Arvopohjaisen markkinoinnin ammattitapahtuma IMPACT Helsinki 24.5. Katso ohjelma! →

PING Academy: innostusta ja uusia käytäntöjä vaikuttajamarkkinointiin

PING Academyn ensimmäinen koulutus syventyi siihen, kuinka lisätä liiketoimintaa vaikuttajamarkkinoinnin avulla. Loppuunmyyty koulutus toimi lähtölaukauksena entistä tehokkaammalle vaikuttajayhteistyölle, oli oma lähtötaso sitten täysin noviisi tai jo ensimmäisiä yhteistöitä kokeillut tekijä. Tavoitteena oli tarjota uutta ajateltavaa ja toimivia käytäntöjä kummankin ryhmän edustajille.

”Sain uusia ideoita kotiinviemisiksi”

Mitkä jutut jäivät päällimmäisenä mieleen koulutuksesta? Toki isoimmat oivallukset tulevat pienen sulattelun jälkeen, sitten kun käytännöt saa osaksi omaa työskentelyä, mutta jo tuoreeltaan koulutus jätti mieleen monia uusia ajatuksia. Ja ne olivatkin monille se juttu, mikä nousi ensimmäisenä mieleen.

Vaikka tekisi töitä markkinoinnin ja vaikuttajien kanssa päivittäin, on alan kehitys niin vauhdikasta, että kaikkien käänteiden seuraaminen veisi lähes kaiken työajan. Siksi koulutus oli hyödyllinen tilaisuus kuulla uusista esimerkeistä ja toteutetuista yhteistöistä ja pallotella omia fiiliksiä yhdessä muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa.  Myös vaikuttajamarkkinoinnin konkarit kertoivat saaneensa uusia näkökulmia omaan tekemiseen.

”Plussaa käytännön työkaluista”

Myös koulutuksen käytännönläheisyys sai kiitosta. Academyssa ei ainoastaan käyty läpi vaikuttajamarkkinoinnin perusperiaatteita ja innostavia käytännön esimerkkejä sekä toteutettuja kampanjoita, vaan haettiin omaan työskentelyyn sopivia, hyväksi havaittuja toimintatapoja, sekä materiaalia sen tueksi. Kokeilemalla itse esimerkiksi oikeiden kanavien miettimistä ja oman työpaikan arvoihin sopivien vaikuttajien etsimistä osallistujat saivat kuvan siitä, millaista käytännön työ oikeasti on.

”Minä osaan jo!”

Osallistujat kiittelivät myös saaneensa rohkaisua ja suuntaviivoja omaan tekemiseen. Monet olivat oivaltaneet, että omat yhteistyöt ovat jo oikeilla linjoilla, ja pienen hiomisen ja täsmennyksen jälkeen on mahdollista saavuttaa vieläkin parempia onnistumisia. Usein asioita oppii käytännön tekemisen kautta ja etenkin markkinoinnissa on tärkeintä lähteä yrittämään rohkeasti.

”Kiitos B2B-näkökulman nostamisesta”

Kiitosta sai myös B2B-näkökulman nostaminen perinteisemmän B2C-tekemisen rinnalle. PING Helsingin ominta osaamista on juuri B2C-puoleen keskittyminen, ja siksi nappasimme mukaan Suomen johtavan B2B-vaikuttajamarkkinointitoimiston, Bonfire Agencyn Maria Sillanpään. Nimenomaan bisnespuolen vaikuttajatekeminen on tulossa kovaa vauhtia Suomeen ja halusimme tarjota etulyöntiaseman osallistujillemme kertomalla siitä, miten nimenomaan B2B-vaikuttamista voi toteuttaa. Vaikka samat perusteesit pätevätkin niin kuluttajiin kuin bisnespäättäjiin, eroavat käytännöt esimerkiksi hyödynnettävien kanavien osalta jonkin verran.

 

Voit myös aina olla yhteydessä meihin ja kertoa, mistä aiheesta tahtoisit kuulla vaikuttajamarkkinoinnin koulutuksissa.

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: