Ihmiseltä ihmiselle on paras kilpailutekijäsi

Viimeiset kymmenen vuotta on ennustettu etenkin pienten kivijalkakauppojen kuolemaa. Kansainvälisten isojen verkkokauppojen jyrän alle onkin jo jäänyt muutama kotimainen toimija. Tänään vähittäiskauppiaat elävät pelonsekaisessa tilassa odotelleen Amazonin rantautumista Pohjoismaihin – tällaista kuvaa media haluaa meille luoda. Tilanne ei kuitenkaan ole näin huolestuttava, sillä isoilta kansainvälisiltä puuttuu monesti yksi tärkeä tekijä, ihminen. 

 

Ihminen osaa näyttää tunteita muutenkin kuin emoji-merkkeinä

Se, mikä saa meidät menemään kerta toisensa jälkeen samaan kuppilaan tai kauppaan, on hyvä palvelu ja kokemus, jonka saamme muiden ihmisten kautta. Kassan takana ei ole kone, vaan ihminen, joka välittää sinusta ja kuuntelee sinua. Ihminen, joka osaa näyttää muitakin tunteita kuin pelkkiä emoji-merkkejä. Ihminen, joka osaa tulkita mikroilmeitä kasvoiltasi ja esittää sinulle tuotteita, jotka sopivat sinulle paremmin kuin ne, jotka analysoidun datan perusteella on sinulle valittu. Arvokkaimpia kohtaamisia ja niitä, joista olemme valmiita maksamaan eniten, ovat ihmiseltä ihmiselle tapahtuvia. Ne antavat onnistuessaan enemmän kuin ottavat, ne välittävät aitoja tunteita, jotka kuuluvat meidän inhimillisten olentojen perustarpeisiin. Me luotamme edelleen ihmisten tekemiin valintoihin enemmän kuin koneiden tekemiin. Tätä kannattaa hyödyntää myös markkinoinnissa.

 

Valitse brändillesi puolestapuhujia, jotka jakavat samat arvot

Tiukassa kilpailutilanteessa parasta on panostaa ihmisten välisiin kohtaamisiin ja tehdä näistä ainutlaatuisia. Tähän kuuluvat myös brändisi puolesta puhuvat ihmiset, jotka lisäävät luottamusta brändiisi paremmin kuin kuvapankista valitut kuvat. Hyvä puolestapuhuja on sellainen, joka pystyy sitoutumaan kanssasi samoihin arvoihin ja on valmis tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä menestyksen eteen. Tämän ymmärrettyään moni mainostaja onkin muuttanut suhtautumistaan sponsorointiin, henkilöbrändeihin ja vaikuttajamarkkinointiin. Tuntuu hassulta edes puhua näistä eri asioina. Kun kysytään yritysyhteistyöstä, niin moni urheilija tai taiteilija pitää rahaa vain yhtenä tekijänä. Suunnistaja Minna Kauppi on sanonut osuvasti, että sponsorointi ei ole se juttu, vaan yritysyhteistyö. Tässä tärkein asia on valtava määrä ihmisiä, joita tapaat. Rahallinen tuki on vain yksi osa yhteistyön tuomia etuja. 

 

Mainostajien liitto järjestää vuoden Adprofit-kilpailun, joka on yksi PING Festivalin kumppaneista vuonna 2018. Tutustu tapahtumaan täältä ja varmista paikkasi jo tänään – lippumäärä on rajattu! 

PING Helsinki

    Minua kiinnostaa: