Modernisti sähköinen tilitoimisto

Elokuun PING Studio vei meidät työn muutoksen äärelle Suomenlinnassa. Etsimme fiksuja työtapoja, huolehdimme tärkeimmästä eli työkyvystämme ja pohdimme mitä fiksu työ vaatii. Sähköisen asioinnin modernisoinnista meille oli kertomassa tilitoimisto ValjasValjas on käynyt läpi ison muutoksen jonka pohjana on halu erottua muista tilitoimistoista, sillä mitä sinulle tulee mieleen sanasta tilitoimisto? Nuhjuinen. Byrokratia. Tylsää. Niinpä. Valjas onnistui brändäämään itsensä uudestaan, mutta miten?

Tilitoimisto ei välttämättä ole ensimmäinen yritys, joka tulee mieleen sanasta moderni. Sen sijaan siihen liitetään laskimet ja hieman nuhjaantuneet puvut. Valjas lähti ravistelemaan tätä mielikuvaa harteiltaan yhteistyössä Alan Liike Oy:n Laura Alan ja Enthusiast Oy:n Aku Varamäen kanssa kanssa. Aluksi piti pohtia, mikä Valjaksen ylipäätään erottaa muista saman alan yrityksistä. Esiin nousivat työkalut, kiinteä hinta (suurin osa alan yrityksistä tekee töitä tuntitaksalla) sekä lisäpalvelut. Ongelmaksi muodostui, miten tieto näistä saavuttaisi asiakkaat ja potentiaaliset asiakkaat.

Asiaa lähdettiin lähestymään workshopilla, niin sanotusti ihan oman porukan kesken. Ala kertoo, että koko uudistus on tehty ja toteutettu ripeästi ja joustavasti monipuolisen sekä tehokkaan tiimin kanssa. Workshopin lähtökohtana oli kysymys, mitä asiakkaat haluavat. Tältä pohjalta lähdettiin hakemaan ratkaisuja. Rehellisyyden nimissä harva asiakas on kiinnostunut byrokratiasta ja exceleistä, sen sijaan he hakevat helppoja ja nopeita ratkaisuja.

Miten Valjaksen uudistus toteutettiin, ja miten tilitoimistosta saatiin kiinnostava?

1.Visuaalinen ilme

Nettisivut ovat ensimmäinen asia, jonka asiakas yrityksestä näkee. Niistä pitää tehdä omannäköiset, ja uskallus erottua on aina plussaa. Erityisesti kuvitus kiinnittää asiakkaan huomion ja luo yleisilmeen. Sivuston tulee olla asiakasystävällinen ja selkeä; tiedon pitää olla helposti löydettävissä. Valjaksen uudistus tehtiin pienellä porukalla ja visuaalista ilmettä rakentaessa käytettiin hyödyksi omaa henkilökuntaa. Kuvapankit ovat toki helppoja, mutta rohkeilla uudistuksilla tuodaan yrityksen persoona esille.

2.Sähköiset palvelut

Kiinnostaako asiakasta klikkailla linkkejä linkkien perään? Ei. Sosiaalisen median kulta- aikana asiakkaat etsivät tiedon lisäksi nopeita ratkaisuja ja helppoa tavoitettavuutta. Palaverit hoidetaan mieluiten etänä Skypen kautta ja informaatio on saatavilla pilvipalveluista. Tämä mahdollistaa yrityksen asiakkuuden pitkänkin matkan takaa.

3.Helppous ja selkeys

Tee asiat asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. Valjas tarjoaa selkeitä pakettiratkaisuja kiinteällä hinnalla. Asiakas näkee heti mistä on kyse ja mitä palveluita tietyllä summalla saa. Monimutkainen paperisota vie yleensä aikaa sekä asiakkaalta että yritykseltä. Selkeillä pakettiratkaisuilla säästetään aikaa sekä hermoja. Kiinteä kuukausihinnoittelu helpottaa myös yrittäjää, sillä se tuo mukanaan ennustettavuuden, ja tätä kautta vähentää turhaa stressiä.

4. Avainsanat

Ei riitä, että tuotat aktiivisesti loistavaa sisältöä sivustollesi eri muodoissa, jos kukaan ei löydä sitä. Asiaa kannattaa lähestyä asiakkaan näkökulmasta – jos olisit itse asiakas, millä sanoilla lähtisit hakemaan tietoa. Hakusanoja käytettäessä asiakas ei kirjoita Googleen monisanaisia rimpsuja vaan pari selkeää hakusanaa. Käytä tätä hyödyksi. Google tarjoaa lähestulkoon ilmaista näkyvyyttä yrityksille, jos se vain osataan hyödyntää. Oikeanlaisella sisällöllä, eli osuvilla hakusanoilla Valjas otti kahdella blogipostauksella haltuunsa orgaanisen näkyvyyden ykkös- ja kakkossijat hakukoneessa.

5. Sosiaalinen media

Some tarjoaa nopeaa tietoa ja antaa asiakkaalle pienen palan siitä, millainen yritys on kyseessä. Pelkkä yksipuolinen aktiivisuus somessa ei kuitenkaan riitä, vaan yrityksen on myös kyettävä vastaamaan viesteihin nopeasti.


On tärkeää muistaa, että vaikka brändäys alkaa verkossa, se ei pääty sinne. Edelleen on tärkeää löytää aikaa asiakkaiden kohtaamiseen kasvokkain. Myös Valjas jatkaa projektiaan tällä saralla uudistaen Kampin toimistotilojaan. Parempi, viihtyisä työtila houkuttaa paitsi asiakkaita myös parhaita työntekijöitä.

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: