Vappua ei ole peruttu – sitä vietetään tänä vuonna virtuaalisesti!

Poikkeusolojen vuoksi myös vappu on tänä vuonna poikkeuksellinen. Kokoontumisrajoitukset koskevat meitä kaikkia myös vappuna, ja siksi poliisi ja sisäministeriö haluavatkin kannustaa ihmisiä juhlimaan kotona.

PING Helsinki on saanut olla mukana luomassa ainutlaatuista virtuaalivappukonseptia yhteistyössä poliisin ja sisäministeriön kanssa. Ideana on tarjota vaihtoehtoisia tapoja viettää vappua yhteisöllisesti, mutta fyysisiä kontakteja välttäen.

– Vappu on perinteisesti juhla, jota vietetään yhdessä ja ulkona. Nyt koronavirusepidemian ja kokoontumisrajoitusten takia tämä ei ole mahdollista. Vaikka tänä vuonna vappupiknik puistossa tai Mantan lakitus Kauppatorilla jäävät väliin, se ei tarkoita sitä, etteikö vappua voisi juhlistaa muilla tavoin. Vappua ei ole peruttu – sitä vietetään nyt kotona ja virtuaalisesti, sisäministeri Maria Ohisalo sanoo.

Vapun viihdyttävimmät vinkit ja videot yhdessä paikassa

Virtuaalivappu.fi-sivustolle kootaan vapun viihdyttävimmät livelähetykset, vinkkejä vappufiiliksen luomiseen kotisohvilta käsin sekä vastauksia useita askarruttaviin vappukysymyksiin. 

Myös somevaikuttajilla on merkittävä rooli unohtumattoman ja turvallisen virtuaalivapun luomisessa: tarjoamalla viihdyttävää vappusisältöä kotisohville vaikuttajat voivat kannustaa seuraajiaan jäämään kotiin ja siten edesauttaa kokoontumisrajoitusten noudattamista.

Mukaan on lähtenyt jo kymmeniä somevaikuttajia, ja tarkoituksena on kerätä vappuohjelmaan laaja kattaus erilaisia tapahtumia. Virallisina virtuaalivappulähettiläinä toimivat Tuure Boelius, Hanna Sumari, Juhani Koskinen, Niko Saarinen, Alexandra Illman, Sakarie Ahmed Nuur, Päivi Sappinen, Emmi Nuorgam, Hanne Kettunen, Inari Fernandéz, Dosdela, Joonas Pesonen sekä A-lapset.

Vappusisältöjen joukosta löytyy mieluista ajanvietettä jokaiselle, vauvasta vaariin. Munkin paistelua, siman maistelua, vappuvitsejä ja karanteenikonsertteja tarjoillaan useissa eri kanavissa, kuten Instagramissa, Facebookissa ja TikTokissa.

Virtuaalivappua viettämällä jokainen voi edistää paluuta normaaliin arkeen

Viettämällä virtuaalivappua ja noudattamalla kokoontumisrajoituksia, meistä jokainen voi kantaa kortensa kekoon: suojella omaa ja muiden terveyttä sekä ehkäistä terveydenhuollon ylikuormittumista.

Monille juuri juhlapäiviin liittyvät sosiaalisten kontaktien rajoitukset ovat vaikeita. On kuitenkin tärkeä muistaa, miksi rajoitukset ovat voimassa: niillä suojellaan elämää ja terveyttä, riskiryhmiä ja meitä kaikkia. Näyttää siltä, että voimassa olevat rajoitukset ovat tehonneet ja tästä kiitos kuuluu kaikille vastuullisesti toimiville suomalaisille ja Suomessa asuville. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin, jos rajoituksia ei noudateta. Koronavirus leviää nimenomaan silloin, kun vietetään yhdessä aikaa lähietäisyydellä, ministeri Ohisalo muistuttaa.

Tervetuloa viettämään #virtuaalivappua yhdessä! Kurkkaa virtuaalivappu.fi-sivusto ja ota seurantaan @virtuaalivappu Instagram-tili, jossa vappufiilistely on jo alkanut!

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: