Arvopohjaisen markkinoinnin ammattitapahtuma IMPACT Helsinki 24.5. Katso ohjelma! →

Nuoret luottavat vaikuttajiin myös ilmastoasioissa

nuoret luottavat vaikuttajiin

Viime keväänä tekemämme tutkimuksen mukaan nuoret luottavat sosiaalisen median vaikuttajiin jopa enemmän kuin perinteisiin medioihin – myös ilmastoasioissa. Lähes puolet 15-24—vuotiaista kertoo, että somevaikuttajilla on ollut vaikutusta heidän ilmastoasenteisiinsa. 

Vaikuttajat ovatkin ilmastokeskustelussa tärkeässä asemassa, sillä heillä on uskollinen seuraajakunta, joka hartaasti kuuntelee heidän mielipiteitään. Nuorelle somen käyttäjälle vaikuttaja on kuin ystävä, johon voi luottaa asiassa kuin asiassa.

Teimme keväällä ilmastolupauksen lisätä tietoisuutta ja luoda keskustelua ilmastonmuutoksen ympärille vaikuttajien keskuudessa. Nyt syyskuussa oli aika lunastaa lupauksemme ja järjestimme ilmastoaiheisen PING Studion yhdessä Sofia Future Farmin, Vattenfallin ja Kuusamon Juuston kanssa. 

Sofian Bistro oli tupaten täynnä innokkaita kasvoja, mikä kertoo yhteisen aiheen tärkeydestä ja ajankohtaisuudesta. Studion kantavaksi teemaksi nousi ajatus siitä, että nyt on aika toimia.

Pelkät puheet eivät riitä, vaan tarvitaan konkreettisia muutoksia ja ratkaisuja ilmasto-ongelman selvittämiseksi. 

Studiossa lopuksi käytiin mielenkiintoinen paneelikeskustelu, jossa mukana olivat vaikuttajat Veera Papinoja, Mikko Toiviainen ja Pata Degerman sekä Sitran johtava asiantuntija Anu Mänty. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa vaikuttajien roolia ilmastokeskustelussa. 

Vaikuttajat ovat erityisen syynin alla ja he saavatkin usein myös negatiivisia kommentteja. Jodelissa tuomitaan tekopyhäksi, jos vaikuttaja yhdessä postauksessa puhuu ilmastonmuutoksesta ja toisessa kertoo Balin matkastaan. 

On kuitenkin tärkeää uskoa omaan tekemiseen eikä pelätä vaikeista asioista puhumista. Ei tarvitse olla täysin puhdas pulmunen tai ympäristötieteiden asiantuntija nostaakseen esille näinkin tärkeää aihetta, joka koskettaa meitä kaikkia. Päinvastoin, kuka tahansa voi olla ilmastoaktivisti ja sosiaalinen media tarjoaa erinomaisen alustan aiheen esiintuomiselle ja keskustelun luomiselle. 

nuoret luottavat vaikuttajiin myös ilmastoasioissa - pata degerman

Pata Degerman

Mihin maailma on menossa? – löytöretkeilijän havaintoja maapallon reunoilta

Kuusamon Juuston tarjoamassa, perkeleellisellä asenteella vedetyssä, löytöretkeilijä Pata Degermanin esityksessä nähtiin mitä ihmeellisimpiä kuvia eri puolelta maailmaa, mutta niiden takaa paljastui myös karu totuus. Pata kertoi huolestuttavaa faktaa siitä, kuinka ilmastonmuutos ja ihmisen välinpitämätön toiminta aiheuttavat niin jäätiköiden sulamista, koralliriuttojen tuhoutumista kuin viidakoiden autioitumista.

Tiesitkö, että sademetsiä kaadetaan tälläkin hetkellä yli 23 jalkapallokentällistä minuutissa? Tai, että sen seurauksena jopa 116 lajia katoaa maapalloltamme joka päivä?

Maailmalla on paljon tutkimattomia alueita, joilla kukaan ei ole käynyt. Silti niissäkin näkyy ihmisen kädenjälki jollain tapaa.

Patan pysäyttävän esityksen jälkeen itse kullekin heräsi ajatus siitä, että jotain on tehtävä. Mutta mitä? 

Pienillä teoilla on suuri merkitys

Studiossa kuultiin käytännön case-esimerkkejä siitä, miten Vattenfall, Finnair ja Sitra pyrkivät konkreettisilla teoilla toimimaan ilmaston puolesta ja auttamaan kuluttajia tekemään kestävämpiä valintoja.

Mitä sähköä käytät? Sähköä voidaan tuottaa monella tapaa ja eri tuotantotavoilla on erilaiset ilmastovaikutukset. Siksi Studion yhteistyökumppani Vattenfall lanseerasi fossiilivapaan sähkösopimuksen, jonka avulla suomalaiset ovat pystyneet vähentämään hiilidioksidipäästöjä jopa 57 000 tonnia vuodessa. Niinkin pienellä asialla, kuin sähkösopimuksen valinnalla voi olla suuri merkitys kun puhutaan ilmastoteoista.  

Voiko lentomatkustaminen olla vastuullista? Finnairin mediasuhteista vastaavan johtajan Päivyt Tallqvistin mukaan Finnairilla tähdätään mahdollisimman vähäpäästöisiin lentoihin polttoainetehokkuuden ja teknologian avulla. Vaikka lentämisellä onkin aina ilmastovaikutuksia, siitä ei kannata potea huonoa omatuntoa. Lentomatkailu ei tule täysin loppumaan, vaikka se viime aikoina onkin nostettu yhdeksi pahimmista vihankohteista ilmastoahdistuneiden keskuudessa. 

Kuluttajina meillä on valtaa vaikuttaa myös lentomatkustamisesta syntyviin päästöihin. Jo pienillä teoilla on merkitystä: lennä suorinta reittiä, pakkaa kevyesti, hyvitä päästösi. Myös lentoyhtiön valinnalla on väliä, sillä modernit koneet ja uusin teknologia kuormittaa ilmastoa huomattavasti vähemmän. Vastuullinen lentoyhtiö investoi jatkuvasti teknologian kehitykseen ja sitä kautta edistää lentomatkailun ympäristöystävällisyyttä. 

Jo pienillä asumiseen, liikkumiseen, ruokailuun ja kulutustottumuksiin liittyvillä muutoksilla voimme edistää kestävämpiä elintapoja. Voit selvittää oman hiilijalanjälkesi Sitran elämäntapatestillä. Tuloksesi perusteella saat vinkkejä, kuinka voisit toimia ilmaston puolesta.  

PING Helsinki on mukana taistelussa ilmastonmuutosta vastaan

Ilmastonmuutoksesta keskustellaan myös Kulta Katriinan Kahvihetkiä Vallilan paahtimolla -podcastin toisessa jaksossa, jossa Kalenterikarjunakin tunnetun Mikko Toiviaisen vieraana on huippusuosittu bloggaaja Sara Vanninen. Jakson aiheena on ilmastoahdistus: mitä vaikuttajat ovat valmiita tekemään ilmaston eteen?  

PING Helsinki auttaa mielellään yrityksiä ja vaikuttajia löytämään toimivia yhteistyömuotoja myös ilmastoasioiden esiintuomiseksi. Meille ympäristöarvot ovat tärkeitä ja haluamme omalta osaltamme toimia ilmaston puolesta. Tämän vuoksi me esimerkiksi kompensoimme kaikkien tapahtumiemme päästöt. 

Ilmastonmuutos aiheena kiinnostaa ja puhuttaa – #pingstudio tavoitti somessa yli 160 000 tapahtuman aikana ja sen jälkeen. PING Studio onkin erinomainen kanava tuoda esille tärkeitä aiheita ja herättää keskustelua.

Mistä keskusteltaisiin seuraavaksi? Tule mukaan kumppaniksi PING Studioon tarjoamaan osallistujille oppia, konkreettisia ideoita, inspiraatiota, verkostoitumismahdollisuuksia ja elämyksiä. Mikäli haluat mukaan, ole meihin yhteydessä!

 

Soul of Inspiration & Communication

 

Pinja Orre, Soul of Inspiration & Communication

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: