Human-to-human markkinointi – Markkinoinnin kuumin kesähitti

Viimeisten parin vuoden aikana olet varmasti huomannut vaikuttajamarkkinoinnin huiman kasvun. Human-to-human markkinointiin eli vaikuttajamarkkinointiin törmääkin nykyään erittäin paljon; löydät monesta blogista alennuskoodin eri tuotteisiin, tubettaja arvioi uusia puhelimia, tai uuden vaatemerkin julkistamistilaistuuteen on kutsuttu sosiaalisessa mediassa seurattuja henkilöitä, ketkä julkaisevat Instagramiin kuvia tapahtumasta. Vaikuttajamarkkinointi on myös laajentunut B2B-puolelle alkuvuodesta perustetun Bonfire Agencyn myötä.

Voidaankin sanoa, että 2017 oli vaikuttajamarkkinoinnin todellinen läpilyönti vuosi ympäri maailmaa, myös Suomessa, ja monet yritykset alkoivat etsimään vaikuttajia auttamaan heidän tuotteiden ja palveluiden markkinoinnissa. Ei ole mitään syytä odottaa, että vaikuttajamarkkinointi olisi lähdössä pois, päinvastoin esimerkiksi mikrovaikuttajien rooli on kasvussa. Vaikuttajamarkkinointi jatkaakin osana monen kasvuhakuisen yrityksen markkinointistrategiaa.

Koska aihe on hyvin ajankohtainen ja kiinnostava, teimme lyhyen analyysin uutisista ja sosiaalisesta mediasta hyödyntäen Meltwaterin Media Intelligence – palvelua. Selvitimme, miten vaikuttajamarkkinointi on näkynyt Suomen mediassa ja sosiaalisessa mediassa viimeisen vuoden aikana. Analyysin pääset lukemaan tästä.

Vaikuttajamarkkinoinnista yli 3400 mainintaa sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisessa mediassa mainintoja vaikuttajamarkkinoinnista heinäkuun 2017 ja kesäkuun 18.päivä 2018 välillä oli yhteensä 3 400. Digitaalisessa toimituksellisessa mediassa artikkeleita, joissa vaikuttajamarkkinointi mainittiin, esiintyi yhteensä 153.

Sosiaalisen median keskusteluihin ovat pääasiassa osallistuneet yritykset, jotka ovat erikoistuneet vaikuttajamarkkinointiin ja haluavat tuoda palveluitaan markkinan tietoisuuteen. Myös monet alan yrityksissä työskentelevät keskustelevat aktiivisesti omalla nimellään.

Asiantuntijayrityksissä korostuvat PING Helsingin kumppaniyritykset

Kuusi vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijayrityksistä, jotka ovat eniten olleet esillä sosiaalisessa mediassa ovat: Ping Helsinki, Monochrome, Markkinointitoimisto Hypement, Kohtaamistoimisto Innastus, Ahjo Communications sekä Bonfire Agency.

Myös suomalaisessa toimituksellisessa digitaalisessa mediassa vaikuttajamarkkinointi on alkanut esiintymään yhä tiheämmin. Toukokuussa 2018 esiintyi yhteensä 40 kirjoitusta aiheen ympäriltä. Ehdottomasti suurin media on ollut Markkinointi ja Mainonta, joka tavoittaa hyvin alalla työskenteleviä ihmisiä.

On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten vaikuttajamarkkinoinnin esilläolo toimituksellisessa ja sosiaalisessa mediassa on vaikuttanut Google-hakujen määrään. Toukokuun piikki toimituksellisessa mediassa onkin selkeästi aiheuttanut mielenkiintoa aiheen ympäriltä ja kysyntää vaikuttajamarkkinoinnin palveluille näyttäisi olevan.

Kirjoittaja on Meltwaterin sosiaalisen median yksiköstä vastaava Senni Niemi. Meltwater auttaa yrityksiä tekemään parempia, dataan perustuvia päätöksiä hyödyntämällä ulkoista tietoa, mm. Social Influencers– palvelun avulla.

 

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: