, että saan itse päättää. Saan päättää, mihin suuntaan vien osaamistani tai miten teen työni. Saan päättää omista työajoistani, se toimii tietenkin hyvässä ja pahassa, mutta onneksi enemmän hyvässä. Yrittäjyydessä mahdollisuuksia on mihin vaan, ja kun löytää oman suunnan, se on parasta!

Mieleenpainuvin oppimiskokemus yrittäjyydessä? Jokin haaste, jonka olet taklannut? 

No tylsä vastaus, mutta varmaan kirjanpidolliset asiat! Nyt, kun mulla on hyvä kirjanpitäjä niin elämä on helpompaa. Paras vinkki yrittäjyyteen onkin, hommaa hyvä kirjanpitäjä!

Koetko, että somevaikuttajana yrittäminen on haastavampana kuin esim. meikkitaiteilijana? 

Ne ovat todella erilaiset alat, joten en ehkä sanoisi, että jompi kumpi on haastavampaa. Molemmissa on mahdollisuudet kehittyä ja se mihin sen rajan vetää, voi päättää itse. Somen tekeminen vie tällä hetkellä enemmän mun aikaa ja rajan vetäminen siinä on vaikeampaa. Helposti tekee töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Meikkitaiteilijana työ loppuu, kun meikkipakki menee kiinni. Siinä mielessä vaikuttajana oleminen on mulle haastavampaa. Se, miten rajoitan mun työaikaa – sitä opettelen edelleen.

Millainen merkitys yhteisöllä on yrittäjyydessä?

Iso! Alkuun se yhteisö voi olla pieni, kun etsii niitä oikeita ihmisiä ympärilleen. Mutta kun ne löytyy, on kaikki tekeminen helpompaa. Kun on ne kollegat keneltä kysyä, kun ei itse tiedä tai tarvii apua – se luo turvaa ympärille. Se myös inspiroi, kun ympärillä on upeita tyyppejä, jotka osaa hommansa ja vielä jakaa osaamistaan muille.

Minkälaisia vinkkejä antaisit niille, jotka harkitsevat yrittäjyyttä tai somevaikuttajaksi ryhtymistä?

Mieti, mikä on sun suunta ja mene sitä kohti. Mitä tahansa työtä on helpompi tehdä, kun se on mieleistä. Vaikka se olisi jotain haastavaakin, niin se on silti helpompaa, kun tykkää siitä mitä tekee.

Lue myös somevaikuttaja Noora Shinglerin 5 vinkkiä arvopohjaiseen vaikuttamiseen täältä.

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: