Merkityksellä menestykseen - vaikuttavuusviestintä somessa 22.1.2025 Ilmoittaudu webinaariin nyt! →

Somevaikuttajat esikuvina: Lukuboost-kampanja haastaa nuoret lukemaan vartin päivässä

23.10.2024

Helsingin Kirjamessuilta käynnistyvä Lukuboost-kampanja kannustaa nuoria varaamaan vartin päivässä lukemiseen. Haasteella halutaan innostaa nuoria löytämään lukemisen ilo, nostaa esiin lukemisen hyötyjä sekä tuoda esiin nuorten lukusuosituksia uudella tavalla. Valtakunnallisen ja kaksikielisen kampanjan keulakuvina toimivat tunnetut somevaikuttajat, joista moni itsekin tarttuu lukemiseen aivan uutena tapana. Lukuboostin takana on kymmeniä yrityksiä ja organisaatioita, jotka tuovat mukaan oman asiantuntemuksensa ja mahdollistavat monikanavaisen toteutuksen.

Vahva lukutaito ei synny itsestään, vaan se vaatii aikaa: mitä enemmän ja mitä monipuolisemmin lukee, sitä paremmaksi lukijaksi kehittyy. Sosiaalisen median sisältöjen tai reelsien selailu ei kuitenkaan riitä, vaan lukutaitoa ja omaa ajattelua tulisi haastaa myös pidemmillä keskittymistä, tulkintaa ja mielikuvitusta vaativilla teksteillä. Kirjoitetun tekstin hallitseminen on välttämätöntä kaikessa oppimisessa ja yhteiskuntaan osallistumisessa. Monipuolisella lukemisella taas on monenlaisia hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Siksi vahva kirjoitettujen tekstien luku- ja kirjoitustaito on jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus.

Nuorten seuraamat vaikuttajat voivat olla merkittäviä myönteisiä lukemisen esikuvia.  “Tärkeää on, että lukemiseen innostetaan kaikilla yhteiskunnan alueilla, ei vain koulutuksessa vaan myös kotona ja vapaa-ajan sosiaalisissa verkostoissa. Lukuboost-kampanja tukee lukutaitostrategian 2030 kolmatta suuntaviivaa, joka ohjaa innostamaan lukemaan ja monipuolistamaan lukutaitoa. Monen eri tahon yhteistyönä Lukuboost-kampanja edistää osaltaan lukutaitostrategian toimeenpanoa”, iloitsee Opetushallituksen Lukutaito-ohjelman erityisasiantuntija Lotta-Sofia La Rosa.

Vaikuttajat ottivat haasteen vastaan 

Kampanjan keulakuviksi valittiin kahdeksan somevaikuttajaa, jotka jakavat omia vinkkejään ja kokemuksiaan lukemisen aloittamiseen. Yksi heistä on Ilari Mettälä, entinen ammattilaisjalkapalloilija ja nykyinen @kliffa -nimimerkillä esiintyvä someammattilainen: ”Lähdin mukaan, sillä haluan vähentää ruutuaikaa ja parantaa keskittymiskykyäni. Haluan myös saada lukemiseeni rutiinia. Viimeksi olen lukenut Zlatanin elämäkerran, ja siitäkin on jo vuosia. Samalla haluan kannustaa kaikkia seuraajiani kokeilemaan kanssani, miten hauskaa lukeminen voi olla”, Mettälä kertoo. 

Kampanjan muut avainvaikuttajat ovat Dokke Tas, Iha Just Imus, Janne Grönroos, Johannes Mollberg, Henriikka Pasanen, Laura Friman ja Toimistopojat.

Lukuboostilla kasaan 10 000 lukuvarttia

Lukuboost haastaa 13–25 -vuotiaat nuoret tarttumaan lukemiseen vartin päivässä. Lokakuulta tammikuun 2025 loppuun kestävään haasteeseen voi osallistua kirjaamalla omat lukuvartit kampanjasivustolla. Kampanjan pääpalkintona arvotaan 1000€ lahjakortti. 

Lukuboostin tavoitteena on sitouttaa tuhansia nuoria lukemaan kampanjan aikana yhteensä ainakin 10 000 varttia. Kampanja tuottaa lisäksi nuorten itsensä laatimia lukusuosituslistoja sekä kannustaa opettajia ja vanhempia keskustelemaan lukutaidon merkityksestä. Lukusuosituslistat julkaistaan tammikuussa 2025. 

Vaikuttavuutta innovatiivisella yhteistyöllä

Nuorten lukuinnon herättämiseen tähtäävä hanke on syntynyt vaikuttavuustoimisto PING Helsingin aloitteesta ja yhteistyökumppanien tuella. 

”Nuorten lukutaito on merkittävä yhteiskunnallinen teema, joka herättää runsasta keskustelua myös sosiaalisessa mediassa. PING Helsingin tavoitteena on tunnistaa ajankohtaisia teemoja, joista somevaikuttajat voivat kertoa samaistuttavasti ja edistää näin yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden syntyä. Vaikuttajien sekä heidän seuraajiensa kanssa ideoidun Lukuboost-haasteen tavoitteena on tuoda lukemisen ilo osaksi nuorten arkea”, PING Helsingin asiantuntija Micaela Karvinen kertoo.  

Kampanjan rahoittajina toimivat Adlibris, Akateeminen, Bookbeat, Books on Demand, Kirjakauppaliitto, Messukeskus, Oulun kaupunki, PING Helsinki, Sanasto,  Sanoma Media, Sanoma Pro, Storia, Suomalainen kirjakauppa, Suomen kulttuurirahasto, Suomen kustannusyhdistys, Svenska Kulturfonden ja WSOY. Lisäksi kampanjaa tukevat omilla viestintätoimillaan kymmenet asiantuntijaorganisaatiot.

Kampanjaa voi seurata @lukuboost -somekanavissa (TikTok ja Instagram) sekä osoitteessa www.lukuboost.fi. Kampanjaan voi osallistua myös jakamalla omia lukukokemuksia ja -suosituksia tunnisteella #lukuboost. 

Kuvat median käyttöön: https://drive.google.com/drive/folders/1kmVD3YWu0zzqaaEgAPAJA323Zz67TstI?usp=sharing

Opetushallituksen Lukutaito-ohjelman tuki kampanjalle:
https://drive.google.com/file/d/1n-kLtl1ilCcwZAPtsAtrALzFYuQgQcb8/view?usp=sharing

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tanja Holmberg, Lukuboost mediasuhteet, puh. 050 327 8923, tanja@pieni-ideapuoti.fi

Lukuboost-kampanjan projektipäällikkö:
Micaela Karvinen, PING Helsinki, puh. 0400 468 217, micaela@pinghelsinki.fi

Lukuboost Kirjamessuilla:

  • Lukuboost osasto 6s21
  • Vaikuttajatreffit osastolla to 24.10. klo 11.30-12.30 ja pe 25.10. klo 12.30-13.30 
  • Lukuboostin pääkeskustelu Töölönlahti-lavalla pe 25.10. klo 11.30-12.00:

Boostaa elämäsi nextille levelille lukemalla

PING Helsinki on vaikuttajamarkkinointitoimisto, joka auttaa asiakkaitaan yhteiskunnallisesti tärkeiden keskustelujen avauksissa ja merkityksellisessä markkinoinnissa. Somevaikuttajille PING Helsinki mahdollistaa työn, jota he voivat tehdä arvopohjalleen uskollisesti.

www.pinghelsinki.fi

Someinfluencers som förebilder: Lukuboost-kampanjen utmanar unga att läsa en kvart om dagen

Lukuboost-kampanjen, som startar på Helsingfors Bokmässa, uppmuntrar unga att avsätta en kvart om dagen för läsning. Med utmaningen vill man inspirera unga att hitta glädjen i att läsa, lyfta fram fördelarna med läsning och presentera ungdomars läsrekommendationer på ett nytt sätt. Den nationella och tvåspråkiga kampanjen har kända someinfluencers som frontfigurer, varav många själva tar sig an läsning som en helt ny vana. Bakom Lukuboost står tiotals företag och organisationer som bidrar med sin expertis och möjliggör en mångsidig kampanjgenomföring.

Bra läsförmåga kommer inte av sig själv, utan kräver tid: ju mer och ju mer varierat man läser, desto bättre blir man. Att scrolla genom innehåll på sociala medier eller reels räcker inte, utan läskunnighet och det egna tänkandet bör utmanas även med längre texter som kräver koncentration, tolkning och fantasi. Förmågan att hantera skriven text är nödvändig för allt lärande och deltagande i samhället. Mångsidig läsning har också många välgörande effekter på välbefinnandet. En bra läskunskap är en grundrättighet för alla barn och unga.

Influencers som unga följer kan vara viktiga positiva förebilder för läsning. “Det är viktigt att uppmuntra till läsning i alla delar av samhället, inte bara i skolan utan även i hemmet och i fritidens sociala nätverk. Lukuboost-kampanjen stödjer läskunnighetsstrategins tredje riktlinje för 2030, som syftar till att inspirera till läsning och bredda läskunnigheten. Som ett samarbete mellan flera aktörer bidrar Lukuboost-kampanjen till att genomföra läskunnighetsstrategin,” säger Lotta-Sofia La Rosa, specialrådgivare för Utbildningsstyrelsens läskunnighetsprogram.

Influencers tog sig an utmaningen

Som kampanjens frontfigurer valdes åtta someinfluencers som delar med sig av sina egna tips och erfarenheter om att börja läsa. En av dem är Ilari Mettälä, före detta professionell fotbollsspelare och nuvarande someproffs under namnet @kliffa: ”Jag deltar eftersom jag vill minska min skärmtid och förbättra min koncentrationsförmåga. Jag vill också skapa mig en läsrutin. Det senast jag läste var Zlatans biografi, och det var för flera år sedan. Jag vill uppmuntra alla mina följare att prova tillsammans med mig på hur roligt det kan vara att läsa,” berättar Mettälä.

Kampanjens andra nyckelinfluencers är Dokke Tas, Iha Just Imus, Janne Grönroos, Johannes Mollberg, Henriikka Pasanen, Laura Friman och Toimistopojat.

Lukuboost samlar ihop 10 000 läskvarter

Lukuboost utmanar unga mellan 13 och 25 år att läsa en kvart om dagen. Utmaningen pågår från oktober till slutet av januari 2025, och man kan delta genom att registrera sina läskvarter på kampanjens webbplats. Huvudpriset i kampanjen är ett presentkort på 1000€.

Målet med Lukuboost är att engagera tusentals unga att läsa totalt minst 10 000 kvarter under kampanjen. Kampanjen producerar dessutom läsrekommendationslistor skapade av ungdomarna själva som uppmuntrar lärare och föräldrar att diskutera betydelsen av läskunnighet. Läsrekommendationslistorna publiceras i januari 2025.

Påverkande genom innovativt samarbete

Initiativet att väcka ungas läsintresse har kommit från PING Helsinki och har stöd av samarbetspartners.

”Ungas läskunnighet är ett betydande samhällsämne som väcker mycket diskussion även på sociala medier. PING Helsinkis mål är att identifiera aktuella teman som someinfluencers kan tala om på ett igenkännande sätt och på så sätt främja samhällsbetydande fenomen. Målet med  Lukuboost-utmaningen som tagits fram tillsammans med influencers och deras följare är att göra läsning till en del av ungdomarnas vardag,” säger PING Helsinkis expert Micaela Karvinen.

Kampanjen finansieras av Adlibris, Akateeminen, Bookbeat, Books on Demand, Kirjakauppaliitto, Messukeskus, Uleåborgs stad, PING Helsinki, Sanasto, Sanoma Media, Sanoma Pro, Storia, Suomalainen kirjakauppa, Finlands kulturfond, Finlands förläggarförening, Svenska Kulturfonden och WSOY. Dessutom stöds kampanjen av tiotals expertorganisationer via deras kommunikationsinsatser.

Kampanjen kan följas på @lukuboost-kanaler på TikTok och Instagram samt på www.lukuboost.fi. Man kan också delta genom att dela sina egna läsupplevelser och rekommendationer med hashtaggen #lukuboost.

Bilder för media: https://drive.google.com/drive/folders/1kmVD3YWu0zzqaaEgAPAJA323Zz67TstI?usp=sharing

Utbildningsstyrelsens stöd för kampanjen: https://drive.google.com/file/d/1n-kLtl1ilCcwZAPtsAtrALzFYuQgQcb8/view?usp=sharing

Mer information och intervjuförfrågningar: Tanja Holmberg, Lukuboost mediasrelationer, tel. 050 327 8923, tanja@pieni-ideapuoti.fi

Projektledare för Lukuboost-kampanjen: Micaela Karvinen, PING Helsinki, tel. 0400 468 217, micaela@pinghelsinki.fi

Lukuboost på Bokmässan:
Lukuboost monter 6s21
Influencerträff i montern tors 24.10 kl. 11.30-12.30 och fre 25.10 kl. 12.30-13.30
Lukuboosts huvuddiskussion på Tölöviken-scenen fre 25.10 kl. 11.30-12.00: Boostaa elämäsi seuraavalle levelille lukemalla

PING Helsinki är en influencer marketing-byrå som hjälper sina kunder med att starta samhällsviktiga diskussioner och meningsfull marknadsföring. För someinfluencers möjliggör PING Helsinki arbete som de kan göra i linje med sina värderingar.

 www.pinghelsinki.fi

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: