Leea Hakkarainen kirjoitti eilen Vita Nuovaan esseen vaikuttajista ja siitä, miksi vaikuttajat eivät vaikuta.
Kritiikki vaikuttajia, erityisesti lifestyle-vaikuttajia, kohtaan ei ole uutta, vaan se pulpahtaa pinnalle yhtä hanakasti kuin Paavo Väyrynen.
Hakkarainen osoittaa esseessään vaikuttajille muutamia kysymyksiä, joihin aioin nyt kootusti vastata.
Hakkarainen aloittaa vaikuttaja-termin määrittelyn lainaamalla kielitoimiston määrittelyä. “Kielitoimiston sanakirja määrittelee vaikuttajan henkilöksi, joka vaikuttaa asenteisiin, mielipiteisiin tai muuten yhteiskuntaan.” Tämän jälkeen hän erittelee vaikuttajat “henkilöbrändiään rakentavaksi lifestyle-vlogaajaksi” tai kehopositiivisuusaktivisteiksi. Hakkaraisen mukaan kuka tahansa sosiaaliseen mediaan sisältöä tuottava ei voi olla vaikuttaja eikä tuotteiden suosittelu ole riittävän suuri yhteiskunnallinen meriitti.
Kautta tekstin asetelma on erittäin asenteellinen. Hakkarainen mm. väittää, että “lifestyle-sisältö on pääsääntöisesti tyyliltään henkilöbrändiä mukailevaa, omasta elämästä kertovaa, eikä esimerkiksi ajankohtaisiin tai yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin millään tasolla kantaaottavaa.” En tiedä millaiseen tutkimukseen tämä väite pohjaa, mutta 14 vuotta sitten blogini perustaneena, alan eettisen säännöstön laatineena, kansainvälisesti palkittuna ja kuukaudessa miljoonia katselukertoja keräävänä vaikuttajana en voi allekirjoittaa väitettä.
Ensinnäkin, jokaisella meistä on henkilöbrändi, myös Hakkaraisella itsellään. Henkilöbrändi on uusi termi maineelle. Brändimme kuvastaa sitä, millainen maine meillä on. Brändi ei ole asia, jonka ihminen voi itse itselleen määritellä vaan asia, jonka ympäröivät ihmiset meille antavat. Se ei ole lähtökohtaisesti negatiivinen asia, vaikka sitä usein yritetään käyttää lyömäaseena sometyötä tekeviä kohtaan.
Toisekseen, myös henkilökohtainen voi olla poliittista. Missä menee henkilökohtaisuuden ja yhteiskunnallisuuden raja? Onko perhebloggaaja, joka kertoo perhearjestaan ja jakaa ohessa ajatuksiaan perhevapaista, “millään tavalla kantaaottavaa”? Tai vloggaava opiskelija, joka on viimeisen vuoden ajan kertonut koronaan liittyvästä väsymyksestään tai yksinäisyyden tunteista? Tai lifestyleinstaaja, jonka työhön on tavallisesti kuulunut pressimatkoja ulkomaille (kuten myös toimittajille usein kuuluu), mutta joka on vähentänyt matkustamista radikaalisti joko ilmaston tai koronan vuoksi? Puhumattakaan muotivaikuttajasta, joka on ryhtynyt pohtimaan omia kulutustottumuksia tai siirtynyt vastuullisempien vaatevalmistajien kasvoksi?
Hakkarainen myös spekuloi, mitä tapahtuisi, jos somen suurimmat nimet kertoisivat olevansa feministejä? Olen ymmälläni. Näinhän on jo tapahtunut. Esimerkiksi maan johtava lifestylevaikuttaja Jenni Rotonen, tubemaailman pioneeri Maiju Voutilainen, tubettajasta artistiksi kasvanut Tuure Boelius sekä Youtubesta radioon ja realityohjelmiin hypännyt Veronica Verho ovat jo vuosia olleet julkifeministejä.
Kyllä, tästä olen enemmän kuin samaa mieltä. Siksi olen – ja itseasiassa viime aikoina lukuisat muutkin vaikuttajat – ovat puhuneet vallan ja vastuun symbioosista. Erityisesti koronaepidemiaan liittyvät kysymykset, rajoitusten noudattaminen ja noudattamatta jättäminen ovat olleet vuoden aikana vaikuttajien keskuudessa niin kiivas puheenaihe, että se on ollut lööpeissä useammin kuin kerran.
Mukaan on vedetty myös Tokmannin kasvoruukut ja asetettu ne vastakkain ihmisoikeuksien, luokkaerojen ja tasa-arvon kanssa. En voi olla kommentoimatta tätä, sillä olin yksi niistä vaikuttajista, jotka innostuivat kasvoruukuista sen jälkeen, kun ne oli lähes myyty loppuun Facebookin Huonekasviryhmän inspiroimana. Voin vakuuttaa, että viehtymykseni huonekasveihin tai kasvoruukkuihin, saati niiden yhdistelmään, ei vie lainkaan tilaa intohimoltani luokkaeroja tai ihmisoikeuksia kohtaan. Eivätkä ne tee sitä muidenkaan Tokmannin pääruukkuhamstraajien kohdalla.
No nyt pääsemmekin suosikkiaiheeseeni! Kirjoituksen loppupuolella Hakkarainen pohtii syitä sille, että lifestylevaikuttajat eivät ota kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Yhdeksi syyksi hän ehdottaa naisvaltaista alaa ja naisiin kohdistuvaa vihapuhetta.
Ja osuu arvailussaan täysin oikeaan. Vaikuttajakenttä on naisvaltainen ja jokainen Hakkaraisen esiinnostama esimerkki on perinteisesti mielletty naisia kiinnostavaksi. Tämä kirjoitus ja nämä esimerkit huokuvat sisäistettyä naisvihaa, jossa naisia kiinnostavat asiat ovat yhteiskunnallisesti mitättömiä. Hakkarainen maalailee kuvaa ihmisistä, jotka ovat joko-tai: kiinnostuneita sisustuksesta tai yhteiskunnasta. Muodista tai luokkaeroista. Kosmetiikasta tai ilmastonmuutoksesta. Henkilöbrändistään kiinnostunut lifestylevaikuttaja on tekstin rivien välissä idiootti tyhjäntoimittaja, joka ei keksi mitään muuta sanottavaa.
Esseen lukemisen jälkeen mietin, että miksi keksisikään. Jos lukijoiden asenne on jo valmiiksi tämä, niin miksi käyttäisimme lainkaan aikaa laajojen, yhteiskunnallisten teemojen pohdiskeluun? Kuten Hakkarainenkin toteaa, julkista työtä tekeviin naisiin kohdistuu enemmän kritiikkiä, vihaa ja vaikuttamisyrityksiä.
Vaatii paitsi rohkeutta, myös kulttuurista ja taloudellista pääomaa ottaa kantaa politiikkaan tai ajankohtaisiin asioihin. Moni vaikuttaja on ajautunut rooliinsa sattuman kautta ja luotettavan, faktat kestävän asiasisällön tuottaminen vaatii sekä aikaa että rahaa. Ja kas, sitä rahaa voi saada esimerkiksi kertomalla omista kauneudenhoitorutiineistaan.
Sitäpaitsi, kuinka monen miesvaltaisen alan yhteiskunnallista merkitystä ja relevanttiutta jaksetaan jatkuvasti spekuloida?
Vastuullinen vaikuttajamarkkinointi on yksi Nuorgamin intohimon kohteista ja tällä hetkellä hän edustaa Suomen somevaikuttajia monissa vastuullisuuden ja luotettavuuden kehittämiseen liittyvissä työryhmissä.
Kuva: Noora Näppilä
info@pinghelsinki.fi
+358 40 414 7076
Poikkea PING Galleriaan: Sofiankatu 8, Helsinki
Tilaa uutiskirje →