Tiedäthän sen tunteen, kun keljuna maanantaisena sadeaamuna saavut toimistolle ei-niin-aurinkoisella fiiliksellä? Vastaan tulevat iloiset tervehdykset ja hymyilevät kasvot saavat kuitenkin omankin ilmeesi hieman lähemmäs Naantalin aurinkoa. Viimeistään se, että joku on keittänyt kahvit valmiiksi, saa sinut maanantain puolelle: Jes, onpa kiva olla töissä!
Monet luovan alan työntekijät, freelancerina tai muuna vapaana toimittajana työskentelevät ovat tottuneet löytämään työpisteensä varsinkin kuluvana vuotena kuka mistäkin: kotoa, mökiltä, kahviloista tai kirjastoista. Ja vaikka välillä onkin mukava jäädä sängyn pohjalle naputtamaan raporttia, on kahvihuonekeskustelujen saldo ollut yksimielinen: on myös kiva tulla työpaikalle vaatteet päällä ja hiukset harjattuna, ja ylipäänsä tavata ihmisiä. Työhuoneita on moneen lähtöön, ja kaiken a ja o on löytää itselle se oikea paikka.
Siksi haluaisimmekin vinkata ”siitä oikeasta” aivan naapurissamme olevasta ihastuttavasta Sofia Future Farmista, jota myös PING Helsinki on käyttänyt jo vuosia.
Usein isoissa toimistoissa – niin suuryrityksissä kuin jaetuissa työskentelytiloissakin – vallitsee tietty kasvottomuuden kulttuuri. Viereisessä työpisteessä istuvia henkilöitä ei välttämättä tunneta – etenkin jos he työskentelevät eri tiimissä tai yrityksessä. Puhumattakaan henkilöistä, jotka tekevät töitä eri kerroksessa!
Sofiassa tunnelma on täysin päinvastainen. Vaikka co-working space -yhteisöön kuuluukin iso joukko ihmisiä mitä erilaisimmista taustoista, on suurin osa heistä edes naamatuttuja – ja toisaalta, hyvät huomenet toivotetaan kaikille vastaantulijoille. Iso kiitos tästä kuuluu tilojen suunnittelulle: yhteiskeittiöt ja kahvinkeittimet on sijoiteltu näkyville paikoille, jolloin ne ovat eri puolilla rakennusta töitään tekevien käytettävissä.
Ehkä suurin kiitos yhteisöllisyydestä kuuluu kuitenkin Sofian henkilökunnalle sekä työlle, jota tehdään farmilaisten yhteensaattamisen eteen. Jäsenyysvastaavien tehtävä on nimenomaan luoda yhteisöä ja huolehtia kaikkien Sofiassa käyvien henkilöiden viihtyvyydestä. Samalla he luovat omalla käytöksellään esimerkin luontevasta kanssakäymisestä läpi yhteisön. Oma viehätyksensä on myös sillä, että emoyrityksen työntekijät tekevät töitään samoissa tiloissa kuin kaikki muutkin. Täällä todella ollaan yhtä.
Sofiaan tulo on kuin kotiin tulisi. Vaikka verkkarit ovatkin vaihtuneet toimistohousuihin, korvaa kodinomainen tunnelma myönnytykset vaatetuksen mukavuudessa. Iso osa kodinomaisuutta tulee siitä, että Sofialla kaikki oikeasti haluavat parasta toisilleen ja ovat valmiina auttamaan aina kun apua tarvitsee. Oli kyseessä sitten kadonneet avaimet tai korvakoru, paperileikkurin lainaaminen tai Facebook-markkinoinnin sparrailu, farmilaiset ovat valmiina tukemaan toisiaan.
Oma lukunsa on myös Sofian henkilökunta, jonka tarjoama palvelu ja huolehtiminen ovat ensiluokkaista. Valmiiksi keitetty kahvi ja kauniit kokoustarjoilut ovat vain jäävuoren huippu, sydämellisyyden aistii kaikissa teoissa sekä halussa ratkoa aktiivisesti eteen tulevia pulmia.
Oman viehätyksensä Sofian tunnelmaan tuo myös paikan aito kansainvälisyys. Se ei ole päälleliimattu ja puheissa toisteltu teema, vaan farmilaiset todella ovat kansainvälinen porukka: käytävillä kuuluu englantia lähes yhtä paljon kuin suomea, ja tarkkakorvainen bongaa lukuisia muitakin kieliä päivän mittaan.
Erilaisten taustojen ja kokemusten sekä tottumusten tuominen saman pöydän ääreen tuo lisäfiilistä jokaiseen työpäivään. Käytännönläheisen kielitaidon kartuttamisen lisäksi näkemysten pallottelu vaikkapa saksalaisessa kulttuurissa kasvaneen henkilön kanssa avaa myös omaa ajatusmaailmaa ja tuo uusia ideoita.
Vaihtelevasta työnkuvasta nauttiva henkilö tarvitsee myös vaihtelevan ympäristön: välillä omaan rauhaan vetäytyminen auttaa muotoilemaan parempia tekstejä ja välillä taas yhteiset ideoinnit tai suuremmat tapahtumat vaativat tilan, jossa mahtuu kokoustamaan suuremmallakin porukalla. Sofiasta löytyy yhden katon alta nämä kaikki: tilavia neukkareita ja saleja, mutta toisaalta myös viihtyisiä nurkkauksia sekä hiljaisia tiloja sekä puhelinkoppeja. Ja kaikki tämä viihtyisässä empire-ympäristössä!
Mutta työpäivä ei aina ole pelkkää työkoneen takana istumista tai palaveeraamista. Onneksi Sofia tarjoaa myös mahdollisuuksia taukoihin, oli se sitten Sofia Bistron maittavan lounaspöydän ääressä tai Teehuoneen tarjoilusta nauttiessa. Ja sitten kun päivän työt on tehty, voi vaihtaa vapaalle Sofia Winen tai Gastron puolelle.
Hyvää fiilistä luodaan myös tapahtumien kautta. Sofian co-working spacen katon alla järjestetään lukuisia tapahtumia niin jäsenille kuin suurellekin yleisölle, ja nämä tuovat fiilistä eläväisestä työskentelytilasta. Maanantaiaamuna käytävällä vastaan tulevat valtavat viinitynnyrit tuovat muistoja edellisviikonlopun menosta ja satunnaisesti aulasta kaikuva mikrofonin testaus nostaa hymyn huulille kesken työtehtävien. Samassa osoitteessa on mahdollisuus päästä kuulemaan tietoa mitä erilaisemmista aiheista, yrittäjyydestä eduskuntavaaleihin ja luovasta työstä hyvinvointiin tai sijoittamiseen.
Piristystä työviikkoon tuovat myös jäsentapahtumat. Farmilaisena olen päässyt mukaan niin pikkujouluihin, keskustelutilaisuuksiin, afterworkkeihin kuin nyyttäreihinkin, joissa hersyvä keskustelu luo lisää yhteishenkeä Sofiassa työskentelevien henkilöiden välille. Toki tapahtumien järjestäminen tuo mahdollisuuksia myös omaan työhön: jos tarvitsen kivan tilan, tiedän kenen puoleen kääntyä. Tapahtumajärjestämisestä Sofiassa olemme kirjoittaneet jo aiemminkin, juttu on luettavissa täältä.
Tee päivästäsi parempi – ota työskentelypiste ja lounas inspiroivassa Senaatintorin miljöössä! Sofia Future Farmin edullinen päiväpassi sisältää herkullisen lounaan, ilmaiset jäsenkahvit ja teet, puhelinkoppien käytön sekä pääsyn nimeämättömille työpisteille sekä yhteiselle työskentelyalueelle. Lue lisää päiväpassista täällä.
…Vai haluaisitko kuitenkin varata itsellesi pysyvämmän paikan työskentelyllesi? Siinä tapauksessa klubijäsenyys on sinun juttusi. Lue lisää ja hanki jäsenyytesi täältä.