Arvopohjaisen markkinoinnin ammattitapahtuma IMPACT Helsinki 24.5. Katso ohjelma! →

Yhteiskunnallinen vaikuttajayhteistyö siivitti PING Helsingin ennätystulokseen

Yhteiskunnallinen ja vastuullinen vaikuttajamarkkinointi

Vastuullisen vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijatoimisto PING Helsinki teki koronan tuomista muutoksista huolimatta ennätystuloksen vuonna 2020. Vuonna 2016 perustetun yrityksen liikevaihto kasvoi yli 18% ja yrityksen tulos nelinkertaistui. PING Helsingin kasvu on keskittynyt viimeisten kahden vuoden aikana erityisesti yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen vaikuttavuuteen.

Vaikuttajamarkkinoinnin toimiala ja sosiaalisessa mediassa toteuttava markkinointi on kokonaisuudessaan nosteessa. IAB Finlandin ja Dagmarin tekemän tutkimuksen mukaan jo 74% suomalaisista yrityksistä hyödyntää somevaikuttajia omassa markkinoinnissaan ja määrän uskotaan kasvavan myös tulevaisuudessa. 

Erityisen vahvana vaikuttajamarkkinointi nähdään, kun halutaan herättää keskustelua yhteiskunnallisesti tärkeistä aiheista. PING Helsingin toteuttaman somevaikuttajatutkimuksen (2020) mukaan vaikuttajien kautta voidaan tuloksellisesti osallistaa yleisöjä keskusteluun sekä vaikuttaa kohderyhmän asenteisiin ja käyttäytymiseen. Vuonna 2020 on vaikuttajayhteistyön mahdollisuuksiin herätty myös ei-kaupallisella puolella julkishallinnon organisaatioissa. Ensimmäisenä vaikuttajamarkkinointiin erikoistuneena kumppanina PING Helsinki on valittu myös valtion hankintoja koordinoivan Hanselin sopimustoimittajaksi. 

On ilahduttavaa nähdä, miten kanssamme toimivat ministeriöt, järjestöt ja säätiöt ovat löytäneet vaikuttajamarkkinoinnin suuret hyödyt. PING Helsingin asiakkaita yhdistää halu toimia vastuullisesti, tehdä rohkeita tekoja ja muuttaa maailmaa. Kyseessä voi olla vaikkapa keskustelu kehonkuvasta, ilmastonmuutokseen liittyvien kysymysten esiintuomisesta tai keskustelua tarvitsevien lasten auttamisesta yhdessä vaikuttajien kanssa, iloitsee PING Helsingin kasvujohtaja Tuomo Meretniemi.

Perustamisestaan lähtien PING Helsinki on tehnyt töitä vaikuttajien luotettavuuden ja toimialan kehittämisen eteen. Jo vuonna 2016 julkaistu somevaikuttajien ja yritysten yhteinen eettinen koodisto pingethics.fi on laajasti käytössä ja viime vuonna Mediapoolin julkaisema Luotettavan somevaikuttajan käsikirja auttaa somevaikuttajia disinformaation ehkäisyssä. 

Vaikka viime vuosi oli monin tavoin todella haastava, tuntui, että monet toimintaamme alusta asti ohjanneet periaatteet ja linjaukset alkoivat vihdoin kantaa hedelmää. Jatkuvasta toimintaympäristön muuttumisesta huolimatta tiimimme on osannut ottaa haasteet vastaan ja pystynyt joustavasti tarjoamaan uusia ratkaisuja asiakkaillemme, iloitsee PING Helsingin perustaja Inna-Pirjetta Lahti.

PING Helsingin organisaatioon on 1.4.2021 alkaen operatiiviseksi johtajaksi nimitetty markkinointi- ja media-alan moniosaaja ja käsityövaikuttajana Kototeko-blogistaan tunnettu FM Sanna Suonpää. Suonpään vastuualueisiin kuuluvat mm. PING Helsingin liiketoiminnan ja prosessien kehittäminen, asiakkuuksien strateginen johtaminen sekä strategia- ja suunnittelutyö.

Tulevaisuudessa kasvua haetaan myös yhdessä kumppaneiden kanssa. Keväällä on solmittu strategiset kumppanuussopimukset mm. mainostoimisto Hansdotterin sekä matkailumarkkinoinnin asiantuntija Flowhousen kanssa.

Lisätiedot:

Linkki Somevaikuttaja 2020 tutkimukseen

Luotettavan somevaikuttajan käsikirja

Tuomo Meretniemi, Head of Growth, PING Helsinki,  puh. 040 165 76 55,  tuomo@pinghelsinki.fi 

Inna-Pirjetta Lahti, toimitusjohtaja, PING Helsinki, puh. 050 376 08 24, inna@pinghelsinki.fi

PING Helsinki tekee vastuullista markkinointia ihmisiltä ihmisille yhdistäen strategisen vaikuttajamarkkinoinnin, PR:n ja sosiaalisen median. PING Helsinki kehittää vastuullista ja arvopohjaista vaikuttajayhteistyötä, tekee somevaikuttajatutkimusta ja ylläpitää kaikille avointa PING Ethics -koodistoa.

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: