Year in Clarion pokkasi voiton Grand One 2020 -kilpailussa!

Year in Clarion pokkasi voiton Grand One 2020 -kilpailussa. Pitkäjänteinen vaikuttajayhteistyö toi näkyvyyden lisäksi myös ideoita toiminnan kehittämiseen.

Year in Clarion palkittiin Suomen suurimmassa digimediakilpailussa Grand Onessa. Palkinto annettiin parhaasta somekampanjasta. Kategoriassa painotettiin luovaa ideaa sekä saavutettuja tuloksia, strategiaa ja itse toteutusta. PING Helsingin sekä Milttonin kanssa yhdessä toteutettu Year in Clarion sai tuomaristolta kiitosta varsin yksinkertaisen idean erittäin onnistuneesta toteutuksesta. 

Täysin somekanavan sisällä elävä poikkeuksellisen pitkäkestoinen kampanja tuo yrityksen tarjoaman ja arvot esiin vaikuttajan kautta luontevasti ja laajaa kiinnostusta herättävällä tavalla. Yleisön oli helppo samaistua aiheeseen ja yleisön osallistuminen oli tehty erittäin helpoksi, tuomaristo luonnehti.

Yhteistyö helsinkiläisen Joonas Pesosen (@pesojoonas) kanssa pohjautui vaikuttajan ja yrityksen yhteisiin arvoihin ja onnistui loistavasti. Vuoden aikana tunnettuus lisääntyi ja mielikuva 18-29 vuotiaiden kohderyhmässä kehittyi toivottuun suuntaan: ennakkoluuloton markkinointitempaus vahvisti yleisön mielikuvaa Clarion hotelleista yllättävänä ja intohimoisena toimijana.

Kokonaisen vuoden kestäneen yhteistyön päättyessä voimme todeta, että rohkea ja pitkäjänteinen vaikuttajamarkkinointi tuo tuloksia, joita emme edes osanneet odottaa. Paitsi luontevaa ja brändille sopivaa sisältöä sekä näkyvyyttä halutulle kohderyhmälle, olemme saaneet myös konkreettisia ja käytäntöön vietyjä ideoita toimintamme kehittämiseen, kuten hävikkiruuan myynti ulos hotelleilta, iloitsee Suomen Clarion-hotellien Marketing Manager Outi Hartman.

Kaikkiaan Joonaksen somejulkaisut tavoittivat 12 kuukauden aikana yli 2 miljoonaa katselukertaa ja ansaitun median kautta on tavoitettu jopa 20 miljoonaa lukijaa. Yhteistyön kokonaisarvo ylsi lähes 800 000 euroon. Lisäksi sekä Clarionin että Joonaksen somekanavat kasvattivat seuraajamääriään merkittävästi vuoden aikana. Ansaitun median näkyvyys tuplaantui verrattuna edelliseen vuoteen.

Menestyskonsepti Year in Clarion jatkuu myös vuonna 2020

Onnistunut kampanja jatkuu myös vuonna 2020, kun hotellielämää pääsee kokeilemaan kaikkiaan neljä erilaista vaikuttajaa, kukin 100 päivän ajan. Tänä vuonna hotellissa asuvat tähtiartisti Robin Packalen sekä matkailuvaikuttaja, ympäristökonsultti Anna-Katri Räihä ja Kaverin puolesta kyselen -podcastin luoja, toimittaja, ravintolaintoilija Tiia Rantanen. Neljäs vaikuttaja valitaan haun perusteella.

Uudelle kaudelle kutsuimme mukaan vaikuttajat, jotka jakavat kanssamme yhteisen arvomaailman ja intohimon elämään. Tavoitteena on todistaa, että Clarion-hotellit mahdollistavat kodinomaisen asumisen hyvin monenlaisille kohderyhmille, testata palveluja eri näkökulmista ja kehittää asiakaskokemusta yhdessä vaikuttajien kanssa, Hartman tiivistää.

Monipuolisesti erilaisia vaikuttajia hyödyntävällä, pitkäjänteisellä yhteistyöllä Clarion-hotellit näyttävät esimerkkiä arvopohjaisen vaikuttajayhteistyön hyödyntämisestä myös palveluiden kehittämisessä matkailualalla. Year In Clarion-konsepti on kehitetty yhdessä Suomen johtavan vaikuttajasuhdetoimisto PING Helsingin kanssa.

YearinClarion -kampanja jatkuu koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen jälkeen.

About the author

PING Helsinki on vaikuttajamediatoimisto, joka tuo yhteen vaikuttajat eri kanavista ja kaikilta toimialoilta. PING Helsingin kautta vaikuttajayhteistyön suunnittelu on helppoa ja tuloksellista olipa kysymys H2H Strategiasta, vaikuttaja-analyysista, kampanjasta, konseptoinnista, kilpailusta tai elämyksistä. PING Helsinki pitää yllä kaikille avointa somevaikuttajien eettistä koodistoa ja tekee jatkuvaa vaikuttajamarkkinoinnin tutkimusta.