Ilmastoreppu vei nuorten viestit pääministerille

PING Helsingillä on ollut ilo ja kunnia olla mukana luomassa Suomen Partiolaisten ja UPM:n Ilmastoreppu pääministerille -kampanjaa, jonka tarkoituksena on tuoda erityisesti nuorten ääni kuuluviin ilmastokeskustelussa.

”Ilmaston tilasta huolehtiminen on yhteinen tehtävämme. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti siihen, millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville. Siksi odotan kuulevani nuorten ajatuksia, ideoita ja vaatimuksia ilmastorepun myötä”, pääministeri Sanna Marin toteaa.

Ilmastoreppuun kerättiin viime vuoden aikana nuorten terveisiä, kysymyksiä ja pohdintoja ilmastonmuutokseen liittyen. Ehdotuksia siitä, kuinka jokainen meistä voi toimia kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Reppuun kertyi satoja viestejä nuorilta ympäri Suomen. Reppu viesteineen luovutettiin pääministerille 9.2.2022, kun Partiolaisten edustajat Ada Segerstam ja Filip Godlewski sekä yksi kampanjassa mukana olleista somevaikuttajista, Joona Hellman, kävivät visiitillä Valtioneuvoston linnassa.

Nuorten viesteissä korostuvat huoli ja pelko tulevaisuudesta, ongelman jättäminen nuorten ratkaistavaksi ja ilmastotekojen pitkittäminen. Moni nuori on jakanut Ilmastoreppuun myös konkreettisia keinoja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. 

Vaikka nuorilla on suuri pelko tulevaisuudesta, heillä on myös vahva toivo siitä, että yhdessä toimimalla voimme vielä vaikuttaa. Nuoret haluavat enemmän tekoja ja johtajuutta ilmastoasioissa:

Hei Sanna! Toivon Suomelta nyt valtavasti ilmastotoimia ja isoja päätöksiä. Meitä nuoria pelottaa joka ikinen päivä meidän tulevaisuus, ja jos isoja päätöksiä ei aleta tekemään heti, meidän ahdistus vaan kasvaa, kirjoittaa 16-vuotias Tiia.

Olisi tärkeää ottaa huomioon nuorien ilmastoahdistus valtiotasolla ja ilmastonmuutos pitäisi olla suurin huolemme tällä hetkellä, kirjoittaa 17-vuotias Jesse.

Ilmastotoimilla on kiire, mutta mahdollisuuksia tehdä maailmasta parempi paikka tuleville sukupolville ja meille nuorille, on vielä. Nyt tulee toimia, teihin luotetaan, kannustaa 17-vuotias Elli.

Somevaikuttajat ilmastoreppureissuilla

Ihan konkreettisesti Ilmastoreppu lähti kiertämään toukokuussa 2021 nuorten suosimilla somevaikuttajilla, jotka tekivät kukin vuorollaan ilmastoreppureissuja metsään, jakoivat omia ilmastovinkkejä ja täyttivät ilmastovihkoa yhdessä seuraajiensa kanssa. Omat reissunsa tekivät Joona Hellman, Tiia Suomalainen, Sami Tuunanen, Niko&Santtu, Miranda Rönnberg , Jan Nyberg, Jaakob Rissanen ja Karoliina Mäkelä.

Vaikuttajat pohtivat reissuilla omaa suhdettaan luontoon ja ilmastoon, kannustivat seuraajiaan osallistumaan keskusteluun ja keräsivät ilmastoterveisiä Ilmastoreppuun.

”Usein tuntuu, että nuorten ääni jää hiljaisemmaksi, vaikka heidän äänensä on yhtä tärkeä ja he ovat todella tietoisia esimerkiksi ilmastoasioista. Halusin antaa mun seuraajille mahdollisuuden saada heidän äänensä esille. Koin, että tässä kampanjassa pystyn antamaan nuorille sen alustan, jonka he ansaitsevat. Sain seuraajiltani paljon hienoa palautetta, ja he sanoittivat upeasti omia viestejään pääministerille”, tubettaja Joona Hellman kuvailee.

Lisää vuoropuhelua!

Ilmastorepun takana ovat Suomen Partiolaiset sekä UPM, jotka haluavat edistää nuorten äänen kuulumista ilmastokeskustelussa. Syksyllä 2020 käynnistyneen partion ja UPM:n yhteistyön tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja vuoropuhelua nuorten sekä eri toimijoiden välillä ilmastonmuutoksesta, metsistä ja vastuullisuudesta.

Partiossa olemme tarttuneet jo toimeen ja ilmastotyömme vain kasvaa tulevina vuosina. Partio on luvannut olla hiilineutraali harrastus vuoteen 2030 mennessä ja partio-ohjelman kautta tuomme todeksi Agenda 2030 -tavoitteita. On ehdottoman tärkeää, että lapset ja nuoret saavat olla vaikuttamassa omaan tulevaisuuteensa, sanoo Suomen Partiolaisten hallituksen jäsen Mirva Matikka.

Olemme seuranneet mielenkiinnolla kampanjaa ja yllättyneet iloisesti siitä, kuinka paljon kommentteja ja terveisiä on tullut. Asia on tärkeä, ja olemme kokeneet voivamme lisätä keskustelua. Aiomme myös itse käydä läpi kaikki terveiset. Onneksi ratkaisuja ilmastomuutoksen torjuntaan on olemassa, ja meille on tärkeää olla luomassa myös uusia, kertoo UPM:n sidosryhmäsuhdejohtaja Pirkko Harrela.

Lue nuorten ilmastoviestejä täällä ja katso kampanjan koostevideo tästä.

PING Helsinki strategisen vaikuttajayhteistyön ja sosiaalisen median tarinankerronnan kumppanina

Ilmastoreppu pääministerille – konsepti syntyi huolellisen strategisen suunnittelun tuloksena. Suunnitteluvaiheeseen otettiin mukaan myös kohderyhmän edustajia, kun joukko nuoria kutsuttiin workshopiin jakamaan omia ajatuksia aiheesta. 

Suunnitelman pohjalta tehtiin arvopohjainen vaikuttajakartoitus, jossa valikoitiin kampanjaan mukaan sopivat yhteistyövaikuttajat: ilmastoreppureissaajat, jotka jakavat yhteiset arvot Partion ja UPM:n kanssa ja kokevat ilmastokeskustelun tärkeäksi ja luontevaksi itselleen ja seuraajilleen.

Vaikuttajayhteistöiden lisäksi kampanjaa varten luotiin Instagram-tili @ilmastoreppu, jossa jaetaan säännöllisesti ilmastovinkkejä ja nuorten ajatuksia sekä murretaan ilmastonmuutokseen liittyviä myyttejä yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Ilmastorepun matkaa voit seurata Instagramissa @ilmastoreppu ja #ilmastoreppu sekä partion kanavissa.

Lisätietoa kampanjasta: partio.fi/nyt/ilmastoreppu

Kuva: Sami Tuunanen

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: