Sinustako osa timanttista tiimiämme? Etsimme uutta somekoordinaattoria! Lue lisää ja hae nyt! →

Luottamus ja rehellisyys kasvun moottoreina

PING Studio tammikuussa 2019

Kasvu on menestyvän yrityksen perusta. Tuttu totuus kaikille, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä olleet tekemisissä liiketoiminnan kanssa. Mutta vaikka totuus kovin yksinkertaiselta kuulostaakin, sen toteuttaminen ei aina ole helppoa. Etenkään kun kasvu voi saada monia, puhujasta riippuvia merkityksiä. Päätimme ottaa tammikuun PING Studion aiheeksi kasvun ja vaikuttajamarkkinoinnin uudet trendit – sekä sen, kuinka trendejä hyödyntämällä voi edesauttaa kasvua.

Keynote-puhujamme Essi Ahtola Embassy of Designista esitteli puheenvuorossaan kolme kasvun keskeistä pilaria. Yksi näistä on vahva brändi ja sen tuoma asiakasuskollisuus, jonka tukeminen on markkinoinnin olennaisimpia tehtäviä. Kiiltokuvat eivät kuitenkaan riitä, sillä tärkeintä brändille on olla totta. Liika siloittelu potkaisee omaan nilkkaan ja aiheuttaa särön asiakaskokemuksessa – mikä puolestaan heikentää brändiä ja toimii kasvun esteenä. Mutta miten yhdistää nämä kaksi? Kuinka kasvaa, mutta olla silti oma itsensä?

Tunne kohderyhmäsi

Kädenlämpöisyys ja kaikille kaikkea -mentaliteetti eivät enää toimi markkinoinnissa. Vaikka ajatus kaikista ihmisistä potentiaalisina asiakkaina onkin kaunis, voi hajuttomaksi, mauttomaksi ja neutraaliksi suunniteltu kampanja mennä täysin ohi kuluttajilta.  Jopa niiltä, jotka osuisivat yrityksen kohderyhmään ja kiinnittäisivät huomionsa paremmin suunniteltuihin sisältöihin.

Siksi rehellisyys oman tekemisen ja kohderyhmän osalta on kaiken a ja o.

Jos oma kohderyhmä on nuorta, ei kannata tuottaa samanlaista sisältöä kuin keski-ikäisille omakotiasujille. Sama pätee myös toisinpäin, nuorten valloittamat somekanavat tai tutut vaikuttajat eivät puhuttele heidän vanhempiaan.

Valitse oikeat kanavat ja vaikuttajat

Videollen Tuomas Vuori esitteli yhdessä Trootin Joona Haataisen kanssa Kaukolle tehdyn, ilmalämpöpumppujen uusimiseen kehottaneen kampanjan. Valitsemalla oikeat kanavat (Facebook, netti-tv) ja kohderyhmälle tutun vaikuttajan, Arman Alizadin, saatiin kampanja nostettua suosituksi nimenomaan aidosti potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa.

Tee kampanja kohderyhmältä kohderyhmälle

Samoilla linjoilla oltiin Studion toisessa case-esimerkissä. Veikkauksen Tommi Viitala esitteli nuorelle yleisölle suunnatun #mahdollisuuksia-podcastin ja sen tueksi luodun vaikuttajakampanjan, jota PING Helsinki oli toteuttamassa.

Tekemisessä pyrittiin autenttisuuteen nuorten silmissä, ja kampanjaa tehtiin kohderyhmältä kohderyhmälle aina sisällöistä ja sen jalkauttamisesta lähtien.

Olennaista oli tehdä intohimolla podcastia, jota tekijät itse haluaisivat kuunnella eikä tarjota jotain, mitä heidän pitäisi haluta kuunnella muiden mielestä.

Samanlaiset arvot tuovat aitoutta

Vaatii itsetuntemusta tunnistaa oma sävy ja siihen sopivat vaikuttajat. Miten varmistaa, että yritys ja vaikuttaja todella ovat match? Avainsana on arvot. Löytämällä yhteistyökumppani, joka jakaa samat arvot, on todennäköistä saada aikaan aidolta ja uskottavalta vaikuttavaa jälkeä. Ja juuri aitous on se, mikä puree yleisöön.

Aitous vaatii luottamusta – ja on omiaan herättämään sitä. Tämä havaittiin Maria Sillanpään ja Heini Vaulaston esittelemässä, Bonfire Agencyn ja Tallink Siljan #kasvuanäkyvissä-videosarjassa, jonka tarkoituksena oli nostaa Tallink Siljan laivojen tunnettuutta myös B2B-tapahtumapaikkana. Antamalla vapaat kädet videolla esiintyville B2B-vaikuttajille sisällön ja puheenaiheiden osalta saatiin videoista vaikuttajien näköisiä. Se auttoi videoiden menestystä vaikuttajien omissa LinkedIn-kanavissa: päälleliimatulta näyttävä sisältö ei vakuuta ketään. Myös B2B-puoli on mukana inhimillisessä vallankumouksessa:

asiakas on lopulta ihminen ja kaipaa kokemuksia toisilta ihmisiltä.

Vaikuttaja, ole oma itsesi

Ilman luottamusta projektit eivät olisi onnistuneet – tai ainakaan niiden tuloksissa ei olisi kehumista. Mutta olennaista ei ole vain se, tuntevatko yritykset omat arvonsa. Menestyksekkäiden yhteistöiden varmistamiseksi myös vaikuttajien tulee pohtia, millaisia arvoja he edustavat. Studion lopettaneessa Q&A-osiossa esiintyneet Inari Fernandez, Laura Satamo ja Pauli Waroma olivat yhtä mieltä siitä, että vaikuttajien tulee panostaa niihin yhteistöihin, jotka tuntuvat luontevilta – brändikartoitus on myös vaikuttajien hyödyllinen työväline! Kuten Pauli asian tiivisti, markkinointi on totta – ja siksi on helpoin olla oma itsensä, oli kyseessä sitten yritys tai vaikuttaja.

 

Haluamme vielä kiittää Studion kumppaneita: Embassy of Design, Bonfire Agency, Veikkaus ja Videolle. Tiloista sekä tarjoiluista kiitos kuuluu kotipesällemme Sofia Future Farmille! Jos haluat tulla kokeilemaan tässä coworking-tilassa työskentelyä, voit hakea ilmaista päiväpassia tämän linkin kautta!

Kuva: Veera Papinoja

Elina Mikkonen työskentelee PING Helsingissä Heart of PING Helsinkinä. Elina suhtautuu intohimolla tanssimiseen ja juustoihin, ja tuntee olonsa kotoisaksi meren äärellä.

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: