Laura Frimanin kirjoittama, Ylen sivuilla julkaistu kolumni herätti somessa ison keskustelumylläkän. Tekstissä oli monta herkullista kulmaa, jotka jäivät mietityttämän itseäni erityisesti somen kulmasta: sen mahdollisuuksista ja rajoitteista suhteessa luovuuteen sekä luovaan alaan. Ilman someahan roiskemaalauksista tuskin olisi ollut ilmiöksi.
Some inspiroi ja resonoi. Siinä on myös omat riskinsä: somefeedissä julkaistu tee se itse -taideteos tai käsityö saattaa innostaa muitakin vastaavanlaiseen yltiöpäiseen taiteluun…
Jäin pohtimaan erityisesti Frimanin esiin nostamaa kaikkivoipaisuuden ajatusta: Friman muistutti, ettei tee se itse -roiskemaalari saisi erehtyä kuvittelemaan olevansa taiteilija. Kaikkivoipaisuuden kuvitelma saattaisi hankaloittaa muutoinkin haastavassa tilanteessa olevien ammattitaiteilijoiden elämää.
Kenellekään ei liene epäselvää, kuinka sietämättömän tukala vallitseva tilanne on taidealan ammattilaisille. Tekeekö omaksi ja lähipiirinsä iloksi roiskemaalauksia tekevä ihminen tästä yhtälöstä sitten entistä vaikeamman? Kuinka moni harrastajamaalari ihan oikeasti mieltää itsensä taiteilijaksi? Ja kuinka todellinen riski harrastajat ovat taidealalle tai ylipäätään millekään alalle? Tie harrastajasta minkä tahansa asian ammattilaiseksi on yleensä melko pitkä.
Voisiko tässä kaikenlaista itseilmaisua näkyväksi tekevässä ajassa piillä itse asiassa myös mahdollisuuksia?
Itse oppimisen ja tekemisen kulttuuri ei tietenkään ole ilmiönä uusi. Taiteita, käsitöitä ja montaa muutakin asiaa on harrastettu aina. Ja toisaalta myös itseoppineita ammattitaiteilijoita ja -käsityöläisiä on ollut maailman sivu. Vallitsevan tilanteen aiheuttama pakkokotoilu on saanut vain nyt itse kunkin pohtimaan, mitä kaikkea tästä loputtomalta tuntuvasta kotona oleilusta voisi ammentaa pysyäkseen järjissään. Somen ansiosta kotiluovailusta on tullut hyvin näkyvää.
Koronavuosien aikana Instagramin feediä ovat täyttäneet roiskemaalausten lisäksi myös itse neulotut pipot ja Islantilaisneuleet sekä toinen toistaan herkullisemmat ruoka-annokset. Ovatko käsitöitä harrastavat ja kuviaan someen postaavat ihmiset uhka käsityöalalle? Tai nakertavatko somen harrastajakokkaajat pohjaa ruoka-alalta? Tuskin.
Koronan aiheuttama valtava käsityöbuumi on varmasti koko alan kannalta vain myönteinen asia: mitä enemmän ihmiset tekevät itse, sitä enemmän he myös arvostavat käsityöalaa. Ymmärtävät myös, miksi käsityö maksaa. Somen ruokavaikuttajat ovat innostaneet ihmiset kokkaamaan ja samalla varmasti lisänneet ihmisten kiinnostusta koko alaa kohtaan. Hyvää ruokaa arvostavat ovat usein myös potentiaalista ravintoloiden asiakaskuntaa. – Siinä kohtaa, kun ne taas avaavat ovensa.
Voisiko taiteen harrastamisessa toimia samanlainen logiikka: kiinnostus taiteen tekemiseen voi saattaa kasvattaa ihmisten mielenkiintoa taidetta kohtaan?
Laura Friman otti kolumnissaan kantaa myös siihen, ettei ehkä ihan jokaisen somevaikuttajan tai tosi-Tv-tähden tulisi saada kustannussopimusta. Voi olla, että kustannussopimuksen saaminen on toisinaan helpompaa somevaikuttajalle kuin tuntemattomuudesta ponnistavalle: sisällöntuotantotyylistä on jo olemassa näyttöä ja potentiaalista teoksen ostajakuntaakin on jo valmiina. Sille, syntyykö kirjasta näilläkään edellytyksillä menestystarina tai saako kirjailijaura jatkoa yhtään pidemmälle, pelkkä somepresenssi ei ole minkäänlainen tae.
Some voi kuitenkin periaatteessa tarjota mahdollisuuksia ihan jokaisen käyttöön – myös ammattitaiteilijoiden. Esimerkiksi visuaalisten alojen ammattilaisilla on suorastaan läkähdyttävän herkulliset lähtökohdat kiinnostavaan somesisältöön. Suurin haaste piilee siinä, että läheskään kaikista taidealan ammattilaisista ei ole someosaajiksi. Monella nousevalla taiteilijalla saattaisi kuitenkin olla paremmat edellytykset menestykseen, mikäli hän olisi läsnä myös somessa.
Tässä tätä tekstiä kirjoittaessani mieleeni pulpahtikin idea: entä jos me somea taitavat voisimmekin auttaa taidealan ammattilaisia? Voisiko uuden ajan mesenaattitoiminta olla ainakin osittain taiteilijan sometukena toimimista: somestrategian suunnittelua ja sisältöjen päivittämistä yhteistyössä taiteilijan kanssa?
Somesta voi olla apua taiteen ja sen tekijöiden näkyväksi tekemisessä. Mikään menestysautomaatti se ei kuitenkaan ole. Nopeasykkeinen some tuntuu taiteen rinnalla toisinaan naurettavan lyhytjänteiseltä. Taiteen kaaret ovat usein pitkiä. Olisiko William Blake breikannut jo omana elinaikanaan, jos hänellä olisi vain sinnikkäästi somettanut? Tuskin. Hyväkään algoritmiosaaminen ei tuo menestystä, jollei aika ole kypsä. Luovilla aloilla menestyminen on järjettömän monen asian summa.
Siinä missä moni muulta alalta elantonsa saava on herännyt korona-aikana luovuuden mittaamattomiin mahdollisuuksiin, on moni taidealan ammattilainen puolestaan kokenut luovuuden totaalisen tukahtumisen. Toivotaan siis ulkoisten olosuhteiden muuttumista mahdollisimman pikaisesti. Sitä odotellessa voimme elää toivossa, että tämä pitkä ja tukala aika löytää vielä tiensä myös ammattitaiteilijoiden töihin: piirtyy kuviksi kankaalle ja sanoiksi kirjojen sivuille.
Annetaan luovuuden ja maaliroiskeiden täyttää some. Kun ulkoisen maailman mahdollisuudet kutistuvat olemattomiin, on lohdullista huomata, että kääntämällä katseensa sisäänpäin, eteen avautuu aivan uusi maailma. Niin ammattilaisille kuin tee se itse -taiteilijoille. Kun ulkoinen maailma on täynnä rajoitteita, luovuus muodostaa sille täydellisen ja äärimmäisen tarpeellisen vastapainon.
Sanna Suonpää
Kirjoittaja on käsityöohjeiden tuottaja ja Kototeko-blogistaan tunnettu käsityövaikuttaja, jolle some on toinen koti. PING Helsingissä hän toimii operatiivisena johtajana.
info@pinghelsinki.fi
+358 40 414 7076
Poikkea PING Galleriaan: Sofiankatu 8, Helsinki
Tilaa uutiskirje →