Jokaisella on lupa olla upea

sydäntiimi

Näin julistavat Uhana Design ja Aspan Voimaa seksuaalisuudesta -hanke.

Kampanjan tärkein viesti on, että kenenkään ei tarvitse mukautua median määräämään muottiin – päinvastoin, median tulisi mukautua vastaamaan todellisuutta. PING Helsinki haastaa myös kaikki somevaikuttajat ja sisällöntuottajat mukaan tähän Uhanan tärkeään kampanjaan, jonka tavoitteena on laajentaa vallitsevia kauneusihanteita niin, että jokainen voisi tuntea olevansa viehättävä. 

Media luo kapeakatseisia kauneusihanteita, joihin suurimman osan meistä on vaikea samaistua. Moni tavallinen ihminen kokee itsensä ulkopuoliseksi, koska ei näe kaltaisiaan lehtien sivuilla tai sosiaalisessa mediassa. Uhana Designin ja Aspan Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen Lupa olla upea -kampanja syntyikin vastaiskuksi näille yksipuolisille normeille, joita media useimmiten edustaa. 

Kampanja on ajankohtainen keskustelun aloitus aiheesta, joka koskettaa koko yhteiskuntaa. Suunta on oikea, mutta vielä ollaan kaukana siitä tasa-arvosta ja monimuotoisuudesta, jota median tulisi edustaa.

”Jokaisen pitää voida tunnistaa itsensä mediasta. Lupa olla upea -kampanja kysyy, kuka on viehättävä ja kuka saa näkyä. Miksei mediassa näy enemmän tavallisia erityisiä ihmisiä?”

Kampanjan visuaalisen maailman toteutuksesta on vastannut ohjaaja- ja kuvaajaduo Simelius Simelius, stailaaja Meri Milash, maskeeraaja Fatma Bendris sekä kukkastudio Arteflos. Yhdessä he ovat onnistuneet luomaan tärkeän aiheen ympärille ihastuttavan kampanjakuvaston, jonka huippumalleina toimivat ihan tavalliset, upeat naiset: Jaana, Juuli ja Merja. Kampanjan kruunavat Uhanan kesäisen Holiday-vaatemalliston luomukset.  

Uhana lupa olla upea

Vastuullinen ja ihana Uhana mukana PING Helsingin arjessa ja juhlassa

Arvopohjainen yhteistyö PING Helsingin ja Uhana Designin välillä on alkanut jo vuonna 2018. Sydäntiimi edustaa Uhanan vaatteissa niin valmennuksissa, asiakastapahtumissa kuin arkisemmissakin hetkissä. Uhanaa ja PING Helsinkiä yhdistävät vastuullisten arvojen lisäksi leikkisyys, yllätyksellisyys sekä ennen kaikkea korkea laatu, joka on asetettu kaiken toiminnan keskiöön. 

“Värikkään kuosit keräävät toistuvasti positiivista huomiota asiakkailtamme ja laadukkaissa materiaaleissa on ilo liikkua ja tehdä töitä”

Uhana Design on suunnittelijakaksikko Mira Vanttajan ja Hanna Virkamäen vuonna 2012 luoma projekti, josta on vuosien aikana muotoutunut omaperäisistä ja rohkeista kuoseistaan tunnettu designyritys. Uhanan tavoitteena on suunnitella pukijalleen täydellisesti istuvia vaatteita, jotka päällään voi itsevarmasti kohdata maailman juuri sellaisena kuin on. 

Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja vastuullisuus ovat arvoja, joita Uhana Design vaalii toiminnassaan ja joita se vaatii myös yhteistyökumppaneiltaan. Koko tuotantoketjun läpinäkyvyys takaa sen, että asiakas voi jäljittää ostamansa tuotteen alkuperän aivan sen alkulähteille saakka. 

”Me uskomme rehellisyyteen emmekä pelkää taistella oikeiden asioiden puolesta. Vastuullisuus niin ympäristön kuin ihmisten suhteen on kudottu kaikkeen mitä teemme.”

Uhanan kivijalkamyymälä löytyy Tampereen lisäksi vihdoin myös Helsingistä aivan PING Helsingin naapurista Pohjoisesplanadin torikorttelin kulmasta. Tuotteita voi tilata myös verkkokaupasta osoitteesta www.uhanadesign.com .

Kuvat: Pääkuva Veera Papinoja, artikkelikuva Simelius Simelius

Soul of Inspiration & Communication

 

Pinja Orre, Soul of Inspiration & Communication

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: