
Vaikuttajamarkkinointi edelleen vahvassa kasvussa – Vuosikymmenessä kaupallisista kokeiluista aitoon vaikuttavuuteen
“Me emme ole täällä vain katsomassa, miten maailma muuttuu.
Me olemme täällä muuttamassa sitä.”
Vaikuttajamarkkinointi on vuonna 2024 kasvanut Suomessa yli kaksi kertaa muuta digitaalista mainontaa nopeammin selviää IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisestä selvityksestä. Vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2024 oli 59,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2023 verrattuna kasvua oli noin 6 %. 1
Vaikuttajamarkkinointi on kehittynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana, ja sen kehityskaari voidaan jakaa neljään eri aaltoon. Jokainen vaihe on tuonut mukanaan uusia toimintatapoja ja markkinoinnin vaikuttavuuden syvenemistä. Organisaatiot ja brändit ovat hyödyntäneet vaikuttajayhteistyön mahdollisuuksia yhä laajemmin. Kymmenen vuoden aikana myös vaikuttajamarkkinoinnin palveluja tarjoavien toimijoiden määrä on kymmenkertaistunut niin Suomessa kuin kansainvälisesti, PING Helsinki on ollut mukana luomassa toimialaa ja vietämme tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottamme.
PING Helsinki on ollut mukana koko matkalla:
– Sillanrakentajana yritysten ja vaikuttajien välillä
– Innovoimassa vaikuttavuuskampanjoita koronaviestinnästä, nuorten lukutaitoon, kulttuuriseen diversiteettiin ja ikääntymiseen
– Kouluttamassa vastuullisuuden ja vaikuttavuuden ammattilaisia
Suomessa vaikuttajamarkkinointi on viimeisten mittausten mukaan yksi nopeimmin kasvavista markkinoinnin aloista ja muodostaa noin 60 miljoonan euron bisneksen. Tilastokeskuksen mukaan yli 30 000 suomalaista saa tuloja omien somekanaviensa kautta. Maailmanlaajuisesti vaikuttajamarkkinointi on kooltaan samaa luokkaa kuin urheiluvaatebisnes ja tänä vuonna markkinan koon ennustetaan olevan 33 miljardia USD.
Merkityksellinen vaikuttajaviestintä ei ole enää vaihtoehto vaan välttämättömyys
Vaikuttajamarkkinoinnin todellinen vaikuttavuus perustuu voimaan rakentaa luottamusta, herättää keskustelua ja muuttaa maailmaa parempaan suuntaan yksi somepostaus kerrallaan.
Ensimmäinen aalto oli innostuksen ja kokeilun aikaa ← 2014
Aluksi vaikuttajamarkkinointi oli kuin villi länsi. PING Helsingin käynnistäessä toimintaansa vuonna 2014 oli yksi suosituimmista strategioista lähettää vaikuttajille tuotekassi ja toivoa parasta. Näinä aikoina yksi ykköskysymyksistä oli: kuka oikein on somevaikuttaja?
Bloggaajat ja tubettajat loivat uutta markkinaa ja kasvoivat yleisönsä kanssa. Kukaan ei vielä vaatinut kannattavuuslaskelmia tai monisivuisia briefejä. Tekemistä ohjasi intohimo, kokeilukulttuuri ja yhteisöllisyys. Somesta tuttu rannekello näkyi joka toisessa ranteessa, ja brändeille riitti, että joku, jossain, ehkä mainitsee heidät.
Piilomainonta oli tavallista, mutta moni ei vielä osannut kiinnittää siihen huomiota. Vaikuttajat olivat enemmän harrastajia kuin ammattilaisia – ja yleisön ja vaikuttajan välinen parasosiaalinen suhde oli uusi ilmiö, jota lähdettiin innokkaasti tutkimaan. Tuo tuttuuden ja ystävyyden tunne vaikuttajan ja seuraajan välillä näytti olevan toimivan vaikuttajayhteistyön sydän.
PING Helsinki syntyi kesällä 2014 ehkä hieman idealistisestakin ajatuksesta luoda uusia tekijöitä ja yrityksiä yhdistävä tapahtuma, jolle annettiin nimi PING Helsinki. Tavoitteemme oli (ja on edelleen) tuoda yhteen ihmisiä (PEOPLE), joilla on yhteiset kiinnostuksen kohteet (INTEREST), muodostaa toimiva verkosto (NETWORK) ja luoda ikimuistoisia kohtaamisia (GATHERING)
Toinen aalto toi kaupallisuuden ja ammattimaistumisen 2015-2017
Bloggaajien ja tubettajien sijaan alettiin puhua vaikuttajista ja vaikuttajamarkkinoinnista – eikä sisältöä tehty enää vain inspiraatioksi, vaan vaikuttajamarkkinointi tuotiin osaksi myyntipolkua. Myyntiä helpotti livetarinankerronta Snapchatissa ja IG storeissa. Vaikuttajista tuli sopimusneuvottelijoita ja mediatoimistoista vaikuttajamarkkinoinnin kumppaneita.
Sisällön laatuun alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Maksetut yhteistyöt vakiintuivat ja keskustelu läpinäkyvyydestä ja toimintamalleista kiihtyi. Vaikuttajamarkkinoinnin eettinen koodisto PING Ethics syntyi vastauksena tarpeeseen yhdessä vaikuttajien ja yritysten kanssa: luotetaan, kerrotaan ja toimitaan avoimesti ja vastuullisesti puolin ja toisin. Vasta vuonna 2019 Kilpailu- ja kuluttajaviranomainen teki osin tältä pohjalta oman ohjeistuksensa yhteistöiden merkintään, jota on tänä keväänä päivitetty.
Vaikuttajayhteistyöt toteutettiin WIN-WIN-WIN -periaatteella ja PING Helsinki -tapahtuma kasvoi reilun sadan hengen kohtaamisesta yli 800 vaikuttajamarkkinoinnin ammattilaisen kansainväliseksi tapahtumaksi.
Kolmas aalto nosti vaikuttajamarkkinoinnin strategiseksi voimaksi 2018-2020.
Vaikuttajamarkkinointi ei ollut enää media. Se oli strategia.
Vaikuttajavalinnat eivät perustuneet vain tunteeseen, vaan dataan, analytiikkaan ja yhä syvempään kohderyhmäymmärrykseen. Enää ei riittänyt, että vaikuttaja tuntui oikealta – se piti myös todistaa numeroilla.
Pitkäaikaisiin kumppanuuksiin valittiin arvopohjaisesti sopivimmat vaikuttajat. Syntyi kumppanuuksia, joiden aikana vaikuttajat muuttivat elämänsä suunnan ja vastuullisuuskampanjoita, joiden avulla julkishallinto jalkautti viestintäänsä uusiin kanaviin.
Yhä ammattimaisemmin tuotettuja vaikuttajasisältöjä kulutettiin sohvalla koko perheen parissa telkkarista katsellen ja vaikuttajat alkoivat näkyä myös podcasteissa ja B2B-maailmassa.
Yritykset ja vaikuttajat löysivät toisensa myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen parista – vastuullisuusviestinnästä tuli yhteinen kieli.
Vaikuttajat eivät enää vain mainostaneet. He edustivat arvoja. Yhdessä globaalien brändien kanssa he näyttivät, että kaupallinen viesti voi olla samalla yhteiskunnallinen kannanotto.
PING Helsingin yhteistyö Mediapoolin kanssa alkoi 2018 ja toi vaikuttajat osaksi tiedon huoltovarmuustyötä ja yhteiskunnallista vaikuttamista ja mahdollisti tuhansien somevaikuttajien sitouttamisen koronaviestintään keväällä 2020.
Neljäs aalto vei meidät monikanavaisiin ekosysteemeihin 2021-2024
Vaikuttajamarkkinointi on nyt osa kaikkea: TikTokin trendeistä, Twitchin livestreameihin, ulkomainonnasta, tv-sarjoihin, elokuviin ja massatapahtumiin. Sisältöjen mainonta on kiinteä osa kokonaisuutta algoritmimuutosten takia ja vaikuttajien sisällöt ja kasvot nousevat monikanavaiseen markkinointiin kaikkialla missä kuluttajat liikkuvat.
Viraali-ilmiöistä on tullut uusi valuutta ja brändit oppivat, että vaikuttaja voi olla yhtä tärkeä viestinviejä kuin oma viestintäosasto. Myös vaikuttajavalintoihin satsataan kuin rekrytointiin.
Algoritmit muuttuvat, mutta luottamus ratkaisee pelin – nuoret kuluttajat tekevät päätöksensä kännykän ruudulla. Samaan aikaan somen käyttäjäkunta kasvaa myös yläpäästä – seuraajien joukossa on nyt myös aktiivisia eläkeläisiä.
Vaikuttajista on tullut yhteisöjen rakentajia, viihteen luojia – ja vaikuttavuusviestijöitä. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on arkipäivää ja vaikuttajasisältöjen kautta yhteiskunnalliset teemat nousevat myös muuhun keskusteluun. Tuttuun WIN-WIN-WIN -kuvaan lisättiin neljäs ulottuvuus: maailman muuttaminen.Vaikuttajamarkkinointi ei ole enää pelkkää näkyvyyttä – vaan arvolähtöistä muutoksen tekemistä. Vaikuttajan tehtävä on herättää tunnetta ja luoda merkitystä.
Nyt olemme uuden aallon kynnyksellä: Vaikuttajaviestintä on impact-viestintää
Tämä aalto ei enää kysy vain mitä me markkinoimme, vaan miksi.
Somen rooli impaktiviestinnässä vahvistuu ja vaikuttajat järjestäytyvät omien etujensa valvojiksi.Tämä uusi aalto rakentuu:
- Rohkeista tarinoista, jotka kestävät aikaa ja tekevät vaikutuksen sydämeen, eivät vain algoritmiin.
- Yhteisöistä, jotka eivät seuraa, vaan osallistuvat.
- Tekoälystä, joka voi analysoida dataa – mutta luovuus ja inhimillisyys ratkaisevat.
- Arvolähtöisistä kumppanuuksista, joissa kaupallinen menestys ja yhteiskunnallinen vastuu kulkevat käsi kädessä.
- Vaikuttajista, jotka eivät vain inspiroi ostamaan, vaan inspiroivat toimimaan.
Merkityksellisyyttä rakentavien vaikuttajien, viestijöiden ja markkinoijien voima on se, joka kääntää suuntaa.
Me emme vain myy tuotteita. Me rakennamme luottamusta, herätämme keskustelua, ja vaikutamme yhteiskuntaan.
Yhdessä PING Helsinki yhteisön kanssa luomamme IMPACT Manifestin kautta haluamme muistuttaa:
– Rohkeus muuttaa maailmaa alkaa yhdestä teosta.
– Aitous ja luottamus on vahvin valuutta.
– Merkityksellisyys voittaa pintakiillon.
– Yhdessä rakennamme vaikuttavampaa huomista.
Myös tulevaisuudessa sitoudumme muuttamaan maailmaa kanssanne vuorovaikutteisen viestinnän keinoin. Tavoitteemme on kasvattaa impaktivaikuttajien verkostosta kansainvälinen maailmaa positiivisesti muuttava yhteisö. Markkinointi voi olla enemmän. Se voi olla merkityksellistä.
Se voi olla muutosta.
Ja me teemme sen yhdessä.
Yhdessä, me aloitamme seuraavan aallon: Aallon, joka ei vain markkinoi, vaan muuttaa maailmaa. Ollaan yhdessä se vaikuttava voima, jota maailma juuri nyt tarvitsee.
Katso tallenne IMPACT Helsinki -tapahtumasta ja inspiroidu seuraavan aallon vaikuttajaviestinnästä.
¹ Lähde: IAB Finland & vaikuttajatoimistot — Vaikuttajamarkkinoinnin määrä jatkoi kasvua vuonna 2024