Merkityksellä menestykseen - vaikuttavuusviestintä somessa 22.1.2025 Ilmoittaudu webinaariin nyt! →

Vaikuttajamarkkinointia mitataan entistä enemmän laadullisin mittarein

Vaikuttajamarkkinoinnin toteuttamisessa sisältöjen laatu, sitouttavuus sekä yrityksen ja vaikuttajan yhteinen arvomaailma ovat nousseet tavoittavuutta tärkeämmiksi ominaisuuksiksi selviää PING Helsingin, Marketing Finlandin ja Suomen Markkinointiliiton tekemästä vaikuttajamarkkinoinnin pulssikyselystä. 

Kolmatta kertaa toteutettu kysely antaa hyvän kuvan vaikuttajamarkkinoinnin käytöstä suomalaisten mainostajien keskuudessa. Kyselystä selviää, että vaikuttajamarkkinointia mitataan entistä enemmän laadullisin mittarein. Vaikuttajien valinnassa ja yhteistöiden mittaamisessa tavoittavuuden edelle on noussut sitoutuneisuus, jonka merkitys viime vuoteen on kasvanut noin 10 prosenttiyksikköä.

– Erityisen iloinen olen siitä, että vaikuttajavalinnoissa tärkeimmiksi kriteereiksi ovat nousseet sisältöjen laatu, tavoitettu kohdeyleisö sekä vaikuttajan ja yrityksen yhteinen arvomaailma. Seuraajamäärää pidetään vasta viidenneksi tärkeimpänä kriteerinä, toteaa PING Helsingin toimitusjohtaja Inna-Pirjetta Lahti.

Vaikka vaikuttajamarkkinointi on vakiinnuttanut asemansa, koetaan se usein edelleen kustannuksiltaan muuta mainontaa tehokkaammaksi. Vastaajista 37% pitää vaikuttajamarkkinointia kustannuksiltaan tehokkaampana kuin muuta mainontaa, vähintään yhtä tehokkaana sitä pitää 53% mainostajista. Tärkeimmiksi tavoitteiksi mainostajat mainitsevat tavoittavuuden, myynnin lisäämisen ja sisällön tuottamisen omiin kanaviin.

– Tärkeää olisi vaikuttajavalinnan ohella kiinnittää huomiota tavoitteiden ja mittareiden määrittelyyn, jotta valitut mittarit ohjaavat niin vaikuttajan kuin yrityksen toimintaa oikeaan suuntaan, muistuttaa Lahti.

Vaikuttajamarkkinoinnin kanavista suosituimpana jatkaa Instagram, mutta kasvua nähdään erityisesti TikTokissa ja LinkedInissä.

– Samaan aikaan julkaistusta somevaikuttajia koskevasta kuluttajatutkimuksesta näemme, että  erityisesti nuoret ovat siirtyneet seuraamaan someidoleitaan TikTokiin. Tämän ovat nyt myös mainostajat huomanneet ja se näkyy kaupallisten yhteistöiden kasvuna. Toisaalta myös B2B vaikuttajamarkkinointia on ryhdytty hyödyntämään aiempaa systemaattisemmin, mikä näkyy LinkedInin nousuna, Lahti jatkaa.

Suurimpina haasteina mainostajat näkevät vaikuttajan valinnan, yhteistyön tulosten mittaamisen sekä onnistuneen strategian luomisen.

Mainostajien pulssikysely toteutettiin yhteistyössä Marketing Finlandin ja Suomen Markkinointiliiton kanssa toukokuussa 2020. Kyselyyn vastasi 123 mainostajaa. PING Helsinki on tehnyt vaikuttajamarkkinoinnin tutkimusta vuodesta 2017 alkaen. Lue viime vuoden tuloksista täältä.

Samaan aikaan julkaistiin myös kuluttajien käyttäytymistä ja asenteita mittaava somevaikuttajien yhteiskunnallinen rooli -tutkimus. Lue tutkimuksesta lisää täällä.

 

Lisätietoja:

Inna-Pirjetta Lahti

Head of Inspiration, PING Helsinki

+358 50 376 0824

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: