Syksyn ylivoimaisesti puhutuimmat teemat PING Helsingissä ovat olleet luottamus ja viestien todenperäisyys. Emme suinkaan ole ainoita näitä aiheita pyöritelleitä, minkä totesimme myös ProComin järjestämässä Oma media -tilaisuudessa. Siellä median kulutuksesta puhumassa ollut Jyväskylän yliopiston journalistiikan professori Mikko Villi nosti luottamuksen esiin monesti esityksensä aikana. Puheenvuoron pohjana toimi Reuters Instituten julkaisema Digital News Report 2018 -tutkimus, jossa oli selvitetty digitaalisten medioiden käyttöä ja asenteita niihin liittyen.
Luottamuksen ja ihmisten välisten kontaktien jäljillä liikkui myös futuristi Perttu Pölönen puheenvuorossaan viestintätoimisto Ellun kanojen Rytmihäiriö 3 -seminaarissa kertomalla meneillään olevasta inhimillisestä vallankumouksesta.
Vaikka asenne median kulutusta kohtaan on murroksessa, on ihmisten mielestä yhä noloa olla seuraamatta mediaa. Syitä seuraamattomuudelle on kuitenkin monia: kiinnostuksen ja ajan puute, sekä uutisten negatiivisuuteen kyllästyminen. Iltauutiset eivät enää ole instituutio, joka kokoaa kaikki vauvasta vaariin television ääreen seuraamaan maailman menoa – ja toisaalta median suosiota ei enää selitä vain se, että se on saatavilla.
Samalla viestinnän kuluttajan rooli on muuttunut entistä moninaisemmaksi:
ihmiset ovat tuotteita, tuottajia, jakelijoita, median jäseniä tai tukijoita. Yleisö on muuttunut tiedostavaksi ja on aktiivisesti läsnä kaikissa kanavissa.
Perinteiset mediat ovat edelleen etäällä yleisöstä. Uusien viestintätapojen myötä klisee norsunluutornista romuttuu: viestit kulkevat oletusarvoisesti molempiin suuntiin ja se muuttaa viestinnän roolia ratkaisevasti.
Mediayritykset eivät ole vain sisällöntuottajia vaan niiltä kaivataan palveluja: mahdollisuutta osallistua ja saada oma ääni kuuluviin.
Median roolin määrittelee se, mikä on vastaanottajan käyttötarve.
Kuluttajat haluavat ottaa brändin omakseen ja vaikuttaa sen kehitykseen niin, että näkemyksillä on oikeasti merkitystä – näin onkin käynyt vaikkapa nuortenlehti Demin kanssa, joka tarjoaa lukijoilleen ideoinnin ja osallistumisen kanavia aina lehden suunnitteluun asti.
Käyttäjät toivovat viestijöiltä intohimoa omaa tekemistä kohtaan, ja samalla he haluavat tuntea intohimoa seuraamaansa mediaa kohtaan.
Mutta mitä käy objektiivisuudelle ja luotettavuudelle intohimon myötä? Sopivatko ne yhteen vai ovatko ne tyystin toisensa poissulkevia? Samaa pohdiskelua on käyty myös vaikuttajamarkkinoinnin parissa. Vaikuttajien vahvuutena on avoin taustojen esiintuonti – lukijat tietävät, kuka on äänessä ja mitä tämän elämään kuuluu. Nyt kun samat teemat ovat löytäneet tiensä perinteisen median pariin, odotamme mielenkiinnolla, mitä muotoja keskustelu saa jatkossa.
Villi nosti esiin myös erilaisen näkökulman luottamukseen. Uutistulvan keskellä kuluttaja haluaa, että viestin lähettäjä tuntee hänen tarpeensa. Niinpä kaverin WhatsAppin kautta jakama uutinen luetaan todennäköisemmin kuin internetin uutispalvelun sivuilta löydetty artikkeli, sillä viestin vastaanottaja luottaa siihen, että kaveri suosittelee vain kiinnostavia juttuja. Myös vaikuttajien suosio selittyy samalla logiikalla: ovathan he kuluttajille ensisijaisesti (vähintäänkin parasosiaalisia) ystäviä, joiden arviointikykyyn luotetaan enemmän kuin perinteisten medioiden tarjontaan.
Medioiden sisällöntuottajat ovatkin ison haasteen edessä: kaikessa tekemisessä on keskityttävä siihen, mikä herättää kiinnostusta.
Viestintään tuodaan uusia tasoja vaikkapa äänen avulla. Tarinallisuus tuo mukanaan tunteiden herättelyn, ja sisältöjä myös lajitellaan niiden perusteella. Uudet elementit eivät kuitenkaan saa olla tarkoituksetonta kikkailua: median kuin median on perusteltava olemassaolonsa tarkoitus mikäli se aikoo pärjätä muuttuvassa kentässä. Toisaalta harva meistä osaa kuvitella, mihin suuntaan viestintä kääntyy tulevaisuudessa.
Ellun kanojen seminaarissa puhunut Perttu suuntasi katseemme tulevaisuuden teknologioiden mahdollisuuksiin ja kehotti ylittämään mielikuvituksemme rajat rohkeasti.
Harva meistä todellisuudessa osaa kuitenkaan nähdä rajojen ulkopuolelle ja siksi tulevaisuutta onkin vaikea kuvitella.
2030-luvun parhaat jutut ovat vielä mielestämme huonoja tai ainakin mahdottomia ideoita ja niin pitää ollakin – jos idea on hyvä kaikkien mielestä, tarkoittaa se, että sen kanssa ollaan auttamattomasti myöhässä.
Yksi asia näyttää kuitenkin todennäköiseltä: Pertun mukaan menossa on inhimillinen vallankumous, jossa vahvimpina ovat luottamuksen ja ihmisten kuuntelemisen mahdollisuudet. Meidän tulee keskittyä siihen, mikä ei muutu – sen varaan kannattaa rakentaa. Ja ainakaan vielä inhimillisyys ei ole muuttumassa.
Kuva: Eino Nurmisto
Elina Mikkonen
Elina Mikkonen työskentelee Heart of PING Helsinkinä. Elina suhtautuu intohimolla tanssimiseen ja juustoihin, ja tuntee aina olonsa kotoisaksi meren äärellä.
info@pinghelsinki.fi
+358 40 414 7076
Poikkea PING Galleriaan: Sofiankatu 8, Helsinki
Tilaa uutiskirje →