Nauramme epäuskoisina virheellisille väittämille, joita Yhdysvaltain presidentti Donald Trump viljelee raflaavissa puheissaan. Kauhistumme, kun kuulemme, miten Kiina säätelee mediaa – Pohjois-Koreasta puhumattakaan.
Reuters-insituutin mukaan suomalaiset luottavat omiin tiedotusvälineisiinsä. Suomalainen media onkin kansainvälisesti vertailtuna erittäin vapaata ja riippumatonta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme immuuneja värittyneelle tiedolle, valeuutisille ja propagandalle.
PING Helsingin ja Mediapoolin toteuttaman kyselyn mukaan peräti 83 prosenttia suomalaisista sosiaalisen median vaikuttajista uskoo, että vaikuttajat jakavat väärää tai harhaanjohtavaa tietoa. Lue kyselyn tuloksista lisää täältä.
En minä, emme me suomalaiset eivätkä sanomalehdet, vaan ne muut siellä somessa,
on asenteemme.
Ongelma on se, että moni yksityishenkilö ei hahmota, että nykyään lähes kaikki meistä osallistuvat jollain tavalla median luomiseen. Mitä enemmän tekijöitä ja jakajia on, sitä enemmän on myös virheitä, asenteellisuutta ja kärjistämistä.
Sosiaalisen median nopeus kasvattaa väärän tiedon leviämisen riskiä. Pienenkin virheen seuraukset voivat kumuloituessaan olla suuria ja pitkäkestoisia.
Enää ei riitä, että ymmärrämme Ylen ja Seiska-lehden eron. Tavallisenkin ihmisen on oltava lähdekriittinen. Onko tubettajan hehkuttama terveystuote turvallinen, ja miksi hän puhuu siitä? Kuka on tehnyt tunteisiin vetoavan videon? Kenen asiaa edistän, jos linkkaan sen Facebookiin?
Joudumme pohtimaan myös tekijänoikeuskysymyksiä ja yksityisyydensuojaa enemmän kuin ennen. Julkkiksen Instagram-sivulta on helppo napata kuva. Liitteeksi hauska teksti ja tadaa: meemi on valmis. Viaton vitsi voi kuitenkin olla kunnianloukkaus.
Mediavirrassa uiminen ei ole helppoa ammattilaisillekaan. Klikkikilpailu ajaa toimittajat välillä huolimattomuuteen ja ylilyönteihin.
Vuonna 2014 porilainen graafikko Verneri Kontto teki kaveripiirinsä huviksi kuvamanipulaation Porin Omenahotellin valomainoksesta. Kontto videoi valokyltin tekstin ja muutti sen. ”En kestä tätä enää”, hotellin väsynyt työntekijä muka tilitti mainoksessa.
Hämmästyksekseen Kontto huomasi, että vitsiksi tehty kuvamanipulaatio alkoi levitä medioissa totena. Kontolta ei varmistettu, onko video aito. Oikaisut tehtiin vähin äänin, ja legenda Omenahotellin hervottomasta valomainoksesta elää edelleen.
Jakamisen ja kommentoinnin helppous vaikuttaa myös keskustelutapaamme – valitettavasti negatiivisesti.
Kun opiskelin journalismia 2000-luvun alussa, internetistä puhuttiin rakentavan kansalaiskeskustelun areenana. Nyt entistä useampi tuttavani pitää somepaastoja uuvuttuaan kiusaamiseen.
Viestintätutkija Katja Valaskiven mukaan ihmiset ovat nettikeskusteluissa todistetusti negatiivisempia ja aggressiivisempia kuin kasvokkain. Väkivaltaiset törkykommentit alkavat olla niin arkisia, ettei poliisilla ole resursseja tarttua kaikkiin.
Onko some paljastanut todelliset, rumat kasvomme? Vastaus ei ole näin yksinkertainen.
Klikkiotsikoita, kärjistyksiä ja kohuja tuottava mediaympäristö ruokkii mukavankin ihmisen ärhäkkyyttä. Käytöstämme vahvistaa algoritmi, joka on hyödyllinen renki, mutta epäluotettava isäntä.
Algoritmi on digitaalisen maailman työkalu. Sen avulla esimerkiksi Google tarjoaa jokaiselle hieman erilaista, henkilökohtaiseen nettikäyttäytymiseen perustuvaa tietoa. Parhaimmillaan algoritmi auttaa löytämään käyttäjän tarpeita palvelevaa tietoa nopeammin.
Algoritmien negatiivinen puoli on se, että ne suosivat eniten reaktioita synnyttävää sisältöä. Kuohuttavimpia artikkeleita ja jaetuimpia keskusteluja.
Mitä enemmän kulutamme tätä älähdysviestintää, sitä enemmän negatiiviset tunteet nousevat pintaan. Alapeukku! Nyt minä kyllä sanon! Tunteikkaat reaktiot saavat omat seuraajamme reagoimaan, ja kierre on valmis.
Olemmeko luoneet kansalaisareenan sijaan hirviön? Jos olemme, voimmeko pysäyttää sen? Vastaus tähänkään kysymykseen ei ole mustavalkoinen.
Uusi mediaympäristö on antanut äänen monille vähemmistöille. Some on synnyttänyt #metoo-ilmiön, se yhdistää ihmisiä, ja sen avulla järjestetään hyväntekeväisyystempauksia. Nykyisessä mediamaailmassa on upeat puolensa, ja värittynyttä älämölöä voidaan torjua eräällä tehokkaalla keinolla.
Sen nimi on tieto.
Mitä enemmän meillä on sivistystä, sitä paremmin erotamme klikkien kalastelun faktoista. Ymmärrämme, kuka meihin yrittää vaikuttaa ja miksi.
Älä siis käytä aikaasi vain hassuihin nettitesteihin. Varmista tiedon paikkansapitävyys useammasta lähteestä, ennen kuin jaat sen. Sulje puhelin ja lue kirjoja. Katso dokumentteja, käy museoissa, opiskele. Keskustele ihmisten kanssa kasvokkain ja yritä ymmärtää heitä, vaikka olisitte erimielisiä. Vedä henkeä ennen kuin peukutat tai tuomitset.
Tiedosta, empatiasta ja maltista syntyy viisautta. Sitä tarvitsee media ja kaikki me, jotka mediaa tuotamme ja kulutamme.
Artikkeli perustuu 20.3.2019 järjestettyyn Ping Studioon, jonka aihe oli Faktaa vai fiktiota.
Tilaisuudessa puhuivat Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus
COMETin tutkimusjohtaja Katja Valaskivi, Vastalääke ry:n puheenjohtaja Tatu Han, Propertan
asianajaja Emilia Lasanen, graafikko Verneri Kontto sekä somevaikuttajat Noora Shingler, Lauri Vuohensilta, Julia Thurén, Roni Bäck ja Sita Salminen.
Jos olet kiinnostunut lukemaan lisää mediankäyttäjän Internetissä kohtaamista vaikutusyrityksistä ja väärän informaation välittämisestä, kannattaa tutustua Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen toteuttamaan Sisältösekaannuksen selviytymisoppaaseen. Oppaan tavoitteena on auttaa erilaisten mediasisältöjen arvioinnissa ja kriittisen medialukutaidon kehittämisessä.
Teksti: Janica Brander
Kuva: Inna-Pirjetta Lahti
info@pinghelsinki.fi
+358 40 414 7076
Poikkea PING Galleriaan: Sofiankatu 8, Helsinki
Tilaa uutiskirje →